< Raamatunkysymys 1. Johanneksen kirjeestä

K: Mikä oli 1. Johanneksen kirjeen 1. luvun mukaan tärkein syy kirjeen kirjoittamiselle?

V: Johannes kirjoitti niitä vastaan, jotka yrittivät johtaa ihmisiä harhaan: irstailijoita ja varhaisgnostikkoja, jotka kielsivät Jeesuksen tulon lihaksi. Samoin Tertullianus, joka kirjoitti vuosina 207–208 jKr., sanoi teoksessaan *Against Marcion* (kirja 3, luku 8, s. 327), että kirje oli suunnattu antikristuksia, kuten marcionilaisia, vastaan. Nykyään jotkut ovat kuitenkin eri mieltä, joten tässä on neliosainen kattava analyysi.

Selkeä vastaus: Yksinkertaisin ratkaisu olisi kysyä Johannekselta. Tässä on hänen sanomansa siitä, miksi hän kirjoitti.

a. Jotta ilomme olisi täydellinen. 1. Johanneksen kirje 1:4. Johannes puhuu myös täydellisyydestä Jumalan rakkaudessa 1. Johanneksen kirjeen4:12 , 17, 18.

b. Jotta emme tekisi syntiä. 1. Johanneksen kirje 2:1

c. Sekä vanha että uusi käsky. (rakastakaa toisia) 1. Johanneksen kirje 2:7–8

d. Kirjoitus on osoitettu niille, jotka tuntevat Jumalan, joiden synnit on annettu anteeksi ja jotka ovat voittaneet pahan. 1. Johanneksen kirje 2:12–14, sekä niille, jotka tuntevat totuuden. 1. Johanneksen kirje 2:21

e. Johannes kirjoittaa niistä, jotka yrittävät johtaa Jumalan kansaa harhaan. 1. Johanneksen kirje 2:26

f. Kirjoitus uskoville, jotta he tietäisivät, että heillä on iankaikkinen elämä. 1. Johanneksen kirje 5:13. 1. Johanneksen kirjeessä käytetään sanaa ”tietää” 42 kertaa NIV Study Biblen (s. 1908) mukaan.

Huomaa, että Johanneksen esittämät syyt etenevät yleisestä kohti yksityiskohtaista. Kohdat a ja c luovat yleisen kontekstin sille, mitä Johannes aikoo sanoa. Kohta d ei niinkään ole syy sille, miksi Johannes kirjoittaa, vaan pikemminkin muistutus siitä, miksi Johannes kirjoittaa heille. Mitä tahansa joku väittääkin olevan 1. Johanneksen kirjeen pääkohta, sen tulisi liittyä siihen, mitä Johannes itse väittää olevan 1. Johanneksen kirjeen pääkohdat, erityisesti kohdat b, e ja f.

Absoluuttinen: Seuraavassa on erittely 104 jakeesta tärkeimmistä aiheista, jotka kattavat 90 % jakeista. Nämä ovat ilmeisesti ne pääkohdat, joita Johannes korosti.

Vertailu: Johanneksen 1., 2. ja 3. kirjeen yhteisiä piirteitä

a. Varo harhaoppisia, jotka kieltävät Jeesuksen tulon lihassa. 1. Johanneksen kirje 2:18–19,26; 4:1–3; 2. Johanneksen kirje 7

b. Ilo olkoon täydellinen. 1. Johanneksen kirje 1:4; 2. Johanneksen kirje 4,12; 3. Johanneksen kirje 3

c. Totuus 2. Johanneksen kirje 1–4; 3. Johanneksen kirje 1, 3, 4, 8, 12

Rakkaus: 2. Johanneksen kirje 1,3

d. Vaeltakaa rakkaudessa ja totuudessa.

e. Kirjoitettavaa olisi paljon, mutta haluan puhua kasvotusten kynän ja musteen sijaan. 2. Johanneksen kirje 12, 3. Johanneksen kirje 13

Historiallinen tausta: Johannes toimi pääasiassa Vähä-Aasiassa, ja 1. Johanneksen kirje kirjoitettiin todennäköisesti vuosien 70 ja 110 välillä jKr. Tässä on joitakin tuon ajan harhaoppeja.

a. Halpa armo (Juudaksen kirje 4,8; Ilmestyskirja 2:2,6,14–15,20–23). Tästä keskustelevat Eusebios Kesarealainen (3:28 –29;4:14 ) ja Irenaeus (26)

b. Juutalaiset ja judaistijat (Ilm. 2:9; 3:9). Näitä mainitsevat Irenaeus (26) ja Ignatius kirjeessään filadelfialaisille

c. Jeesuksen lihallisesta tulemisesta kieltäytyvät. Hippolytos (222–235/6 jKr.) mainitsee doketistit, ja Polykarpos, luku 7 (110–155 jKr.), viittaa 1. Johanneksen kirjeen 4:3:een

d. Vääriä apostoleja ja opettajia sekä todellisten apostolien kieltäminen (Ilm. 2:2. Mainitsevat Irenaeus ja Eusebius Kesarealainen)

Ne, jotka erosivat seurakunnasta, koska he yhdistivät harhaoppisesti Jeesuksen lihallisesta tulemisesta kieltämisen, antinomianismin ja erilaisen apostolisen auktoriteetin, edustavat kolmea viidestä libertinistisen gnostismin kohdasta. (Kaksi muuta kohtaa ovat mielikuvituksellinen puolijumalien mytologia sekä uskomus, että Vanhan testamentin Jumala oli paha ja erilainen kuin Uuden testamentin Jumala.) Tiedämme paljon gnostismin harhaopista Irenaeuksen, Hippolytuksen, Eusebiuksen ja muiden kristillisten kirjoitusten kautta, ja kuvaus sopii täydellisesti yhteen yhtä seikkaa lukuun ottamatta: gnostismi ei ollut tunnistettavissa oleva liike ennen kuin myöhemmin. Kuitenkin proto-gnostilaisia elementtejä, kuten Simon Maguksen harhaopit, libertinistinen proto-gnostikko Cerinthus ja mahdollisesti doketistit, olivat jo läsnä. Irenaeuksen mukaan Johannes tuomitsi henkilökohtaisesti Cerinthuksen; Irenaeus oli kuullut tämän Johanneksen opetuslapselta Polykarpilta. Tämä on kirjattu Eusebiuksen teokseen ”Kirkkohistoria” 3:28; 4:14. Myös Irenaeuksen teoksen ”Häresioita vastaan” 3. kirjan luvussa 3.4, s. 416 (182–188 jKr.) mainitaan Kerinthos ja kylpyläepisodi Johanneksen kanssa.

Johtopäätös: Selkeän, ehdottoman, vertailevan ja historiallisen kontekstin analyyseillä on yhteisenä piirteenä varoitus niitä harhaoppisia vastaan, jotka kieltävät Jeesuksen tulon lihassa. 1. Johanneksen kirjeen pääkohde näyttää olevan seurakunnan varoittaminen totuudessa ja rakkaudessa niitä vastaan, jotka

1. kieltävät Jeesuksen tulon lihassa

2. eivät noudata Jumalan käskyjä

3. eivät osoita rakkautta veljiä kohtaan

K: Keitä olivat gnostikot 1. Johanneksen kirjeen 1. luvussa?

V: Gnostilaisuus oli joukko harhaoppeja, jotka halusivat sekoittaa mielikuvituksellista kreikkalaista ajattelua ja kristinuskoa. Gnostikoita ei mainita nimenomaisesti 1. Johanneksen kirjeessä. Kaikki gnostikot uskoivat mielikuvituksellisiin jumalankaltaisiin olentoihin, ja he uskoivat, että Kristus oli vain yksi niistä. He uskoivat, että Vanhan ja Uuden testamentin Jumala olivat eri olentoja ja että Vanhan testamentin Jumala oli paha tai ainakin typerä ja harhaanjohdettu. Gnostikot hyväksyivät evankeliumit, mutta hylkäsivät suurimman osan tai kaikki Paavalin kirjoitukset. Heillä oli muita pyhiä kirjoituksia, jotka vaihtelivat. Gnostikoita oli kahta tyyppiä: irstailijoita ja askeetteja. Kaikki gnostikot sanoivat, ettei fyysisellä ruumiilla ollut merkitystä, vaan ainoastaan esoteerisella hengellisellä tiedolla. Irstailijat päättelivät, että ruumiissa voi tehdä niin paljon syntiä kuin haluaa. Askeettien mielestä pitäisi elää selibaatissa, olla menemättä koskaan naimisiin ja kohdella ruumistaan ankarasti.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että basilidilainen gnostilainen lahko palvoi korkeimpana jumalanaan ”Abrasayta”. ”Abrasadabra”-loitsun lausumista pidettiin maagisena, ja se muuttui myöhemmin muodoksi ”abracadabra”, joka on nykyään taikureiden käyttämä merkityksetön sana. Tämä perustuu sivustoon www.worldwidewords.org.

Vaikuttaisi hyvin järkevältä, että 1. Johanneksen kirje on osoitettu gnostikoille, paitsi yhdestä seikasta: gnostilaisuus kehittyi täysin vasta 50–100 vuotta myöhemmin. Proto-gnostilaisuus oli kuitenkin tuolloin yleistä, ja Eusebius kertoo, että Johannes kohtasi proto-gnostilaisuutta harhaoppisessa Cerinthuksessa. Siksi monet uskovat, että 1. Johanneksen kirje kirjoitettiin suurelta osin proto-gnostilaisuuden torjumiseksi. Katso edellinen kysymys, jos haluat lukea lisää aiheesta. Lisää viitteitä gnostilaisuuden harhaopista löytyy 2. Johanneksen kirjeen 7. jakeesta.

K: Onko totta, että Johannes kirjoitti 1. Johanneksen kirjeen ja kaikki muut innoitetut teoksensa pitäen mielessään yhtä harhaoppista, gnostikkoa Cerinthusta, kuten eräs katolilainen väitti?

V: Johannes tunsi Cerinthuksen, mutta Cerinthus ei ollut gnostikko, vaikka heidän uskomuksissaan oli yhtäläisyyksiä. Seuraavassa on tietoa Cerinthuksesta ja sen jälkeen gnostikoista.

Cerinthus oli varhainen harhaoppinen, jota voitaisiin kutsua proto-gnostikoksi. Kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo, että apostoli Johanneksen opetuslapsi Polykarpos sanoi Johanneksesta seuraavaa. ”Ja on niitä, jotka kuulivat häneltä, että Herran opetuslapsi Johannes, mennessään kylpemään Efesokseen ja nähdessään Cerinthuksen siellä, juoksi ulos kylpylästä kylpemättä ja huudahti: ’Pakene, ettei edes kylpylä romahda, sillä totuuden vihollinen on sisällä.’”

Kirkkokirjailija Irenaeus (182–188 jKr.) kirjoitti Cerinthusta vastaan. Tässä on se, mitä Irenaeus sanoi teoksessaan *Irenaeus Against Heresies*, 1. kirja, luku 26, sivut 351–352.

”Cerinthus puolestaan, mies, joka oli saanut koulutuksensa egyptiläisten viisaudessa, opetti, että maailmaa ei luonut ensisijainen jumala, vaan eräs Voima, joka oli kaukana hänestä ja etäällä siitä Ruhtinaskunnasta, joka hallitsee universumia, ja joka ei tuntenut sitä, joka on kaikkien yläpuolella. Hän esitti, ettei Jeesus ollut syntynyt neitseestä, vaan että hän oli Joosefin ja Marian poika tavanomaisen ihmisten sukupolvien kulun mukaisesti, vaikka hän kuitenkin oli vanhurskaampi, harkitsevampi ja viisaampi kuin muut ihmiset. Lisäksi kasteen jälkeen Kristus laskeutui hänen ylleen kyyhkysen muodossa Korkeimmalta Hallitsijalta, ja silloin hän julisti tuntematonta Isää ja teki ihmeitä. Mutta lopulta Kristus erosi Jeesuksesta, ja silloin Jeesus kärsi ja nousi kuolleista, kun taas Kristus pysyi kärsimättömänä, sillä hän oli hengellinen olento.” [Seuraavissa osioissa käsitellään muita ryhmiä, ebionilaisia, sitten Cerdoa ja lopuksi Marcionia.]

Cerinthuksella oli joidenkin gnostikkojen kanssa yhteistä se uskomus, että maailman Luoja oli eri olento kuin Korkein Jumala, että Kristus ja Jeesus olivat eri olentoja ja että Kristus laskeutui Jeesuksen päälle. Toinen harhaoppinen, josta Irenaeus keskustelee, on kuitenkin Marcion, ja gnostikot olivat yleensä peräisin Marcionilta, eivät Cerinthukselta.

Cerinthus, Marcion ja gnostikot yleensä päätyivät todennäköisesti joihinkin johtopäätöksiinsä, koska heidän kreikkalainen kulttuurinsa opetti heille, ettei Jumalalla voinut olla tunteita eikä Hänen luomuksensa voinut vaikuttaa Häneen [tunnetasolla] millään tavalla. Platon opetti, että oli olemassa kaksi maailmaa: alempi maailma, jota me kutsumme todellisuudeksi, ja ylempi, ihanteiden maailma. Siksi ei ole yllättävää, että jotkut näistä harhaoppisista näkemyksistä esiintyivät useammin kuin kerran, sillä ne juontuivat kreikkalaisen filosofian yhteisestä lähteestä.

Gnostikot eivät itse asiassa olleet yksi ryhmä, vaan yli 30 erilaista ryhmää. Monet gnostikot uskoivat, että heidän tulisi elää säästeliästä, askeettista elämää eikä koskaan mennä naimisiin, kun taas monet toiset uskoivat, että voi elää juuri niin kuin haluaa, koska ruumiilla ei ollut kuitenkaan merkitystä. Gnostilaisuus ei kukoistanut täysimääräisesti (kuin rikkaruoho) vasta kauan Johanneksen kuoleman jälkeen, mutta varhaisgnostilaisia uskomuksia oli olemassa jo Johanneksen aikana.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, etten ole missään lukenut, että Kerinthos tai gnostikot olisivat olleet minkäänlaista erityistä kantaa ehtoolliseen, kirkon fyysiseen rakenteeseen, pelastukseen yksin uskon kautta, sakramentteihin tai kirkon hierarkkiseen luonteeseen.

On väärin väittää, että he uskoivat syntien todella pyyhkiytyvän pois, koska he eivät uskoneet synnin olemassaoloon siinä merkityksessä, jossa Raamattu puhuu synnistä.

On väärin sanoa, että kaikki, mitä Johannes kirjoitti, oli suunnattu Cerinthusta vastaan, ainakin kolmesta syystä.

1. Vaikka Johannes varmasti ajatteli harhaoppisia 1. Johanneksen kirjeessä, hän vastusti kaikkia, jotka kielsivät, että Jeesus Kristus tuli lihaksi, tai kielsivät, että uskovien tulisi elää pyhää elämää. Johannes ei millään tavoin rajoittanut itseään pelkästään Cerinthukseen, vaan sanoi pikemminkin, että ”...monet väärät profeetat ovat lähteneet maailmaan...” (1. Joh. 4:1)

2. Katolisen henkilön väite, että kaikki Johanneksen teokset kohdistuivat yhtä harhaoppista tai jopa useita harhaoppisia vastaan, supistaa Johanneksen kirjoitusten koko rikkauden vain yhteen pieneen seikkaan. Jos joutuisit tiivistämään kaiken, mitä Johannes kirjoitti, yhteen seikkaan, niin se seikka olisi usko siihen, että Jeesus on Jumalan ainoa Poika, ei uskon vastustaminen Kerinthosta vastaan. Lisäksi, vaikka on totta, että 1. Johanneksen kirje kirjoitettiin ensisijaisesti suojautumiseksi ”monilta vääriä profeettoja” vastaan, 3. Johanneksen kirjeessä oli muita painopisteitä, mukaan lukien eripuraa aiheuttava seurakunnan johtaja Diotrefes.

3. Vaikuttaa siltä, että tämä katolilainen on ristiriidassa paitsi Raamatun, myös katolisen paavin ja nykyaikaisen katolisen kirkon kanssa. Katolinen kirkko on julkaissut lausunnon, jossa se käytännössä toteaa, että Lutherin opetus vanhurskauttamisesta ”on hyväksyttävää”. Tämä ei tarkoita, että he olisivat kääntyneet tai edes samaa mieltä Lutherin opetuksesta, vaan pikemminkin sitä, että sitä siedetään. Vaikuttaa siltä, että hän yrittää tehdä nykyaikaisista konservatiivisista kristityistä gnostikkoja tai ainakin Cerinthuksen seuraajia.

Voitte olla varmoja siitä, että konservatiiviset kristityt eivät usko

Luoja ja Korkein Jumala ovat eri asioita,

Että Jeesus ja Kristus ovat eri asioita,

että meidän pitäisi elää elämäämme vähemmän pyhällä tavalla,

tai että meidän pitäisi syyttää väärin jotakin ryhmää muinaisesta harhaopista vääristelemällä joitakin tosiasioita ja jättämällä suurimman osan muista tosiasioista huomiotta.

Lopuksi haluan todeta, että vaikka mielestäni paavi on suuresti erehtynyt ja näen monia vakavia virheitä katolisen opin opissa, olen kuitenkin tavannut muutamia katolilaisia, jotka mielestäni olivat todellisia uskovia. He eivät välttämättä noudattaneet kaikkia katolisia oppeja (itse asiassa harvat katolilaiset tekevät niin), mutta silloin kun he huomasivat eron Raamatun ja katolisen kirkon opetusten välillä, he seurasivat Raamattua.

Tiedätkö, että taivaassa ei ole protestantteja? Taivaassa ei ole myöskään katolilaisia tai ortodokseja. Siellä on vain Jeesuksen pelastamia ihmisiä, jotka ovat saattaneet olla protestantteja, katolilaisia tai ortodokseja, mutta heille tärkeintä oli Jeesuksen seuraaminen.

K: Mikä on 1. Joh. 1:1–4:n tarkoitus verrattuna siihen, että aloitettaisiin suoraan jakeesta 5?

V: 1. Johanneksen kirjeen 1:1–4:llä on kolme tarkoitusta.

Periaatteessa Johanneksen hengellinen elämä ei perustu oppiin tai ”Kristus-käsitteeseen”. Se ei perustu Kristukseen, joka olisi ollut jonkinlainen aave. Se perustuu elävään olentoon, joka otti todellisen lihan ja veren.

Johannes vahvistaa auktoriteettisesti olevansa Kristuksen silminnäkijä ja todistaja siitä, mitä Jeesus opetti ja teki alusta lähtien.

Merkittävää on, että koska Johannes oli Kristuksen seurassa alusta asti, sinun pitäisi olla kiinnostunut siitä, mitä hänellä on sanottavaa Kristuksen seuraamisesta.

Johanneksen painopiste on tässä yhteydessä yhteydessä Jumalaan, yhteydessä muihin ihmisiin sekä yhteyden täydellisyydessä. Myöhemmin kirjassa hän korostaa, kuinka meidän tulee rakastaa Jumalaa ja muita ihmisiä.

K: Kirjoitettiinko 1. Johanneksen kirje ensisijaisesti juutalaiskristittyjen luettavaksi, kuten hyperkalvinisti John Gill opetti?

V: Ei. Gill opetti, että 1. Johanneksen kirjeen pääkohde oli kirjoitettu ensisijaisesti juutalaisille kristityille korostaakseen, että pelastus on tarkoitettu koko maailmalle. Gillin tulkinta tukee erikoista tulkintaa 1. Johanneksen kirjeen 2:2 kohdasta. En kuitenkaan tiedä yhtään nykyaikaista kirjoittajaa, joka olisi esittänyt riittävän perustan tälle näkemykselle, eikä yksikään nikeneenikautista edeltävä kirjoittaja ole koskaan ymmärtänyt tätä kirjaa tällä tavalla.

K: Puhuuko Johannes 1. Johanneksen kirjeen 1:1–4 kohdassa omasta kokemuksestaan kristittynä vai kokemuksestaan Jeesuksen opetuslapsena ja silminnäkijänä?

V: Vaikka kristityt todellakin kokevat Kristuksen elämässään, Johannes viittaa silminnäkijäkokemukseensa Jeesuksen opetuslapsena.

Yhtäältä näyttää olevan suuri siunaus, että on saanut nähdä Jeesuksen, kun hän oli maan päällä. Toisaalta Johanneksen ev20:29 :ssa Jeesus sanoi, että siunatumpia ovat ne, jotka eivät ole nähneet, mutta uskovat.

K: 1. Johanneksen kirjeen 1:3:ssa Johannes sanoo, että yhteytemme toistemme kanssa on samanlainen kuin yhteytemme Isän ja Pojan kanssa. Mitkä ovat yhteyden eri ulottuvuudet?

V: Tässä käytetty kreikkalainen sana koinonia viittasi Raamatun ulkopuolella liikekumppaneihin, kiinteistön yhteisomistajiin tai osakkeenomistajiin. Tämä sana tai sen johdokset esiintyvät Uudessa testamentissa yli kuusikymmentä kertaa. Se viittaa yhteiseen uskoon (Filemon 6), yhteiseen omaisuuteen (Apostolien teot 2:44; 4:32) ja kumppanuuteen evankeliumin työssä (Filippiläiskirje 1:5).

K: Mitä Johannes tarkalleen tarkoittaa 1. Joh. 1:4:ssä, kun hän puhuu ilon täydelliseksi tekemisestä? Samanlaisia ilmaisuja käytetään Joh. 15:11; Joh. 16:22–24; 17:13.

V: Joissakin käsikirjoituksissa lukee ”meidän ilomme” ja toisissa ”teidän ilonne”. Siitä huolimatta ”meidän ilomme” – joka sisältää myös kirjeen lukijat – tarkoittaa viime kädessä Pyhän Hengen iloa, kun pysymme Kristuksessa. Jos pysyt Kristuksessa, sinulla on yhteys Kristukseen ja toisiisi, ja uskot Jumalaan sekä tottelet Häntä. Saamme Pyhän Hengen ilon, kun uskomme ensimmäisen kerran, mutta kristillisessä elämässämme ilo voi vaihdella. Erilaiset asiat voivat viedä ilomme, kuten väärät käsitykset Jumalasta, Hänen käskyjensä noudattamatta jättäminen ja maailman rakastaminen Jumalan sijaan.

K: Miksi Johannes korostaa valoa niin voimakkaasti 1. Joh. 1:5–7, Joh. 1:4–5, 7–9; 3:19–21; 8:12; 9:5; 12:35–36, 46; Ilm. 21:23? Miksi hän ei vain sanonut: ”Hei kaverit, noudattakaa sääntöjä”?

V: Yhdellä tasolla hän korostaa, että ne, jotka vaeltavat Jumalan kanssa, eivät jatka syntiä. Tämä on sekä varoitus omassa elämässämme että yksi tapa erottaa väärät opettajat oikeista. Väärät opettajat sanovat usein, että synti on OK. Toisella tasolla Johannes käyttää valon vertauskuvaa korostaakseen, että vanhurskaus ei ole vain sääntöjä, joita noudatamme, tai jotain, mitä teemme, vaan jotain, mitä olemme ja mitä meillä on. On hyväksyttävää päättää olla tekemättä syntiä, vaikka osa meistä saattaisi haluta tehdä niin, koska ”säännöt niin sanovat”. Mutta on paljon parempi päästä siihen pisteeseen, jossa päätämme olla tekemättä syntiä, koska emme yksinkertaisesti halua sitä sen perusteella, keitä olemme.

K: Miten 1. Joh. 1:5:n mukaan Jumalan luona ei voi olla pimeyttä?

V: Pimeyttä ei ole, kun katsot valoa; varjo syntyy vasta, kun jokin estää valon. Synnit ovat kuin varjoja, joissa valo on estetty. Meitä kutsutaan olemaan valon lapsia Efesolaiskirjeen 5:8:ssa.

K: Missä tilanteissa 1. Johanneksen kirjeen 1:5 mukaan pitäisi koskaan ”tehdä syntiä Jumalan vuoksi”?

V: Ei koskaan. Osoitamme rakkautemme Jumalaa kohtaan tottelemalla Häntä. Joko Jumala haluaa meidän tekevän jotain, tai Hän haluaa meidän tekevän jotain muuta, tai Hän ei halua meidän tekevän mitään tietyssä tilanteessa.

K: Mikä on 1. Johanneksen kirjeen 1:7:ssä ero valon mukaan vaeltamisen ja valossa vaeltamisen välillä?

V: Jos vaellat valon mukaan, vaellat totuuden tuntemuksen mukaisesti ja noudatat annettuja käskyjä. Johannes vaatii meiltä kuitenkin enemmän kuin pelkkää valon mukaan vaeltamista. Meidän tulee vaeltaa valossa, pysyä Jeesuksessa, elää elämäämme paitsi tottelemalla Häntä, myös päivittäisessä suhteessa ja rakastavassa yhteydessä Hänen kanssaan.

K: 1. Joh. 1:7:ssä sanotaan, että Kristus puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Miksi kristityt sitten edelleen tekevät syntiä?

V: Olemme edelleen pyhittymisen prosessissa. Kristuksen sovitusuhri oli välttämätön paitsi anteeksiantamuksen saamiseksi synneistä, jotka teimme ennen pelastustamme, myös synneistä, joita teemme pelastuksemme jälkeen, kuten 1. Johanneksen kirjeen 1:7 osoittaa.

K: Huomaa 1. Joh. 1:7:ssä verbin ”puhdistaa” aikamuoto. Miksi Jeesuksen veren on puhdistettava meidät synnistä juuri nyt? Miten tämä toimii?

V: Jeesus poisti ristillä syntiemme oikeudellisen syyllisyyden, mutta Jumala haluaa meidän pyrkivän olemaan yhä enemmän Kristuksen kaltaisia nyt. Me teemme edelleen syntiä ja kannamme syntiemme seuraukset, ja Jumala haluaa meidän heijastavan Kristusta elämässämme yhä enemmän.

K: 1. Joh. 1:7:ssä Jeesus antoi anteeksi kaiken ristillä. Mitä mieltä olet opetuksesta, jonka mukaan meidän ei pitäisi enää tunnustaa syntejämme tai pyytää anteeksiantoa sen jälkeen, kun olemme tulleet Kristuksen luo?

V: Tämä ei ole se, mitä Johannes opetti. Meidän tulee tunnustaa syntimme 1. Johanneksen kirjeen 1:9:ssä, Jaakobin kirjeen 5:16:ssa sekä Psalmeissa 32:5 ja 38:18. Pyydämme nimenomaan Jumalalta anteeksiantoa synneillemme Matteuksen evankeliumin 6:12 kohdassa. Teoksessa *Bible Knowledge Commentary: New Testament* (s. 886) tehdään ero kristityksi kääntyneen epäuskoisen saaman anteeksiannon ja ”perheen sisäisen anteeksiannon” välillä, kuten silloin, kun poika pyytää isältään anteeksiantoa, mutta tietää, että hänen asemansa poikana on turvattu.

K: 1. Johanneksen kirjeen 1:8:ssa kuka tässä pettää? Millä tavoin ihmiset pettävät itseään?

V: Tässä tapauksessa ihminen pettää itseään.

a) Ihmiset voivat pettää itseään totuuden suhteen; ajattelemalla asioita totta oleviksi, vaikka ne eivät ole, tai ajattelemalla asioita valheellisiksi, vaikka ne ovat totta. Ihmiset voivat uskoa asioiden olevan epäselviä ja hämäräperäisiä, vaikka ne ovatkin Raamatussa kristallinkirkkaita.

b) Ihmiset eivät vartioi sydäntään ja joutuvat siinä suhteessa harhaan. He ajattelevat, että jatkuva tai jopa kertaluonteinen synnin tekeminen tekee heistä onnellisempia. He ajattelevat, etteivät voi elää ilman jonkinlaista syntiä tai etteivät pysty toimimaan oikein.

c) Ihmiset oikeuttavat syntinsä. He väittävät, ettei heillä ollut muuta vaihtoehtoa tai että heidän oli pakko tehdä jotain tarpeidensa tyydyttämiseksi.

K: Miksi 1. Joh. 1:10:ssä sanotaan, että Hänen sanansa ”ei ole meissä”, jos väitämme, ettemme ole tehneet syntiä?

V: Tässä on kaksi osaa.

Ei ole koskaan tehnyt syntiä: Jos joku väittäisi, ettei ole koskaan tehnyt syntiä, hän ei uskoisi tarvitsevansa pelastajaa. Hän väittäisi, että Raamatun sanat, joiden mukaan kaikki ovat tehneet syntiä ja tarvitsevat pelastajaa lunastamaan heidät, ovat vääriä. On pelottavaa ajatella, että hän sanoisi Jumalalle, ettei tarvitse Hänen armoaan.

Ei enää syntiä: Jos joku väittää, että hän teki aiemmin syntiä ja tarvitsi tuolloin Vapahtajaa, mutta ei enää tee syntiä, hän väittää samalla, ettei enää tarvitse Jumalan armoa, vaan tarvitsi sitä vain menneisyydessä. Hänellä on todennäköisesti hyvin kapea käsitys synnistä. Kerran eräs kristitty kysyi ”pyhyysliikkeen” puhujalta, oliko tämä synnitön ja täydellinen, ja pyhyysliikkeen puhuja vastasi, että kyllä, nyt hän oli. Sitten kristitty pyysi häneltä vaimonsa puhelinnumeroa, ja pyhyyspuhuja kysyi miksi. Kristitty sanoi haluavansa soittaa vaimolle ja kysyä, sanoisiko tämä, ettei hän enää koskaan tee syntiä. Pyhyyspuhuja perui sitten sanansa ja sanoi, ettei kyse ollut siitä, ettei hän enää ”tekisi virheitä”, vaan siitä, ettei hän tehnyt syntiä. Hän ei pitänyt pieniä väärinkäytöksiä synteinä.

K: Onko Kristus 1. Joh. 2:2:ssa sovitusuhri koko maailman syntien puolesta? Jos on, pelastuvatko kaikki?

V: Ei. Jotkut voivat ottaa vastaan Jumalan armon turhaan (2. Kor. 6:1). Evankeliumin sanoma ei ole joillekin ihmisille minkään arvoinen, koska se ei yhdisty uskoon, kuten Heprealaiskirjeen 4:2 osoittaa.

K: Viittaako 1. Joh. 2:2:n ”koko maailma” kaikkiin ihmisiin vai kaikenlaisiin ihmisiin?

V: Aitojen kristittyjen keskuudessa mielipiteet eroavat, ja näkemyksiä on kaksi.

Useimmat kalvinistit tulkitsevat tämän lauseen Geneven opintoraamatun mukaisesti tarkoittavan ”Israelin ja koko maailman valituille” ja ”voimassa kaikkialla maailmassa”. Muutoin heidän teologiansa romahtaa. Kuitenkin jopa kovat kalvinistit, kuten A.W. Pink, myöntäisivät, että 1. Johanneksen kirjeen 2:2 tukee ainakin ”ulkonäöltään” universaalin sovituksen käsitettä. Amyraldilaiset ja 4½-pistekalvinistit, jotka hyväksyvät sovituksen sekä universaalit että rajoitetut näkökohdat, kannattavat seuraavaa näkemystä. Viitteeksi mainittakoon, että tässä on varhaisin kristitty, joka kirjoitti 1. Johanneksen kirjeen 2:2:sta ja opetti tämänkaltaista näkemystä.

Augustinus (n. 400 jKr.) tulkitsi 1. Johanneksen kirjeen kommentaarissaan 1. Johanneksen kirjeen 2:2 kohdan viittaavan koko maailman kirkkoon. Hippon Augustinus uskoi myös, että kuolleet kastetut vauvat pääsevät kaikki taivaaseen ja kastamattomat vauvat kaikki helvettiin, joten kalvinistien ei pitäisi liian nopeasti vedota Augustinukseen tukeakseen kantaansa tässä asiassa.

Kaikkien muiden näkemys: Kreikankielinen teksti tarkoittaa juuri sitä, mitä siinä sanotaan. Martin Luther kirjoitti mainitessaan 1. Johanneksen kirjeen 2:2:n: ”On ilmeinen tosiasia, että sinäkin olet osa koko maailmaa; niinpä sydämesi ei voi pettää itseään ja ajatella, että Herra kuoli Pietarin ja Paavalin puolesta, mutta ei minun puolestani.”

Viitteeksi mainittakoon, että joihinkin kristittyihin, jotka uskoivat Kristuksen sovittaneen koko maailman syntien, kuuluivat

Aleksandrian Klemens (193–217/220 jKr.) teoksessaan *The Instructor*, kirja 3, luku 12, s. 295, lainaa 1. Johanneksen kirjeen 2:2 ja tulkitsee sen kirjaimellisesti.

Origenes (225–254 jKr.) mainitsee teoksessaan *Vastalause Celsukselle* (kirja 3, luku 49, s. 484), että tämä jae ja 1. Timoteuksen kirjeen 4:10 koskevat paitsi orjia, naisia ja lapsia myös viisaita ja yksinkertaisia.

Athanasius (n. 297–373 jKr.) teoksessaan *Sanan inkarnaatio*, luku 7.5, s. 40. ”Sillä Hänen tehtävänään oli jälleen kerran sekä viedä katoava katoamattomuuteen että säilyttää koskemattomana Isän oikeutettu vaatimus kaikkia kohtaan. … ja kelvollinen kärsimään kaikkien puolesta ja toimimaan kaikkien lähettiläänä Isän luona.” Katso myös teos ”Pakanalaisia vastaan”, luku 1.4, s. 6.

Gregorius Nazianzenos (n. 330–391 jKr.) Teofaniasta eli Kristuksen syntymäpäivästä

Jerusalemin Kyrillos (n. 349–386 jKr.) Ensimmäinen katekeettinen luento I

Johannes Krysostomos (n. 392–407 jKr.) lukuisia

Prosperus Akvitanialainen (n. 420 jKr.) Vastaukset gallialaisille, 8. artikla: uskoi, että Kristus kuoli sekä valittujen että hylättyjen puolesta, jotka kuulivat evankeliumia. (Prosperus hyväksyi myös lopulliset näkökohdat, kuten 9. artikla osoittaa.)

Katso myös keskustelu 1. Johanneksen kirjeen 1. luvusta.

K: Tarkoittaako sana 1. Joh. 2:2; 4:10 ”sovitusuhria” vai ”synnin puhdistusta”?

V: Kreikkalainen sana hilasmos esiintyy tässä tekstissä vain näissä kahdessa jakeessa. Jotkut tutkijat (Westcott ja Dodd) ovat tulkinneet sen tarkoittavan synnin puhdistusta siinä mielessä, että syntiä ei enää ole. RSV-käännöksessä on ”synnin sovitus”.

Kuitenkin substantiivi hilasterion esiintyy Roomalaiskirjeen 3:25:ssä ja verbi hilaskomai Luukkaan evankeliumin 18:13:ssa sekä Heprealaiskirjeen 2:17:ssä. Näissä kohdissa se viittaa sovitusuhriin tai syntien sovittamiseen. Kuten teoksessa Evangelical Commentary on the Bible (s. 1180) todetaan: ”Ilmaisu ’sovitusuhri’ tarkoittaa sovitusuhria: Kristus tyydyttää Jumalan vihan syntiä kohtaan (4:10). Hän ei ole pelkästään Jumalan antama sovitus (RSV), jolla synnin syyllisyys mitätöidään.” Tätä tukee lisäksi se, että 1. Johanneksen kirjeen 2:1 mukaan Jeesus puolustaa meitä, mikä viittaa tässä pikemminkin oikeudelliseen kontekstiin kuin lääkärin kontekstiin.

Teoksessa *The Expositor’s Bible Commentary*, osa 12, s. 314 todetaan, ettei ole yksimielisyyttä siitä, mikä on sanan ensisijainen merkitys, mutta siinä huomautetaan, että kreikkalaisessa kirjallisuudessa sanaa käytettiin viittaamaan syyllisen henkilön uhraukseen, jolla pyrittiin lepyttämään loukattu osapuoli. Wuestin laajennettu käännös sisältää molemmat näkökohdat ja kääntää tämän ilmaisun ”sovitusuhraukseksi” sekä 1. Johanneksen kirjeen 2:2:ssa että 4:10:ssä.

K: Onko 1. Joh. 2:3–5 ristiriidassa armon kautta tapahtuvan pelastuksen kanssa?

V: Ei, se täydentää sitä. Ilman tällaisia jakeita armosta tapahtuvan pelastuksen opista puuttuisi joitakin palasia. Katso lisätietoja keskustelusta Jaakobin kirjeen 2:17 kohdasta sekä kolmesta kysymyksestä Efesolaiskirjeen 2:5–8 kohdasta.

K: 1. Johanneksen kirjeen 2:7:ssä, jossa joissakin käännöksissä lukee ”rakkaat ystävät” (BSB:ssä ”rakastetut”), millaisia ystäviä siellä on?

V: Kreikassa on erityinen sana ystävyysrakkaudelle (phileo), mutta sitä ei ole käytetty tässä kohdassa. Tässä käytetty sana on agapetoi, joka tarkoittaa agape-rakkauden kohteita.

Ystävät voivat olla yksinkertaisesti henkilöitä, joiden kanssa on hauskaa harrastaa yhteistä toimintaa. Kun sinä tai he lopetatte kyseisen toiminnan, ystävyydessä ei ole enää mitään jäljellä. Tietenkin palvelemme, ylistämme ja teemme muita yhteisiä asioita muiden kristittyjen kanssa, mutta toivon, että ystävyytesi muiden kristittyjen kanssa on paljon enemmän kuin vain tätä.

Ystävät voivat olla myös niitä, joita kohtaan tunnet kiintymystä tai joiden seurassa viihdyt. Voit keskustella asioista heidän kanssaan tai jopa tavata heitä, vaikka sinulla ei olisikaan mitään merkittävää puhuttavaa. Nautit vain yhdessäolosta.

Ystäviä voivat olla ne, joiden puolesta uhraisit melkein mitä tahansa. Ystäväsi voivat luottaa siihen, että teet heidän parhaakseen, kun he joutuvat vaikeuksiin. Ja sinäkin voit luottaa heihin.

Johanneksen käyttämä termi saattaa kattaa kaiken paitsi ehkä ensimmäisen kohdan, koska hän ei todennäköisesti tuntenut henkilökohtaisesti kaikkia lukijoitaan.

K: Miten meidän tulisi 1. Joh. 2:6:n mukaan vaeltaa niin kuin Jeesus vaelsi?

V: Tämä ei tarkoita sandaalien käyttämistä, Galileassa kävelemistä tai muita fyysisiä asioita. Tämä vertauskuva tarkoittaa sitä, että elämme elämäämme niin kuin Jeesus eläisi tai niin kuin Jeesus haluaisi meidän elävän.

K: Kirjoittaako Johannes 1. Joh. 2:7–8:ssa vanhan käskyn vai uuden käskyn?

V: Johannes kertoo meille runollisesti, että hän kirjoittaa sekä uusista että vanhoista näkökohdista, jotka liittyvät vanhaan käskyyn.

K: Miksi Johannes korostaa 1. Joh. 2:12–14:ssä isiä, nuoria miehiä ja pieniä lapsia?

V: Raamattu ei kerro, miksi Johannes, Jumalan suvereenisuuden kautta, valitsi tämän runollisen ilmaisutavan. Voimme kuitenkin nähdä, että henkilöllä voi olla erilaisia rooleja seurakunnassa, toisinaan samanaikaisesti. Tässä on näkemykseni.

Uusien uskovien (lasten) tulisi keskittyä siihen, että heidän syntinsä on annettu anteeksi, heillä on uusi elämä ja heillä on suhde Jumalaan.

Työtovereiden (nuorten miesten) tulisi keskittyä (sisäisesti ja ulkoisesti) pahan voittamiseen, vahvuuteen Herrassa ja siihen, että Jumalan sana elää heissä.

Johtajien (isien) ei pitäisi kiireisen työ- ja johtamistyönsä keskellä unohtaa sitä suhdetta Jumalaan, joka heillä oli lapsina.

K: Miten suurin osa synneistä 1. Joh. 2:16:ssa kuuluu näihin kolmeen luokkaan?

V: Huomaa, että tässä ei ole kyse pelkästään synneistä, vaan pikemminkin syntisestä motivaatiosta, joka johtaa meidät tekemään syntiä.

Lihan (sarx) himot viittaavat siihen, mikä tyydyttää ruumiilliset halumme, olipa kyseessä sitten seksi, ahneus, juopottelu tai huumeet.

Silmien himot viittaavat siihen, mikä houkuttelee, olipa kyseessä sitten rikkaus, kauneus, hienot kodit, hienot autot tai aineellinen omaisuus.

Elämän ylpeys viittaa monien luontaiseen haluun kertoa maailmalle: ”Olen joku, omien saavutusteni ansiosta” tai ”Olen parempi kuin sinä”. Ironista kyllä, joku, joka ei erotu jossakin asiassa, voi tuntea itsensä alempiarvoiseksi, koska hän ajattelee, että se on hänen arvonsa mittapuu. Monet kasvavat nuoret taipuvat arvioimaan itsensä arvoa ulkonäkönsä, koulumenestyksensä tai urheilusaavutustensa perusteella.

K: Mikä on epätavallista sanassa ”elämän ylpeys” 1. Joh. 2:16:ssa?

V: Kreikaksi se on vain yksi sana, alazoneia, vaikka sen todellisen, tarkan merkityksen kuvaamiseen tarvitaan englanniksi kolme sanaa. Raamatussa sitä käytetään vain tässä kohdassa ja Jaakobin kirjeen 4:16:ssa.

Ehkä sen tarkka merkitys on jossain sellaisen henkilön välillä, jota ei kestä katsella hänen ylpeän ylimielisyytensä vuoksi, ja sellaisen henkilön välillä, jota on hauska katsella hänen typerän hölmöytensä vuoksi. – Et halua olla tällainen.

Tässä on kreikkalaisen kirjailijan Teofrastoksen määritelmä alazonista.

”Alazon on sellainen henkilö, joka seisoo laiturilla ja kertoo täysin tuntemattomille ihmisille, kuinka paljon rahaa hänellä on merellä, ja puhuu sijoituksistaan, kuinka suuria ne ovat ja mitä voittoja ja tappioita hän on saanut, ja samalla kun hän kehrää tarinoitaan, hän lähettää poikansa pankkiin – vaikka hänen saldonsa onkin vain yksi shillinki. Jos hän nauttii seurasta matkalla, hänellä on tapana kertoa, kuinka hän palveli Aleksanteri Suuren alaisena, kuinka hän tuli toimeen tämän kanssa ja kuinka monta jalokivillä koristeltua maljaa hän toi kotiin; ja keskustella aasialaisista käsityöläisistä, kuinka paljon parempia he ovat kuin kukaan Euroopassa – vaikka hän ei ole koskaan ollut poissa Ateenasta. Hän sanoo, että hänelle myönnettiin ilmainen lupa puutavaran vientiin, mutta hän ei käyttänyt sitä hyväkseen välttääkseen ilkeämielisiä juoruja; ja että viljapulan aikana hän käytti yli 1 500 puntaa lahjoihin tarvitseville kansalaisille. Hän asuu vuokra-asunnossa ja kertoo kaikille, jotka eivät tunne tosiasioita, että tämä on perheen kotitalo, mutta hän aikoo myydä sen, koska se on liian pieni hänen vierailujuhliaan varten. (Teofrastoksen ”Hahmot”, lainattu teoksesta Dodd, Johannine Epistles, s. 42).” Tämä on peräisin teoksesta The Expositor’s Bible Commentary, osa 12, s. 321–322.

K: Miten 1. Joh. 2:18, 22:ssa voi olla monia antikristuksia?

V: Antikristusta on vain yksi, mutta ennen häntä tulee olemaan monia pienempiä antikristuksia. Ainoa pääasiallinen Antikristus on olemassa Matteuksen evankeliumin 24:4–5, 26; Markuksen evankeliumin 13:6, 14; Luukkaan evankeliumin 21:8; Danielin kirjan 9:26–27; 11:36–37; 2. Tessalonikalaiskirjeen 2:3–4; ja Ilmestyskirjan 13:1–10. On kuitenkin olemassa monia vähäisempiä antikristuksia, kuten 1. Johanneksen kirjeen 2:18,22 ja 2. Johanneksen kirjeen 7 osoittavat. Saattaa olla yhteys sen välillä, että jollakin on sisällään antikristuksen henki (1. Johanneksen kirje 4:3), ja sen välillä, mitä psykologit kuvaavat messiaskompleksiksi.

Seuraavat henkilöt ovat joko esittäneet seuraavat väitteet tai muut ovat esittäneet seuraavat väitteet heistä.

Tässä on osittainen luettelo henkilöistä, joita toiset ovat kutsuneet Antikristukseksi.

Katso lisätietoja 2. Johanneksen kirjeen 7. jakeesta.

K: Miten väärien opettajien poistuminen voisi olla traumaattista 1. Johanneksen kirjeen 2:19 kohdassa?

V: Tietenkin heidän väärät opetuksensa saattoivat johtaa joitakin harhaan, mutta kun he päättivät lähteä tai heitä käskettiin lähteä, jotkut saattoivat kyseenalaistaa ortodoksisten johtajien viisauden vähentää heidän lukumääräänsä tai syyttää ortodokseja eripuraisuuden aiheuttamisesta. The Expositor’s Bible Commentary -teoksen 12. osan sivuilla 324–325 katsotaan, että väärien opettajien lähtö oli vapaaehtoista. Siitä huolimatta tämä saattoi olla hämmentävää uusille uskoville.

K: Miksi Johannes mainitsee 1. Joh. 2:20:ssa juuri tässä yhteydessä Pyhän antaman voitelun?

V: Tähän on neljä todennäköistä syytä.

a) Saimme pelastuksen, koska meidät voidettiin Pyhällä Hengellä, kun tulimme Kristuksen luo.

b) Meillä on edelleen pelastus, koska Pyhän Hengen voitelu pitää meidät Herrassa.

c) Tämä ei ole voitelu, jonka avulla voisimme elää miten haluamme, vaan voitelu ”Pyhältä”.

d) Jotkut gnostikot, kuten naasseenit, kerskuivat erityisellä voitelulla. ”Me olemme ainoat kristityt kaikista ihmisistä, jotka täyttävät kolmannen portin mysteerin ja jotka siellä voidellaan sanattomalla voiteluöljyllä.” (Philosophumena, nro 9, s. 121–122) Tämä on lainattu Doddin teoksesta Johannine Epistles, s. 61, ja The Expositor’s Bible Commentary -teoksesta, nro 12, s. 325. Tämä saattoi olla profeetallista, tai sitten varhaisgnostikot saattoivat toimia samoin.

K: 1. Joh. 2:22 on ristiriidassa varhaisgnostilaisen harhaoppisen Kerinthoksen opetuksen kanssa, joka sanoi, että ”Kristus” tuli Jeesuksen päälle Jeesuksen kasteessa ja lähti Jeesuksesta ennen tämän kuolemaa. Tällä tavoin Kristus (Jumalana) ei kärsisi, vaan vain Jeesus kärsisi. Mitkä Raamatun jakeet osoittaisivat tämän vääräksi?

V: 1. Johanneksen kirjeen 2:22 lisäksi tässä on muita jakeita, joissa nimenomaisesti sanotaan, että joko ”Kristus” tai ”Kristus Jeesus” (mutta ei pelkästään ”Jeesus”) kärsisi ja kuolisi.

Luuk. 24:26 ”Eikö Kristuksen ollut välttämätöntä kärsiä nämä asiat ja sitten astua kirkkauteensa?”

Luuk. 24:46: ”Näin on kirjoitettu: Kristus kärsii ja nousee kuolleista kolmantena päivänä…”

Apostolien teot 3:18 ”Mutta tällä tavoin Jumala on täyttänyt sen, mitä Hän oli ennustanut kaikkien profeettojen kautta, sanoen, että Hänen Kristuksensa joutuisi kärsimään.”

Apostolien teot 17:3 ”…selittäen ja todistaen, että Kristuksen oli kärsittävä ja noustava kuolleista. ’Tämä Jeesus, josta minä teille julistan, on Kristus’, hän julisti.”

Apostolien teot 26:22b–23 ”Minä [Paavali] en sano mitään muuta kuin mitä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tapahtuvan: että Kristus joutuu kärsimään ja nousee kuolleista ensimmäisenä julistaakseen valoa kansallemme ja pakanakansoille.”

Roomalaiskirje 3:24–25 ”…lunastus, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jumala asetti hänet sovitusuhriksi hänen veressään uskon kautta…”

Roomalaiskirje 5:6 ”Kristus kuoli jumalattomien puolesta.”

Roomalaiskirje 5:8b ”Kun me vielä olimme syntisiä, Kristus kuoli meidän puolestamme.”

Roomalaiskirje 6:3 ”Ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme kastetut hänen kuolemaansa?”

2. Korinttolaiskirje 1:5a ”Sillä niin kuin Kristuksen kärsimykset vuotavat ylitse meidän päällemme…”

Näitä on vielä lisää, mutta ymmärrätte varmaan, mihin tähtään.

Kuinka suuri osa tästä oli kirjoitettu Kerinthoksen aikana? Kerinthos eli todennäköisesti Johanneksen elämän loppupuolella, joten luultavasti suurin osa Uudesta testamentista (Ilmestyskirjaa lukuun ottamatta) oli kirjoitettu siihen mennessä. Vaikka Kerinthos ei olisi ollut tietoinen muista pyhistä kirjoituksista, hän tiesi, mitä apostolit (mukaan lukien Johannes) opettivat, ja Kerinthos päätti opettaa jotain täysin erilaista kuin mitä he sanoivat. Platonilaiset kreikkalaiset uskoivat, että koska Jumala oli täydellinen, Hän ei ollut alttiina intohimoille (tunteille) tai kärsimykselle, eikä Jumala voinut kärsiä. Cerinthus keksi tavan, jolla Kristus voisi olla Jumala, mutta Jumala ei silti voisi kärsiä. Monet seurasivat Cerinthusta, koska hän pystyi sovittamaan heidän esikristillisen ajattelunsa yhteen evankeliumin kanssa. Joitakin asioita ei pitäisi yrittää sovittaa yhteen.

K: Onko 1. Joh. 2:25:ssä ja 1. Piet. 1:9:ssä ikuinen elämä jotain, mitä kristityille on vain luvattu, vai onko se jotain, mitä kristityillä jo on, kuten Ef. 1:4:ssä sanotaan?

V: Molempia. Tämä on toistuma Efesolaiskirjeen 1:13:sta käydystä keskustelusta.

Raamattu viittaa siihen, että Jumala on sekä ajaton että ajassa. Ajattomalle Jumalalle vastaus on kaikki kolme: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

Chuck Swindoll on kirjoittanut erinomaisen Raamatun opiskeluoppaan pelastuksesta, jossa käsitellään näitä näkökohtia.

Menneisyyden ennakkotietoon ja ennalta määräämiseen liittyvät näkökohdat: Ennen kuin aika alkoi, Jumala tiesi lopun alusta alkaen ja kaikki päivämme (Psalmi 139:16; Jesaja 44:7; Efesolaiskirje 1:4; Titukselle 1:2).

Nykyhetkeen liittyvät tapahtumat: Kun kuulimme totuuden sanan ja huusimme Herraa (Roomalaiskirje 10:9–10), meistä tuli uusi luomus (2. Korinttolaiskirje5:17 ). Myös Heprealaiskirje 4:2 ja Apostolien teot 10:44 osoittavat nykyhetkeen liittyviä näkökohtia.

Nykyhetkessä jatkuvat ulottuvuudet: Kun toteutamme elämässämme sitä pelastusta, joka on meissä, Jumala on muuttamassa elämäämme (Filippiläiskirje2:12 –13; 1. Pietarin kirje 2:2; Heprealaiskirje3:14 ;4:11 ;6:11 ).

Tulevaisuuden toivon näkökohdat: Kaipaamme pelastuksemme täyttymistä (Heprealaiskirje9:15 , 28; Roomalaiskirje 8:23–25; 1. Pietarin kirje 1:4–5, 9, 13; 1. Korinttolaiskirje 15:50–53; 2. Korinttolaiskirje 5:5).

K: Mitä sana, joka on käännetty ”luottavaiseksi”, todella tarkoittaa 1. Johanneksen kirjeen 2:28:ssa?

V: Tässä käytetty kreikkalainen sana, parrhesian, esiintyy myös 1. Johanneksen kirjeen 3:21; 5:14 sekä Heprealaiskirjeen 4:16; 10:19. ”Varmuus” ei ole kovin tarkka käännös, koska se on liian heikko sana verrattuna kreikkalaiseen alkuperäissanaan. Ehkä parempi käännös olisi ”vankka varmuus” tai ”varmuus, johon elämäsi voi nojata”.

K: Mikä on 1. Joh. 2:28:ssa verbin, joka on käännetty sanalla ”häpeämättä”, verbimuoto?

V: Kreikan kieli on yleensä hyvin tarkka verbimuotojen suhteen, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa lauseella voi olla kaksi eri merkitystä.

Keskimuoto: Se voi tarkoittaa ”ei häpeä” tai ”häpeämätön”, tai

passiivi: ”ei joutua häpeään”

Mutta ehkä molemmat ovat totta. Jotkut ihmiset voivat tuntea häpeää siitä, mitä he tekivät maan päällä. Mutta vaikka toiset eivät aluksi tuntisikaan häpeää, Jumala voi asettaa heidät häpeään heidän tekojensa vuoksi.

K: Mikä on erityistä sanassa ”tuleminen” 1. Joh. 2:28:ssa?

V: Tätä kreikkalaista sanaa, parousia, esiintyy Johanneksen kirjoituksissa vain tässä jakeessa, mutta kreikkalaiset tunsivat tämän termin hyvin. Sillä kuvattiin juhlia, jotka liittyivät kuninkaan viralliseen vierailuun.

K: Mitä tarkalleen ottaen tarkoitti 1. Joh. 3:1:ssä se, että oli jonkun merkittävän henkilön poika muinaisina aikoina?

A: Se tarkoitti usein ainakin viittä asiaa.

a) Se merkitsi, että jonain päivänä saisi perinnön.

b) Se tarkoitti todennäköisesti, että sinusta huolehdittiin hyvin jo nyt: sinulla oli rahaa, ruokaa ja paikka, jossa asua.

c) Se tarkoitti usein Rooman kansalaisuutta ja etuoikeuksia, joita se antoi sinulle ja jälkeläisillesi.

d) Se tarkoitti usein hyvää koulutusta.

e) Siihen saattoi liittyä myös epämiellyttävä puoli. Yleensä hyvin koulutettu orja nimitettiin opettajaksesi tai ohjaajaksesi. Hän opetti sinulle kielioppia, puhumista, historiaa, klassikoita ja muita aineita. Sinun kannatti oppia, koska hänelle annettiin todennäköisesti valtuudet lyödä ja rangaista sinua, jos et oppinut.

K: Miksi 1. Joh. 3:1 viittaa siihen, että saatamme tuntea, ettei meitä ymmärretä?

V: 1. Johanneksen kirjeen 3:1 mukaan maailma ei tunne eikä ymmärrä meitä, koska se ei tunne Jumalaa. Maailma ei useinkaan kykene käsittämään, mikä meitä ajaa eteenpäin? Monta vuotta sitten eräs työtoveri kysyi minulta: ”Jos et juo, käytä huumeita tai harrasta (moraalitonta) seksiä, mitä teet sitten huviksesi?” Jos et jahtaa lihan himoja, silmien himoja tai elämän ylpeyttä, mitä sitten kannattaa tavoitella?

Mutta me jahtaamme Jumalaa ja etsimme Häntä koko sydämestämme. Tiedämme, että lopulta ilo, jonka saamme oleskellessamme Jumalan luona, on suurempi kuin kaikki nautinnot, joita voimme kokea hetkellisesti tällä maalla.

K: Kutsutaanko 1. Johanneksen kirjeen 3:1–2:ssa myös naispuolisia kristittyjä ”Jumalan pojiksi”?

V: Kyllä. Galatalaiskirjeen 3:26–28 osoittaa, että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, vaan kaikki katsotaan ”Jumalan pojiksi”. Syy tähän käsitykseen, että myös naiset ovat Jumalan ”poikia”, saattaa johtua kahdesta seikasta.

1. Kreikkalaisessa kulttuurissa tyttäriä ei pidetty yhtä tärkeinä kuin poikia.

2. Heprean kielestä periytyneenä ”lapsia” tarkoittavaa sanaa ei ollut, vaan sana ”pojat” kattoi sekä pojat että tyttäret. Tämä perustuu Christianity Today -lehden artikkeliin10/27/1997 , s. 35.

Katso lisätietoja Galatalaiskirjeen 3:28 kohdasta.

K: Miten me 1. Johanneksen kirjeen 3:2 mukaan tulemme olemaan Jeesuksen kaltaisia?

V: Tulemme olemaan Jeesuksen kaltaisia samalla tavalla kuin peilikuva on alkuperäisen kaltainen.

Luonteeltaan meitä kutsutaan olemaan Kristuksen kaltaisia. Taivaassa olemme synnittömiä.

Rakkaudessa Jumalaa kohtaan rakastamme, koska Jumala rakasti meitä ensin.

Rakkaudessa muita kohtaan me ilmaisemme Jumalan rakkautta Kristuksen lähettiläinä.

Vaikka meitä ei koskaan palvota eikä meistä tule Jumalaa, olemme Jumalan lapsia ja perimme sen kunnian ja ylenpalttisen rikkauden, jonka Jumala suokaa lapsilleen.

K: Miten me puhdistamme itsemme 1. Joh. 3:3:n mukaan, kun Jumala puhdistaa meidät?

V: Vaikka Jumalalla on valta, meillä on vastuu käyttää sitä valtaa. Sanoa, että Jumala on puhdas ja minä olen syntinen, joten minun on vain pysyttävä synnissäni, on yhtä epäraamatullista kuin sanoa, että voimme tulla synnittömiksi tässä elämässä. Sanoa, että pyhitys on kokonaan Jumalan asia eikä meillä ole siinä mitään tekemistä, on yhtä epäraamatullista kuin sanoa, että voimme puhdistaa itsemme ilman Jumalaa. Paavali kuvaa tätä ristiriitaa hyvin Filippiläiskirjeen 2:12–13:ssa: ”Siksi, rakkaat ystävät, niin kuin olette aina olleet tottelevaisia – ei vain minun ollessani läsnä, vaan nyt vielä paljon enemmän poissa ollessani – viekää loppuun asti [Herran Jeesuksen kaltaisuus] oma pelastuksenne terveellä, vakavalla varovaisuudella ja vapisevin mielin, sillä Jumala on se, joka jatkuvasti vaikuttaa teissä, niin että te sekä haluatte että teette Hänen mielensä mukaan.” (Wuestin laajennettu käännös)

Emme puhdista itseämme yrittämällä keskittyä siihen, että ”emme tee syntiä”, emmekä edes yrittämällä keskittyä lakien noudattamiseen. Puhdistamme itsemme ja noudatamme Kristuksen lakia keskittymällä Jeesukseen.

K: Mikä on 1. Joh. 3:4:ssä ero synnin ja laittomuuden välillä?

V: Itse asiassa synti on laittomuutta. Oli kerran vanha peli nimeltä Dungeons and Dragons, jossa hahmo saattoi olla hyvä tai paha sekä lainkuuliainen tai laiton. Hahmo saattoi siis olla ”laiton hyvä” tai ”lakikuuliainen paha”. Opetus, jonka mukaan ihmiset voivat olla kumpaakin, on Jumalan silmissä järjetöntä. Jos et noudata Jumalan käskyjä, et ole jumalallinen. Vaikka noudattaisitkin Jumalan käskyjä, mutta et noudata Hänen käskyään rakastaa lähimmäistäsi, älä huijaa itseäsi; et ole silloinkaan jumalallinen. On sanottu, että koko gnostilaisessa kirjallisuudessa ei esiinny kertaakaan käskyä rakastaa veljeäsi.

K: Täytyykö meidän 1. Joh. 3:4–6; 1. Joh. 3:9 ja 1. Joh. 5:18 mukaan olla synnittömiä tai ilman syntiä, jotta voimme pelastua?

V: Ei, muuten miten Johannes olisi voinut kirjoittaa 1. Johanneksen kirjeen 1:8? Geisler ja Howe teoksessaan *When Critics Ask* (s. 539) selittävät tämän seuraavasti: ”Jos sika ja karitsa putoavat mutaan, sika haluaa jäädä sinne, mutta karitsa haluaa päästä pois. Sekä uskovainen että epäuskovainen voivat langeta samaan syntiin, mutta uskovainen ei voi jäädä siihen ja tuntea oloaan mukavaksi.” Myös 2. Aikakirja6:36 , sanoo, että kaikki tekevät syntiä.

K: 1. Joh. 3:8:ssa sanotaan, että Jeesus tuli maan päälle kuolemaan meidän syntiemme tähden, joten miksi Hän tuli tuhoamaan paholaisen työtä?

V: Molemmat ovat totta. Paholainen on tämän maailman ruhtinas, ja 1. Johanneksen kirjeen 5:19b mukaan koko maailma on pahan vallan alla. Jeesus tuli tähän vihamieliseen maailmaan tuhoamaan paholaisen työt kuolemalla ristillä meidän puolestamme ja nousemalla kuolleista. Jeesus tuli, jotta meillä olisi elämä, kuten Johanneksen evankeliumissa 10:10 sanotaan.

K: Miksi 1. Joh. 3:9 sanoo, että Jumalasta syntyneet eivät tee syntiä, kun 2. Aik.6:36 :ssa osoitetaan, että kaikki ovat syntisiä? (Muslimi Ahmad Deedat toi tämän esille.)

V: 1. Johanneksen kirjeen 3:9:ssä ja muissa kohdissa käytetyn kreikankielisen sanan aikamuoto tarkoittaa ”jatkaa syntiä”. Tämän ymmärtämiseen ei kuitenkaan tarvinnut osata kreikkaa. 1. Johanneksen kirjeen 1:8 mukaan kaikki tekevät syntiä. En tiedä, miksi Deedat toi esiin 2. Aikakirjan 6:36 yrittäessään asettaa 1. Johanneksen kirjeen vastakkain 2. Aikakirjan kanssa, kun 1. Johanneksen kirje itse opettaa meille selvästi, että kaikki tekevät syntiä. Myös 1. Johanneksen kirjeen 2:2, 12 ja4:10 osoittavat, että me teemme syntiä.

K: Jos kristitty 1. Johanneksen kirjeen 3:10, 14–18, 23–24 mukaan vihaa muita tai ei aina rakasta heitä, joutuuko hän helvettiin?

V: Siinä on ero, ettei aina rakasta jotakuta niin paljon kuin pitäisi, ja siinä, että vihaa kyseistä henkilöä. Vaikka meidän tulisi vihata pahaa (Psalmi 45:7; Sananlaskut15:27 ), toisen ihmisen vihaamista ei saisi olla minkään kristityn sydämessä.

Kristityt eivät kuitenkaan rakasta täydellisesti. Aidot kristityt tekevät edelleen syntiä, ja jotkut tekevät suuria syntejä. Todelliset kristityt katuvat kuitenkin syntejään, mikä tarkoittaa, että he ovat pahoillaan synneistään, tunnustavat syntinsä Jumalalle ja päättävät olla tekemättä niitä enää.

K: Onko 1. Joh.3:10 ristiriidassa sen kanssa, että Jumala sanoo rakastaneensa Jaakobia mutta vihanneensa Eesausta?

V: Ei, kahdesta syystä.

1. Hypoteettisesti ajateltuna, vaikka Jumalalla ei olisi lainkaan rakkautta ketään kohtaan (mikä on väärin Psalmin 145:8,13 mukaan), Jumalan ei tarvitse noudattaa käskyjä, joita Hän antaa luoduilleen.

2. ”Jaakobin rakastaminen ja Eesauun vihaaminen” oli heprealainen kielikuva, joka osoitti, että Jaakobia rakastettiin enemmän ja että hän sai siunauksia, joita Eesau ei saanut.

K: Onko 1. Johanneksen kirjeen 3:10,15 mukaan ketään, jota todella halveksit tai vihaat? Onko ketään, jonka osalta olisit pettynyt, jos hän katuis, uskoisi Kristukseen, kuolisi ja menisi taivaaseen? Jos on, mitä tämä jae voisi sinulle merkitä?

V: Jos olisit pettynyt kuullessasi, että joku tietty henkilö on katunut ja pelastunut, se on merkki siitä, että sinä olet se kadotettu, jos Jumalan rakkautta ei ole sydämessäsi. Mikään vääryys, jonka joku on tehnyt meille maan päällä, ei ole niin suuri kuin syntimme täysin pyhän Jumalan edessä. Mutta Jumala on antanut anteeksi syntimme, ja meidän pitäisi nähdä, suhteellisesti katsoen, kuinka pieniä vääryydet, joita ihmiset tekevät meille, todellisuudessa ovat. Mieluummin haluaisin, että ihmiset tekisivät minulle paljon vääryyksiä ja tulisivat pelastetuiksi, kuin että kukaan ei tekisi minulle mitään vääryyttä ja jäisi kadotetuksi.

K: Miten 1. Joh. 3:12:ssa Kain kuului paholaiselle? Johtuiko se siitä, että hän murhasi veljensä Abelin?

V: Siinä ei sanota, että Kain kuului paholaiselle, koska hän tappoi veljensä. Sen sijaan sanotaan, että Kain tappoi veljensä, koska hän oli paholaisen lapsi. Kainin teot osoittivat, että hänen sydämensä oli paha. Mutta pahat teot yleensä vahvistavat pahaa sydäntä.

K: 1. Joh. 3:16–17: Verrattuna tavalliseen työkaveriin tai organisaatioissa, joihin kuulut, pidetäänkö sinua rakastavampana vai vähemmän rakastavana? Miksi sillä on merkitystä?

V: Jotkut saattavat pitää kaikkia kristittyjä tuomitsevina, riippumatta siitä, mitä teemme; sillä ei ole tässä merkitystä; he ovat poikkeustapauksia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ei koe sinua rakastavaksi, millainen todistaja olet silloin Jumalan rakkaudesta? Niille, jotka eivät vielä ole valmiita edes lähestymään kristillistä yhteisöä, saatat olla ainoa Kristuksen rakkaus, jonka he näkevät. Toivottavasti se, mitä he näkevät, on hyvää, puhdasta ja houkuttelevaa.

K: 1. Joh. 3:16–17: Nykymaailmassa ihmiset eivät ehkä edes tiedä, mitä todellinen rakkaus on. Mikä on ero rakkauden ja sentimentaalisuuden välillä? Mikä on viime kädessä rakkaus?

V: Sentimentaalisuus tarkoittaa mukavia, rakastavia tunteita Jumalaa tai jotakuta toista kohtaan. Vaikka rakkaudessa on usein myös sitä, rakkaus on enemmän kuin sitä. Rakkaus on sitä, että teet jotain ilmaistaksesi rakkautesi.

On yksi asia kokoontua jonkun kanssa tekemään yhdessä jotain miellyttävää, kuten urheilua, mutta aivan toinen asia on tietää, että hän tulisi luoksesi, vaikka se ei olisi hänelle hauskaa, mutta sinä tarvitsisit apua. Kun olimme jumalattomia ja rakkaudettomia, Kristus kuoli meidän puolestamme (Roomalaiskirje 5:6–8).

Sinulla näyttää olevan paljon ystäviä, jos jonkun kanssasi oleminen on hänelle taloudellisesti kannattavaa. Mutta kuinka monta ystävää sinulla on, jotka jakaisivat aineelliset omaisuutensa kanssasi omalla tappiollaan, kuten 1. Johanneksen kirjeen 3:17 sanoo? Mutta jotta sinulla olisi tällaisia ystäviä, sinun täytyy olla tällainen ystävä.

Jos ystäväsi tarvitsisi kuulla jotain epämiellyttävää, kertoisitko sen hänelle vai pitäisitkö vain ilmapiirin miellyttävänä? Jos jotain, mitä sanot, saattaisi vaarantaa hänen ystävyytensä sinun kanssasi, mutta on todella tärkeää, että hän kuulee sen, sinun on päätettävä: rakastatko ystävyyttä enemmän vai ystävää enemmän? Sentimentaalisuus saattaa näyttää rakkaudelta, mutta se eroaa rakkaudesta tässä, koska sentimentaalisuus liittyy siihen, mikä on miellyttävää, ja rakkaus siihen, mikä on parasta toiselle henkilölle.

Lopulta 1. Johanneksen kirjeen 3:18 mukaan raamatullinen rakkaus on tekoverbi, ja se perustuu totuuteen.

K: Miten 1. Johanneksen kirjeen 3:16–18 mukaan ilmaistaan rakkautta?

V: On tarina nuoresta pojasta, joka osti äidilleen tämän syntymäpäiväksi lelupaloauton. Monet aikuiset antavat samalla tavalla: he antavat toisille sitä, mitä he itse haluavat. Se ei ole rakkautta toista kohtaan, vaan oman itsensä projisointia toiseen. Rakkauden todellinen ilmaiseminen on antaa toiselle sitä, mitä hän tarvitsee tai haluaa. Joskus meidän on etsittävä, mikä on paras tapa ilmaista rakkautemme. Joskus se, mitä joku ehkä eniten haluaa meiltä, ei ole aineellinen lahja, vaan se, että annamme hänelle aikaamme.

Mutta onko rakkaus aina sitä, että annetaan toiselle mitä hän haluaa – varsinkin jos hän on alkoholisti tai huumeriippuvainen? Rakkauden ilmaiseminen ei tarkoita pelkästään sitä, että annetaan ihmisille välttämättömät tarpeet, vaan myös niitä hyviä asioita, joita he haluavat. Rakkaus voi olla myös ”ankaraa rakkautta”, jossa kieltäydytään antamasta heille haluamiaan asioita, jopa hyviä asioita, kun on heidän parhaakseen, ettei heillä ole niitä juuri sillä hetkellä.

K: 1. Joh. 3:16–18:ssa voimme nähdä, miten rakkautta osoitetaan teoissa, mutta mitä tarkoittaa rakastaa totuudessa? Voiko rakastaa valheellisesti tai olla suhteessa, joka perustuu teeskentelyyn?

V: Rakastaminen totuudessa voi tarkoittaa, ettei rakasteta teeskentelemällä, ettei teeskennellä rakastavansa jotakuta siksi, että hän on varakas, viehättävä tai hänellä on vaikutusvaltaisia suhteita. Se voi tarkoittaa myös sitä, ettei esitä muille valheellista julkisivua, vaan annetaan heidän rakastaa sinua kaikkine puutteinesi. Et tunne olevasi kovin rakastettu, jos tiedät, että joku rakastaa vain sitä valheellista kuvaa sinusta, jonka esität.

Todellisessa rakkaudessa voi myös tarkoittaa sitä, että teet sen, mikä on parasta toiselle, ja olet rehellinen, vaikka se satuttaisikin tai tuntuisikin vaarantavan ystävyyden.

K: Miksi Johannes katsoo 1. Joh. 3:20:ssa tarpeelliseksi mainita, että Jumala on suurempi kuin sydämemme?

V: Vaikka kaikki tietävät tämän järjellä, ihmiset voivat toisinaan tuntea, että heidän sydämessään oleva syyllisyys tai häpeä on liian suuri, jotta Jumala voisi antaa anteeksi. Johannes muistuttaa meitä siitä, että Jumala hallitsee tunteitamme, ja kun Hän julistaa jotain, se on totta riippumatta siitä, miltä meistä tuntuu.

K: Miten kristityt saavat 1. Joh. 3:19–21 ja 1. Joh. 5:13:n perusteella luottamusta (tai epäluottamusta) Jumalaa kohtaan?

V: 2. Korinttolaiskirjeen 13:5–6 mukaan meillä on velvollisuus tutkia itseämme sekä opettajia, kuten Paavalia, varmistaaksemme, että olemme uskossa. On ainakin kolme toisiaan täydentävää tapaa tutkia itseämme.

Opetus: 1. Johanneksen kirjeen 5:9–12 mukaan jokaisella, joka (todella) uskoo Jumalan Poikaan, on Jumalan totuuden todistus kirjoitettuna sydämeensä.

Rakkaus: 1. Johanneksen kirjeen 3:16–18 mukaan, jos ”ymmärrämme”, että Jeesus rakasti meitä niin paljon, että uhrasi henkensä meidän puolestamme, voimme rakastaa muita niin paljon, että annamme henkemme heidän puolestaan. Jos emme ole valmiita antamaan henkeämme muiden puolesta, se voi olla merkki siitä, ettemme oikeasti ”ymmärrä”, mitä Kristus teki meidän puolestamme.

Kuuliaisuus: Johanneksen evankeliumin 14:15,23 ja 1. Johanneksen kirjeen 3:4–7 osoittavat, että jos rakastamme Jumalaa, noudatamme Jeesuksen opetuksia. Tämän voisi laskea rakkauden osaksi, mutta koska jotkut yrittävät rakastaa noudattamatta, tämä ansaitsee oman erillisen kohdan.

K: Miten 1. Joh. 3:21:n mukaan joidenkin ihmisten sydän tuomitsee heidät?

V: Kun tarkastelemme itseämme ja huomaamme, ettemme ole riittävän hyviä, voimme tehdä yhden kolmesta asiasta. Voimme vetäytyä Jumalasta syyllisyyden ja häpeän tunteiden vuoksi, voimme luovuttaa ja yrittää hakea lohtua muista asioista, tai voimme lähestyä Jumalaa saadaksemme parannusta ja pyhitystä. Lähestykäämme Jumalaa (Hepr. 10:22) riippumatta siitä, miltä meistä tuntuu itsetarkastelun jälkeen.

K: Miten 1. Johanneksen kirjeen 3:22–23 mukaan Jumalan käskyjen noudattaminen liittyy uskoon Hänen Poikansa nimeen ja toistemme rakastamiseen?

V: Voimme pyytää uskossa, ilman että sydämemme tuomitsee meitä, ja Jumala antaa meille kaiken, mitä pyydämme, koska pyydämme hyviä asioita, koska noudatamme Jumalan käskyjä ja miellytämme Häntä. Siinä ei sanota, että meillä on halu miellyttää Häntä tai aikomus miellyttää Häntä, vaan että teemme sitä, mikä miellyttää Häntä.

K: Mitä 1. Johanneksen kirjeen 3:24 mukaan tarkoittaa elää Jumalassa ja Jumalan elää meissä?

V: Osa siitä, mitä se merkitsee, että olemme Jumalassa ja Jumala meissä, on se, että uskomme, tottelemme ja rakastamme Jumalaa tietäen, kuinka paljon Jumala rakastaa meitä ja mitä Kristus teki puolestamme. Kuten Jumala rakastaa muita, niin mekin meidän tulee rakastaa muita. Lähde sille, että olemme Jumalassa ja Jumala meissä, on Pyhä Henki, jonka Jumala antaa kaikille uskoville.

K: Viittaako 1. Johanneksen kirjeen 4:1–3 hengiin vai ihmisiin?

V: Tämä jae koskee mitä tahansa opetuksen lähdettä, olipa kyseessä sitten hengeltä tuleva mystinen viesti tai ihmisen sanoma, puhuttu tai kirjoitettu. Jos joku väittää puhuvansa hengen kautta, hänen testaamisensa tapahtuu samalla tavalla.

K: Koska 1. Joh. 4:1:n mukaan jotkut ihmiset yrittävät löytää Jumalan, miksi Jumala sallisi tietoisesti väärien profeettojen olemassaolon?

V: Sillä tavalla, jolla Jumala on päättänyt järjestää luomakunnan ja sallia langenneen maailman, Hän sallii monia asioita, jotka särövät Hänen sydäntään, kuten Matt. 23:37–39 osoittaa. Jumala ei luonut meitä roboteiksi, vaan antaa meille valinnanmahdollisuuksia (sekä nimenomaisia että epäsuoria) Hänen seuraamisessaan. Niille, jotka eivät halua seurata Jumalaa, Jumala sallii Saatanan luoda väärennöksiä, jotta ihmiset tuntisivat olonsa mukavammaksi valintojensa kanssa. Mutta Jumala tietää, ketkä ovat Hänen omiaan, ja Hän varmistaa, etteivät Hänen valitunsa lankea näiden harhaoppien joukkoon tai että jos he lankeavatkin, he palaavat takaisin. Katso myös kolme kysymystä Habakuk 1:13:sta.

K: Onko 1. Johanneksen kirjeen 4:2 mukaan jokainen henki tai opettaja Jumalalta, jos hän sanoo, että Jeesus tuli lihaksi?

V: Ei. Kuten 1. Johanneksen kirjeen 5:1:ssä todetaan, tämä on välttämätön, mutta ei riittävä ehto jumalallisille opettajille.

K: Jos 1. Johanneksen kirjeen 4:2 mukaan jokainen henki (eli profeetta), joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen tulleen lihaksi, on Jumalasta, entä sitten Muhammed? (Muslimilainen Ahmad Deedat otti tämän esille.)

V: Deedat lisää, että Koraanin suura 3:45 ja monet muut kohdat kutsuvat Jeesusta ”Kristukseksi”. Korjataan ensin muutama pieni virhe ja käsitellään sitten pääasia.

Pieni seikka 1: Koraani kutsuu Jeesusta nimellä Masih, joka käännettynä tarkoittaa Messias ja vastaa ”Kristusta” muutamassa kohdassa. Niitä kohtia ei itse asiassa ole kovin monta.

Pieni seikka 2: Eräs toinen muslimi-apologeetti, jonka kanssa olen käynyt kirjeenvaihtoa (Fareed), kiisti sen, että Jeesus olisi Messias. Hän ei kuitenkaan ollut vain eri mieltä Deedatin kanssa, vaan Fareed oli myös ristiriidassa Koraanin kanssa. Siksi ei voi aina luottaa siihen, mitä muslimi-apologeetti sanoo.

Sivuhuomautus 3: Monet muslimit pitävät keskiajalta peräisin olevaa kirjaa, jota kutsutaan Barnabaksen evankeliumiksi, luotettavana. Mutta myös siinä kiistetään, että Jeesus olisi Messias, mikä jälleen on ristiriidassa sekä Raamatun että Koraanin kanssa.

Pääkohta: Ei ole mitään hyötyä kutsua Jeesusta Kristukseksi/Messiaaksi/Masihiksi, jos määritellään termi uudelleen. Vanha testamentti osoitti, että Messias oli Luvattu, Voideltu, joka pelastaisi meidät synneistämme. Koraani ei väitä, että Jeesus olisi pelastanut ketään mistään. Muhammed itse opetti, että Jeesus ei edes rukoilisi puolestamme, vaan vetäytyisi pois omien virheidensä vuoksi. Ainoastaan Muhammed olisi se, joka rukoilisi ihmisten puolesta. Tämä löytyy haditheista teoksessa Sahih Muslim, osa 1, kirja 1, nro 378, s. 129, sekä teoksessa Ibn-i-Majah, osa 5, kirja 37, nro 4312, s. 528–530

K: Puhutaanko 1. Joh. 4:2–3:ssa siitä, että Jeesuksella oli liha ennen vai jälkeen ylösnousemuksensa, vai molemmissa?

V: Molemmista. Teosten When Cultists Ask, s. 298, ja When Critics Ask, s. 539–540, mukaan Johannes käyttää kreikaksi perfektiä (”on tullut”). Perfekti viittaa menneeseen ja jatkuvaan toimintaan tai tilaan. 2. Johanneksen kirjeen 7. jakeessa Johannes sanoo, että harhaoppiset kieltäytyvät ”tunnustamasta Jeesuksen Kristuksen tulemista lihassa”, ja käyttää tässä kreikaksi preesensiä.

Myös Luuk. 24:39; Joh. 2:19–22; 20:26–27 ja Ap. t. 2:30–31 osoittavat, että Jeesuksella oli fyysinen ruumis ylösnousemuksensa jälkeen.

K: 1. Johanneksen kirjeen 4:4:ssä, keitä ovat ne ”he”, jotka kristityt voittavat?

V: Tämä ei viittaa persoonattomiin kamppailuihin tai synteihin; kyse on henkilökohtaisesta asiasta. Tämä ei viittaa pelkästään vääriin profeettoihin, vaan ensisijaisesti vääriä opettajia ohjaaviin henkiin. Meidän on tunnistettava ja voitettava näihin vääriin henkiin uskominen, aivan kuten meidän on voitettava muutkin kiusaukset.

K: Mikä on maailman näkökulma 1. Joh. 4:5:ssä?

V: Maailmassa on useita keskenään ristiriitaisia näkemyksiä, mutta yleisesti ottaen pätee, että mitä tahansa joku pitää omasta mielestään oikeana, sen hän voi tehdä. Eräs muunnelma tästä on, että sen voi tehdä, kunhan se ei aiheuta ilmeistä haittaa muille. Toinen näkemys on ”YOLO” – elät vain kerran, joten nauti kaikesta mahdollisesta ilosta juuri nyt. Kolmas näkemys on, että kenenkään muun näkemyksen suhteen ei pidä olla tuomitseva – paitsi kristinuskon osalta.

K: Miksi 1. Joh. 4:5:n mukaan maailma kuuntelee väärien opettajien sanoja enemmän kuin kristittyjen?

V: He kuuntelevat, koska heitä on harhaanjohdettu tai he harhaanjohtavat itseään kolmella tavalla: mielessä, tunteissa ja tahdossa.

Järki: Heidän oletustensa ja uskomustensa perusteella voi tuntua järkevämmältä elää tässä hetkessä. Jotkut ei-kristityt ovat hyvin skeptisiä; he haluavat uskoa, ettei mikään ole läheskään varmaa, joten he elävät elämäänsä ”varmistellen”. Kuten eräässä t-paidassa luki: ”Elämä on epävarmaa, joten syö jälkiruoka ensin.” Toiset ei-kristityt ovat erilaisia; he ovat äärimmäisen herkkäuskoisia ja uskovat asioihin, joihin heidän ei pitäisi uskoa. Jos jokin asia olisi valhetta, heidän uskomusjärjestelmänsä romahtaisi, joten juuri siitä syystä he eivät halua sen olevan valhetta.

Tunteet: Tiettyihin asioihin on miellyttävämpää uskoa kuin muihin. Jos kahta asiaa pidetään yhtä totta, jotkut ihmiset uskovat vakaasti miellyttävämpään vaihtoehtoon vain siksi, että se on miellyttävämpi.

Tahto: Jotkut ihmiset päättävät tahallaan uskoa johonkin tai olla osa jotain. Utahissa oli joitakin mormoneja, jotka eivät uskoneet mormonismin olevan totta. He olivat kuitenkin edelleen mormoneja, koska jos he olisivat lähteneet, heidän vaimonsa olisi jättänyt heidät ja vienyt lapset mukanaan. Jos joku jättää mormonismin, hänen mormonipäällikkönsä voisi erottaa hänet, tai hän ei ehkä saisi aikaan niin paljon myyntiä mormoniasiakkaille. Islamissa sharia-lain mukaan mies, joka jättää islamin, on surmattava, ellei hän palaa takaisin. Jotkut muslimit ajattelevat samoin naisista, ja toiset sanovat, että ei, nainen pitäisi vain lukita vankilaan toistaiseksi.

K: 1. Johanneksen kirjeen 4:7:ssä sanotaan, että Jumala on rakkaus. Eikö se tarkoita, että rakkaus on Jumala ja että kaikki, mitä tehdään rakkauden vuoksi, tehdään automaattisesti Jumalan vuoksi, kuten kristilliset liberaalit väittävät?

V: Ei. Kuten eräs kristitty totesi: ”Kulttuurimme on ottanut totuuden, että Jumala on rakkaus, ja kääntänyt sen ympäri niin, että rakkaudesta on tehty heidän jumalansa.” Rahan rakkauden vuoksi tehty teko ei ole tehty Jumalan vuoksi, kuten Matteuksen evankeliumin 6:24 osoittaa. Yksi esimerkki siitä, että on pahaa rakastaa ihmisiä enemmän kuin Jumalaa, on Matteuksen evankeliumin10:37 , jossa Jeesus sanoo: ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiään enemmän kuin minua, ei ole minua arvoinen; joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minua arvoinen.”

K: Miten me elämme Jeesuksen kautta 1. Joh. 4:9:n mukaan?

V: Tämä pätee ainakin neljällä tavalla.

Nyt maan päällä elämme tietäen, että olemme matkalla taivaaseen. Lopetamme tekemästä asioita, jotka eivät miellytä Jumalaa, lopetamme sanomasta asioita, joita Hän ei haluaisi meidän sanovan, ja haluamme elää Häntä miellyttäen. Emme vain tottele Häntä, vaan rakastammekin Häntä. Emme voi tehdä tätä omin voimin, vaan elämme Jeesuksen kautta Pyhän Hengen voimalla, joka asuu meissä.

Kuoleman jälkeen meillä ei ole omaa oikeutta eikä ansioita päästä taivaaseen. Mutta Jeesus maksoi lunnaat puolestamme, ja Hänen kauttaan meillä on oikeus elää ikuisesti Hänen kanssaan, istuen Kristuksen rinnalla (Efesolaiskirje 2:6).

Menneisyytemme on pyyhitty pois. Voimme elää ilman syyllisyyttä menneistä teoistamme. Jos tekosi eivät ole yhtä pahoja kuin mitä Tarsuksen Saul teki (ennen kuin hänestä tuli Paavali), niin sinäkin voit kokea sen syyllisyydestä vapautumisen, jonka Paavali koki.

Muiden tulisi nähdä tottelevainen rakkautemme Jumalaa kohtaan, jopa silloin, kun emme julista evankeliumia. Meidän tulisi myös hyväksyä muut uskovat, aivan kuten Kristus hyväksyi meidät (Roomalaiskirje 15:7), emmekä saa katsoa ketään maallisen näkökulman kautta (2. Korinttolaiskirje 5:16).

Nöyrästi ymmärrämme, että meillä on iankaikkiset aarteet saviastioissa (2. Kor. 4:7). Meillä ei ole mitään, mistä ylpeillä tekojemme vuoksi (Fil. 3:4–7), vaan voimme ylpeillä vain siitä, mitä Kristus on tehnyt ristin kautta (Gal. 6:14).

K: Pitääkö meidän 1. Joh. 4:10:n perusteella olla huolissamme siitä, rakastammeko Jumalaa, koska aloite on Jumalalla?

V: 1. Johanneksen kirjeen 4:10 ei voi tarkoittaa, ettemme tarvitse rakastaa Jumalaa, sillä se olisi ristiriidassa 1. Johanneksen kirjeen 4:19–21 kanssa. Lisäksi sekä kalvinistit että muut kuin kalvinistit ovat yhtä mieltä siitä, että Efesolaiskirjeen 1:5:ssä ja muissa kohdissa mainittu ennalta määrääminen ei tarkoita, etteivätkö uskovat rakastaisi Jumalaa, mikä olisi Raamatun vastaista.

Pikemminkin sekä 1. Johanneksen kirjeen 4:10 että 4:19 osoittavat järjestyksen ja aloitteen kahdella toisiaan täydentävällä tavalla. Kun ihmiskunta oli eksynyt, tietämätön ja rakkaudeton Jumalaa kohtaan, Jumala rakasti meitä ja lähetti Jeesuksen kuolemaan puolestamme. Kun me yksilöinä olimme välinpitämättömiä Jumalaa kohtaan tai jopa aktiivisia Jumalan vihollisia, Jumala rakasti meitä silti ensin. Ajatus siitä, että Jumala rakastaa niitä, jotka rakastavat Häntä ensin, heidän rakkautensa vuoksi, käännetään päälaelleen 1. Johanneksen kirjeen 4:10,19 kohdissa.

K: Miten 1. Joh. 4:12:n mukaan kukaan ei ole nähnyt Jumalaa paitsi Jeesus, kun Jesaja näki Herran Jesaja 6:1:ssä?

V: 1. Johanneksen kirjeen4:12 kohdassa sanotaan, ettei kukaan ole nähnyt Jumalaa lihassa, paitsi Jeesus, joka ilmestyi maan päälle. Jesajan kirjassa 6 tämä ymmärretään näyksi. Jopa tässä näyssä Jesaja tunsi itsensä turmeltuneeksi, koska hän oli niin lähellä Jumalan pyhyyttä ja oma luonteensa oli syntinen.

K: Miten me elämme Jumalassa ja Jumala meissä (1. Joh. 4:13–15)?

V: Nämä ovat tässä rinnakkaisia lauseita.

Me elämme Jumalassa: Elämämme on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa. Kun Kristus ilmestyy, mekin ilmestymme. (Kolossalaiskirje 3:3–4) Niille, jotka ovat antaneet elämänsä Jumalalle, Jumala jakaa elämänsä heidän kanssaan.

Jumala elää meissä: Jumala elää meidän sisällämme Pyhän Hengen kautta, jota kutsutaan myös Kristuksen Hengeksi. Olemme kuin Hänen kätensä maan päällä ja Kristuksen ilmentymä muille. Jumala elää meissä ja voi nähdä asiat niin kuin me ne koemme.

K: Miksi luulet, että Jumala loi meidät 1. Johanneksen kirjeen 4:13–15 mukaan, kun Hänellä oli jo enkelit ja eläimet?

V: Toisin kuin enkelit ja eläimet, vain miesten ja naisten sanotaan olevan luotu Jumalan kuvaksi. Voimme heijastaa, rajallisella tavalla, joitakin Jumalan ominaisuuksia, kuten rakkautta. Jumala voi asua meissä niin, että Hän voi jossain määrin kokea sen, mitä me koemme, ja nähdä maailman meidän silmiemme kautta.

Hänen kunniakseen: Jumala loi lapsensa Hänen kunniakseen. Jesaja 43:7; 61:3.

Rakastettavat ihmiset: Jumala rakastaa meitä suuresti. Psalmi 145:9,17; 1. Johanneksen kirje 3:1.

Olla Hänen lapsiaan: 1. Johanneksen kirje 3:1–2; Galatalaiskirje 3:28, Roomalaiskirje 8:15–17

Elää meissä: 1. Johanneksen kirje 4:12–16; Roomalaiskirje 8:9–11

Jumala ei halua kenenkään menevän hukkaan. Hesekiel 18:23,32; 33:11; 2. Pietarin kirje 3:9. Jumala ei kuitenkaan kadu luoneensa niitä, jotka vapaasti päättävät hylätä Hänet, kun heille annetaan siihen mahdollisuus. Jumala tiesi etukäteen, että he tekisivät syntiä, mutta päätti silti olla puuttumatta heidän valintaansa tai ”perumatta” heidän luomistaan.

Ehkä yksi syy siihen, miksi Jumala päätti luoda olentoja, jotka olisivat Hänen kuvansa mukaisia, on samanlainen kuin syy, miksi vanhemmat päättävät hankkia lapsia. Kyllä, lapset tulevat kalliiksi vaippoineen ja ruokineen, ja kyllä, lapset aiheuttavat sydänsuruja sairauksillaan, loukkauksillaan ja tottelemattomuudellaan, mutta kaiken tämän keskellä rakkaus tekee siitä sen arvoista.

K: Miten 1. Joh. 4:17:ssä puhutaan ”epätäydellisestä rakkaudesta” verrattuna rakkauteen, joka on tullut täydelliseksi tai täydentynyt meissä?

V: Rakkaus voi olla epätäydellistä tiedon tai sitoutumisen suhteen, mutta nämä kaksi kulkevat usein käsi kädessä.

Tieto auttaa täydentämään rakkautta: Ihmisen rakkaus Jumalaa kohtaan voi kasvaa, kun hän oppii tuntemaan Jumalan paremmin, Hänen huolenpitonsa ja Hänen kallisarvoiset lupauksensa. Kun rakastat Jumalaa enemmän, haluat ilmaista rakkautesi entistä enemmän sitoutumalla miellyttämään Häntä.

Sitoutuminen auttaa täydentämään rakkautta: Jos ihminen on sitoutunut rakastamaan toista ihmistä, hän toimii sen mukaisesti. Yleensä tunteet seuraavat perässä.

Ehdoton rakkaus: Voimme rakastaa Jumalaa ja muita ehdollisesti. Jotkut ovat luopuneet uskostaan, koska halusivat seurata Jumalaa – niin kauan kuin heidän olosuhteensa sujuivat hyvin. Onneksi Job ei ollut sellainen. Jotkut seuraisivat Jumalaa niin kauan kuin Jumala ei veisi heiltä puolisoa. Onneksi Ezekiel ja Hudson Taylor eivät olleet sellaisia. Jotkut seuraisivat Jumalaa niin kauan kuin Jumala suojelisi heidän perhettään pahoilta ihmisiltä. Onneksi Corrie ten Boom ei ollut sellainen. Saatamme tulla siihen tulokseen, että meillä ei ole kykyä tuntea ehdotonta rakkautta Jumalaa kohtaan tai ehdotonta rakkautta muita kohtaan, mukaan lukien niitä, jotka ovat tehneet meille vääryyttä. Saatamme tulla siihen tulokseen, että emme kykene rakastamaan ehdottomasti ilman, että Jumala rakastaa meidän kauttamme.

K: 1. Joh. 4:18:ssa sanotaan, että ”täydellinen rakkaus karkottaa pelon”, miksi meidän sitten pitäisi pelätä Jumalaa 2. Kor.5:11 ?

V: Pelkoa on kahta lajia.

Meidän tulee pelätä Jumalaa sellaisella pelolla, joka sopii yhteen rakkauden kanssa. Kristittyjen tulisi pelätä Jumalaa siinä mielessä, että he kunnioittavat Häntä ja arvostavat Hänen oikeudenmukaisuuttaan, viisauttaan ja voimaansa. Pelkomme tulisi olla sellaista, joka saa meidät ylistämään Jumalaa Psalmin 22:23 mukaisesti. Koska iankaikkista elämää ei voi saada ilman Jumalan armoa, Jumalalla on kaikkiin ihmisiin paljon suurempi valta kuin pelkästään fyysisen elämän ja kuoleman suhteen.

Joitakin jakeita, jotka korostavat oikeaa tapaa pelätä Jumalaa, ovat Jobin kirja 28:28; Psalmi 15:4; 34:11; 40:1–3; Sananlaskut 1:7; 2:4. Joitakin jakeita, jotka osoittavat, että on väärin olla pelkäämättä Jumalaa, ovat Ps 55:19; Sananlaskut 1:29; 9:10; 10:27; 15:33; ja Jeremia 2:19.

Meidän ei tule pelätä ketään muuta. Daavid ei pelännyt vihollisiaan Psalmin 3:6:ssa. Psalmin 23:4:ssä sanotaan, että meidän ei tule pelätä pahaa, ja Psalmin 27:1–3:ssa sanotaan, että meidän ei tule pelätä muita. Muita jakeita ovat Ps 46:2; 49:5; Sananlaskut 29:25.

K: Miksi 1. Johanneksen kirjeen 4:19–20 mukaan on mahdotonta vilpittömästi sanoa rakastavansa Jumalaa, jos vihaa veljeään?

V: Raamattu ei sano sitä suoraan, mutta tähän voi olla muutama syy.

Vertaileva vaikeus: Jos emme kykene rakastamaan kristittyjä veljiämme ja sisariamme, joita voimme nähdä, koskettaa ja joiden kanssa voimme puhua suoraan, olisi vielä vaikeampaa rakastaa Jumalaa, jota emme (vielä) voi nähdä, koskettaa tai jonka kanssa emme voi puhua kasvotusten.

Se, mitä sisällämme on: Jos Jumalan Henki antaa meille rakkautta muita kohtaan, emmekä tunne sitä rakkautta muita kohtaan, se viittaisi siihen, ettei meissä ole Jumalan Henkeä, emmekä ole pelastettuja.

K: Miten meidän pitäisi rakastaa muita 1. Joh. 4:20–21:n mukaan?

V: Meidän on tarkoitus rakastaa muita lähes kaikin tavoin. Meidän on rakastettava teoilla, ei pelkästään sanoilla (Jaak2:14 –16), uhrautuvasti ja niin kuin Jumala rakastaa meitä (1. Joh.4:19 ). Rakkaus on tärkein kristillisistä hyveistä (1. Kor. 13, erityisesti jakeet 1–3, 13).

Ainoa tapa, jolla meidän ei tule rakastaa, on rakastaa ketään, edes omaa perhettämme, enemmän kuin rakastamme Jumalaa. Jos väitetty rakkautemme jotakuta kohtaan saa meidät rikkomaan Jumalan käskyjä, se on harhaanjohtavaa tai väärää rakkautta.

K: Tarkoittaako 1. Joh. 5:1, että jokainen, joka uskoo Jeesuksen olevan Messias, pääsee taivaaseen?

V: Ei. Kuten 1. Joh. 4:2:ssa todetaan, tämä on välttämätön, mutta ei riittävä ehto uskovaksi tulemiselle. On mielenkiintoista, että kreikan kielessä on uskomista varten peräti kaksi sanaa. Toista sanaa käytetään Raamatussa kuvaamaan elämään luottavaa riippuvuutta, ja toista sanaa käytetään Raamatussa kuvaamaan pelkkää älyllistä hyväksyntää.

K: Viittaako 1. Joh. 5:1b:n ilmaisu ”hänestä syntyneet” Jeesukseen vai muihin uskoviin?

V: Vaikka onkin totta, että niiden, jotka rakastavat Isää, tulisi rakastaa myös Jeesusta, tämä jae ei tarkoita sitä. Se viittaa muihin uskoviin kolmesta syystä.

1. Johanneksen kirjeen 4:20 asettaa vastakkain Jumalan rakastamisen ja veljen vihaamisen

1. Johanneksen kirjeen 4:21 kehottaa kaikkia, jotka rakastavat Jumalaa, rakastamaan veljeään.

1. Johanneksen kirjeen 5:2 mukaan meidän tulee rakastaa Jumalan lapsia (monikossa).

Joten 1. Johanneksen kirjeen 5:1b, joka sijaitsee 4. luvun lopun ja 1. Johanneksen kirjeen 5:2:n välissä, käsittelee samaa aihetta kuin muutkin jakeet. Kommentaattorit näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että tämä viittaa muihin uskoviin.

K: Miten 1. Joh. 5:1b:n mukaan jokainen, joka rakastaa Isää, rakastaa myös ”niitä, jotka ovat syntyneet Hänestä”?

V: Isä rakastaa meitä, ja jos rakastat Isää, rakastat myös niitä, joita Hän rakastaa. Jeesus käskee meitä rakastamaan veljiämme ja sisariamme.

Meidän on oltava yhtä (Joh. 14:20). Meidän on saavutettava täydellinen ykseys (Joh. 17:23), jotta maailma tietäisi, että Isä on lähettänyt Jeesuksen. Meidän ei tule yrittää luoda ykseyttä, vaan pikemminkin säilyttää Hengen ykseys (Ef. 4:3). Lopuksi, käytännön tasolla ajateltuna: jos aiot viettää ikuisuuden taivaassa kaikkien Kristuksessa olevien veljiesi ja sisartesi kanssa, sinun on parasta oppia pitämään heistä ja rakastamaan heitä jo nyt!

K: Miksi 1. Joh. 5:3–4:ssä Jumalan rakastaminen ja Hänen käskyjensä noudattaminen liittyvät tässä niin läheisesti toisiinsa?

V: Johannes toistaa vain sitä, mitä Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa 14:21, 23–24. Jos et halua ilmaista rakkauttasi, voidaan kyseenalaistaa, onko sinulla ylipäätään rakkautta. Yksi tärkeimmistä tavoista, joilla ilmaisemme rakkauttamme Jumalaa kohtaan, on Hänen käskyjensä noudattaminen. Jos joku sanoo, että elämme armon alla emmekä siksi tarvitse totella mitään, mitä emme halua, sano hänelle, että hänen täytyy lukea Johanneksen evankeliumin 14. luku uudelleen.

Tähän liittyy myös Vanhan testamentin lait. Voimme tarkastella monia lakeja ja nähdä niissä viisautta, joka liittyy hygieniaan, kansan identiteetin säilyttämiseen jne. Emme kuitenkaan saa antaa näiden asioiden sokaista meitä siltä tosiasialta, että joillakin laeilla ja rituaaleilla ei ollut mitään luonnollista tarkoitusta, josta kansa olisi hyötynyt. Pikemminkin ne olivat Jumalan antamia, jotta he voisivat ilmaista rakkautensa Häntä kohtaan tottelevaisuudellaan. Nykyään emme anna miesten hiuksien kasvaa pitkiksi emmekä juhli uusikuita tai tee eläinuhria, mutta ilmaisemme silti rakkauttamme noudattamalla käskyjä, jotka Jumala on antanut meille nyt.

K: Mikä on 1. Joh. 5:4–5:ssä mainittu voitto, joka on voittanut maailman?

V: Voitossamme on kolme osaa: voiton saavuttaminen, voiton julistaminen ja voiton toteuttaminen. Kristus saavutti kansansa voiton synnistä ylösnousemuksellaan. Me puolestamme julistamme voittomme, kun otamme Kristuksen vastaan, ja osoitamme sen maailmalle kasteemme kautta. Saavutamme tuon voiton tässä elämässä voittamalla synnin.

K: Mitä 1. Joh. 5:6:ssa tarkoitetaan vedellä ja verellä, joiden kautta Jeesus tuli?

V: Ennen kuin vastaamme tähän kysymykseen, pohditaanpa ensin, miten tähän kysymykseen tulisi vastata. Meidän ei tarvitse etsiä symboliikkaa, joka olisi jäänyt ymmärtämättä ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskoville; sen pitäisi olla symboliikkaa, jonka he ymmärtäisivät. Toiseksi voimme etsiä vastaavaa symboliikkaa Johanneksen kirjoituksista, kuten siitä, että meidän on syntyttävä vedestä ja Hengestä (Joh. 3:5), ja siitä, että Jeesus antaa elävää vettä (Joh. 4:10). Kolmanneksi voimme pohtia, ketä vastaan Johannes puhuu kirjan muissa osissa: varhaisgnostikoita, jotka kielsivät Jeesuksen Kristuksen tulon lihaksi (1. Joh. 4:2).

Vastaus on, että Jeesus tuli veren kautta, lihassa, ja että tuo liha kastettiin vedellä. Kerintos halusi erottaa ihmisenä olleen Jeesuksen jumalallisesta Kristuksesta, mutta Johannes korostaa 1. Johanneksen kirjeen 5:6:ssa, että kyseessä ei ollut pelkästään Jeesus eikä pelkästään Kristus, vaan Jeesus Kristus ilman erottelua. Tertullianus (198–220 jKr.) oli ensimmäinen tunnettu opettaja, joka opetti tätä.

Mitä muihin näkemyksiin tulee, Hippon Augustinus sanoi, että tämä viittasi Jeesuksen kyljestä vuotaneeseen vereen ja veteen Johanneksen evankeliumin 19:34 kohdassa. Calvin ja Luther ajattelivat, että se viittasi meidän vesikasteeseemme ja ehtoollisen nauttimiseemme. Plummer ja Candlish sanoivat, että tämä liittyi Vanhan testamentin veriuhrisiin ja puhdistautumiseen käytettyyn veteen. Katso lisätietoja teoksesta The Expositor’s Bible Commentary, osa 12, s. 350. Sivulla 353 lisätään, että riippumatta siitä, mitä se tarkoittaa 1. Johanneksen kirjeen 5:6 kohdassa, 1. Johanneksen kirjeen 5:8 kohdassa vesi ja veri viittaavat kasteeseen ja ehtoolliseen.

K: Lisättiinkö 1. Joh. 5:7–8 Raamattuun?

V: Kyseessä oli lisäys, jota ei ollut alkuperäisissä käsikirjoituksissa. Kuten teoksessa General Introduction to the Bible, s. 484 todetaan: ”Itse asiassa pidemmän version hyväksyminen osaksi 1. Johanneksen kirjeen aitoa tekstiä rikkoo lähes kaikkia tekstikritiikin keskeisiä sääntöjä.” King James -raamatunkäännöstä suosivat kristityt kuitenkin yleensä hyväksyvät tämän kohdan, ja tässä esitetään molempien osapuolten perustelut.

Myöhemmin lisätty -näkökulma: Tarkastelemme ensin käsikirjoituksia, joissa 1. Johanneksen kirje on mukana ja joissa sitä ei ole, ja sitten kirkkoisäitä, jotka eivät viittaa siihen.

Raamatun käsikirjoitukset ja käsikirjoitusperheet, joissa on 1. Johanneksen kirjeen 5:6–9, mutta joissa ei ole tätä lisäystä.

Vaticanus [B] 325–350 jKr.

Sinaiticus [Si] 340–350 jKr.

Bohairilainen koptinkielinen [Boh] 3./4. vuosisata

Alexandrinus [A] n. 450 jKr.

Sahidic-koptilainen [Sah] 3./4. vuosisata

Syyriankielinen

Jotkut armenialaiset [Arm] 5. vuosisadalta

Etiopialainen [Eth] n. 500 jKr.

Georgian kieli [Geo] 5. vuosisadalta

Bysanttilainen lektionaario (K, L, P)

arabia

Slaavinkielinen

048 alkuperäinen, 33, 81, 322, 323, 436, 945, 1067, 1175, 1241, 1243, 1292, 1409, 1505, 1611, 1735, 1739, 1846, 1881, 2138, 2298, 2344, 2464,

Psi, 1844, 1852:ssa on hieman erilainen kieliopillinen pääte sanalle ”todistaminen”.

L833:ssa on ”kaste” sanan ”vesi” sijaan

Amiatinuksen latinalainen Vulgata, 700-luvun alkupuoli

Codex Fuldensis, latinalainen Vulgata, 546 jKr. (vanhin Vulgata)

Vallicellianus, latinalainen Vulgata, 735–804 jKr.

Seuraavat kirkkokirjoittajat lainaavat 1. Johanneksen kirjeestä tai käsittelevät kolminaisuutta, mutta eivät mainitse tätä lisäystä lainkaan.

Irenaeus (182–188 jKr.) viittaa kuuteen jakeeseen 1. Johanneksen kirjeessä

Tertullianus (198–220 jKr.)

Aleksandrian Klemens (193–217/220 jKr.)

Hippolytos (222–235/6 jKr.)

Origenes (225–254 jKr.)

Karthagon Cyprianus (n. 246–258 jKr.) Kuitenkin teoksen The Nicene and Post-Nicene Fathers Second Series, osa 7, alaviite gamma, s. 323, sisältämä maininta on mielenkiintoinen. Siinä sanotaan osittain: ”Niiden [lisäysten] on ajateltu olevan pyhän Cyprianuksen siteeraamia hänen teoksessaan kirkon ykseydestä; ja tämä lainaus, jos se on totta, olisi erittäin tärkeä, sillä se siirtäisi niiden käyttöönoton aikaisempaan ajankohtaan. Mutta Tischendorf (Gk. Test., Ed., viii, ad. Loc.) esittää perusteita sille, että lainaus on vain näennäinen ja että se todellisuudessa on peräisin jakeen 8 viimeisestä lauseesta.”

Aleksandrian Dionysios (246–265 jKr.)

Hieronymus (373–420 jKr.)

Gregorius Nazianzenos (330–391 jKr.) viittaa todistaessaan kolminaisuutta tähän jakeeseen, mutta hänen tekstissään ei ole tätä lisäystä. ”Entä sitten Johannes, kun hän katolisessa kirjeessään sanoo, että on kolme, jotka todistavat: Henki, vesi ja veri?” Teoksessa The Holy Spirit, luku 19, s. 323–324 (The Nicene and Post-Nicene Fathers, toinen sarja, osa 7) Gregorius olisi luonnollisesti voinut lainata lisäyksen, jos hän olisi ollut tietoinen siitä pyhissä kirjoituksissaan.

Myös Milanon Ambrosius (340–397 jKr.) siteerasi 1. Johanneksen kirjeen 5:6 keskustellessaan Pyhästä Hengestä ja kolminaisuudesta, mutta hän ei siteerannut 1. Johanneksen kirjeen 5:7. Ainoa järkevä selitys on, että sitä ei ollut siellä.

Myös Hippon Augustinus viittaa 1. Johanneksen kirjeeseen ilman näitä jakeita.

Quodvultdeus (n. 453 jKr.)

Siksi se lisättiin Kuningas Jaakon käännökseen, Vulgataan ja uskonnollisiin kirjoituksiin noin vuodesta 380 jKr. alkaen.

Nykyisessä teoksessa Handbook for Solving Bible Difficulties (Käsikirja Raamatun vaikeuksien ratkaisemiseen), s. 50–52, mainitaan, että se esiintyi vain kahdeksassa kreikankielisessä käsikirjoituksessa. Mikä tärkeintä, neljässä näistä kahdeksasta se oli marginaalissa, ei tekstissä. Toisin sanoen se oli merkintä, jonka joku oli lisännyt marginaaliin, aivan kuten kristityt tekevät merkintöjä nykyään. Lopulta joku kopioi marginaalimerkinnän tekstiin. Vaikka kirkon kirjoittajat lainasivat 1. Johanneksen kirjeen laajasti ja kirjoittivat paljon kolminaisuuden puolustamiseksi, yksikään heistä ei lainannut 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8:aa kolminaisuuden puolustamiseksi. Kohta puuttuu myös syyrian-, koptin-, armenian-, etiopian-, arabian- ja slaavinkielisistä käsikirjoituksista sekä ilmeisesti kaikista muista paitsi latinankielisistä. Se ei kuitenkaan esiinny edes varhaisessa vanhan latinan/italiankielisessä muodossa tai Jeromon julkaisemassa Vulgatassa, kuten teoksessa *A Textual Commentary on the New Testament* (2. painos, s. 648) todetaan.

Sekä teoksessa *When Critics Ask* (s. 540–541) että teoksessa *The Complete Book of Bible Answers* (s. 73–74) todetaan, että ainoa syy, miksi se ylipäätään esiintyy myöhäisissä kreikkalaisissa käsikirjoituksissa, on se, että Erasmus joutui paineen alla sisällyttämään sen vuonna 1522 julkaistuun kreikkalaisen Uuden testamentin kolmanteen painokseensa. Erasmus itse jätti sen pois ensimmäisestä ja toisesta painoksestaan vuos3/1/1516 ja 1519. Erasmus sanoi, että hän sisällyttäisi sen vain ja ainoastaan, jos löytyisi yksikin kreikankielinen käsikirjoitus, jossa se esiintyisi. Erasmusin toisen painoksen julkaisemisen jälkeen sellainen löydettiin. Se on nimeltään Codex Gregory 61, jonka kopioi fransiskaanimunkki nimeltä Froy (tai Roy) vuonna 1520 (huomaa päivämäärä). Koska Erasmus ei tiennyt lähteestä, hän lisäsi sen kolmanteen painokseensa vuonna 1522, koska katolinen kirkko halusi sen lisättävän. Painaja Fayerabend lisäsi sen Lutherin Raamattuun vuonna 1574.

Kreikan kielen tutkija Bruce Metzger käsittelee aihetta laajemmin teoksessaan Textual Commentary, toinen painos, s. 715–716.

Yhteenveto myöhemmin esitetystä näkemyksestä: Teoksessa General Introduction to the Bible, s. 484, todetaan: ”Itse asiassa pidemmän tekstiversion hyväksyminen osaksi 1. Johanneksen kirjeen aitoa tekstiä rikkoo lähes kaikkia tekstikritiikin keskeisiä periaatteita.”

Alkuperäinen näkemys: On myönnettävä, että kolme varhaisinta kreikankielistä käsikirjoitusta, joissa 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 esiintyy, ovat peräisin 10., 12. ja 14. vuosisadalta; se ei kuulunut bysanttilaiseen käsikirjoitusperheeseen eikä sitä ollut edes alkuperäisessä latinankielisessä Vulgatassa. Se esiintyy seuraavissa minuskulikäsikirjoituksissa:

Codex Gregory 61 (vuosilta 1520/1521 jKr., laatija: oxfordilainen fransiskaanimunkki Froy/Roy). Kutsutaan myös nimellä Codex Montfortianus. (Käsikirjoituksissa 61 ja 629 on hieman erilainen lukutapa kuin muissa.) Kirjoitettu sen jälkeen, kun Erasmus oli sanonut, ettei hän aio sisällyttää tätä kohtaa Raamattuunsa, ellei hänelle esitettäisi kreikkalaista käsikirjoitusta, jossa se esiintyisi. Tämä annettiin Erasmusille ”vanhempana” kreikkalaisena tekstinä, ja Erasmus sisällytti sen sitten vastahakoisesti.

88-variantti – 1100-luvun käsikirjoitus, johon 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 lisättiin myöhemmin 1500-luvulla Napolissa

221-variantti – Vaihteleva lukutapa, joka on lisätty alun perin 10. vuosisadalta peräisin olevaan käsikirjoitukseen, joka on nykyisin Oxfordissa

429-variantti – variantti, joka on lisätty 1500-luvun käsikirjoitukseen Wolfenbüttelissä

629 – 14. vuosisadalta peräisin oleva teksti, ei vaihtoehtoinen lukutapa

636variant – Vaihteleva lukutapa, joka on lisätty 1500-luvun käsikirjoitukseen Napolissa

918 – 1500-luvun käsikirjoitus Escorialissa, Espanjassa. Tekstissä, ei vaihteleva lukutapa

2318 – 1700-luvun käsikirjoitus Bukarestissa, Romaniassa. Tekstissä, ei lukuvariantti

w110 1500-luku, kopio Ximenesin Complutensian Polyglot -raamatusta, julkaistu vuonna 1514.

Neljässä edellä mainitusta käsikirjoituksesta se oli marginaalissa myöhempänä lisäyksenä, ei päätekstissä. Mahdollisesti 629:ää lukuun ottamatta sitä ei esiintynyt yhdessäkään tunnetussa kreikankielisessä käsikirjoituksessa ennen Erasmusin aikaa.

Cavensis-latinalainen Vulgata (Espanja, 800-luku)

Toletanuksen latinalainen Vulgata (10. vuosisata)

Joitakin armenialaisia [Arm] käsikirjoituksia 5. vuosisadalta

Toiseksi varhaisin paikka, josta se löytyy, on teos Liber Apologeticus, jonka on kirjoittanut joko espanjalainen harhaoppinen Priscillianus tai hänen seuraajansa piispa Instantius noin vuonna 385 jKr.

Se esiintyy myös Varimadumin (380 jKr.) kirjoituksissa

Anonyymi tutkielma uudelleenkasteesta (250/4–256/7 jKr.) luku 18, Ante-Nicene Fathers, osa 5, s. 677, viittaa 1. Johanneksen kirjeen 5:8:aan. Alaviitteessä todetaan kuitenkin, että siinä siteerataan latinankielistä kaavaa, ei kreikkalaista.

Speculumin (5. vuosisata) kirjoituksissa.

Johannes Cassianus, semi-pelagianismin harhaoppin isä (435 jKr.).

Kunnioitettu Bede

Se esiintyy useissa italialaisissa versioissa sekä latinankielisen Vulgatan Clementine-versiossa. ”Todistus/todistaja maan päällä: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme ovat yksi Kristuksessa Jeesuksessa. Ja nämä kolme antavat todistuksen/todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Henki.”

Teoksessa Encyclopedia of Bible Difficulties, s. 375, todetaan, että se esiintyi vanhassa latinankielisessä/italialaisessa versiossa jo 5. vuosisadalla ja hyvin myöhäisessä minuskuliversiossa 635 marginaalissa.

Se oli keskiaikaisessa latinankielisessä Raamatussa ja Kuningas Jaakon käännöksessä, ja katolinen kirkko hyväksyi sen yli 900 vuoden ajan. Kreikkalaisissa tai itäisissä kirkoissa sitä ei kuitenkaan koskaan hyväksytty.

K: Tarkoittaako 1. Joh. 5:6–8, että koska Pyhä Henki on todistaja veden ja veren ohella, Pyhä Henki ei ole elävä olento?

V: Ei. Todistaja voi olla sekä elävä olento että eloton esine. Kulttien yleinen virhe on, että koska Pyhällä Hengellä on monia ominaisuuksia, joita ihmisellä ei ole, Pyhällä Hengellä ei (jonkinlaisen loikan avulla) voi olla persoonallisuutta. 1. Johanneksen kirjeen 5:6–8 osoittaa, että on kolme todistajaa sille, että Jeesuksella oli fyysinen ruumis. Veri viittaa Hänen ristiinnaulitsemiseensa, ja Henki on sisäinen todistus kristityille. Vesi viittaa joko Jeesuksen kasteeseen, jonka Johannes suoritti, tai mahdollisesti veteen, joka ympäröi vauvaa syntyessään.

Seuraavassa on erilaisia tosiasioita, joita Raamattu opettaa meille Pyhän Hengen persoonallisuudesta.

Parakletos (lohduttaja, se, joka on vierellämme). Joh. 14:16,26, Joh. 15:26

Tuntee Jumalan syvimmät ajatukset 1. Korinttolaiskirje 2:10–11

Puhuu meille. Apostolien teot 13:2, Heprealaiskirje 3:7

Muistuttaa meitä. Joh. 14:26

Kuin vanhempi, jotta emme olisi orpoja (kreikaksi orphanos). Joh. 14:18

Ohjaa meitä. Joh. 16:13

Opettaa meitä. Joh.14:26 . 1. Kor. 2:13

Asuu meissä. 1. Kor3:16 , 2. Timoteus1:14 , Roomalaiskirje 8:9,11, Efesolaiskirje 2:22

Sydämissämme. 2. Korinttolaiskirje1:22 Galatalaiskirje 4:6

Hän rukoilee puolestamme (elottomat esineet eivät rukoile eivätkä rukoile puolestamme). Roomalaiskirje 8:26–27

Voidaan loukata. Heprealaiskirje 10:29

Todistaa Kristuksesta. Johanneksen evankeliumi 15:26

Sillä on mieli. Roomalaiskirje 8:27

Voidaan surra. Jesaja 63:10, Efesolaisille 4:30

Tekee valintoja. 1. Korinttolaiskirje 12:11

Omistaa rakkauden. Roomalaiskirje 15:30

Pystyy pitämään asioita hyvänä. Apostolien teot 15:28

Tutkii Jumalan syvällisiä asioita. 1. Korinttolaiskirje 2:9–10

Huokaa (ja siten välittää) meidän puolestamme. Roomalaiskirje 8:26

K: Eikö NIV-käännös 1. Johanneksen kirjeen 5:7-8:ssa usko kolminaisuuteen, koska siinä ei ole näitä sanoja?

V: Ei, se on herjaava valhe.
Yksi keskustelunaihe on, pitäisikö 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 olla Raamattuissamme vai ei. Toinen keskustelunaihe on, kiistääkö NIV-käännös kolminaisuuden vai ei.
    Valitettavasti on väärin väittää, että NIV-käännös ei usko kolminaisuuteen, ja tähän on kaksi syytä.

1) Jos joku painaisi Raamatun, jossa 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 kohdassa lukisi: ”painetut Raamatut ovat OK”, ja sinä sanoisit [oikeutetusti], että sen ei pitäisi olla Raamatussa, koska varhaisissa Uuden testamentin käsikirjoituksissa sitä ei ollut, tarkoittaisiko se, että olet painettujen Raamattujen vastustaja? Se, uskotko johonkin väitteeseen, on eri asia kuin se, oliko kyseinen väite Raamatussa tietyssä kohdassa.

2) NIV:n kääntäjät olivat kaikki kolminaisuusoppiin uskovia, jotka uskoivat Raamatun olevan Jumalan sana. (Muuten, monet RSV:n kääntäjistä olivat kyseenalaisia.)
3) Toivon, ettet ajattele, että 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 olisi ainoa todiste kolminaisuudesta koko Raamatussa. Muita jakeita, jotka opettavat kolminaisuuden piirteitä (yksi erottamaton Jumala, kolme erillistä persoonaa, jotka ovat yhtä kunniakkaita ja luonteeltaan samanlaisia, mutta joilla on erilaiset roolit jne.), opetetaan monissa kohdissa, ja ne löytyvät myös NIV-käännöksestä.

4) 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 ei esiinny missään varhaisessa Uuden testamentin käsikirjoituksessa. Se esiintyy yhteensä vain kahdeksassa kreikankielisessä käsikirjoituksessa (mukaan lukien
keskiaikaiset), ja neljässä niistä se ei ole tekstissä vaan marginaalissa.

5) 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 ei esiinny Bysantin lektionaarissa (K, L, P), joten toivon, ettet ajattele, että Bysantin lektionaarikin kieltäisi kolminaisuuden. Itse asiassa näiden neljän lisäksi missään kreikkalaisessa, armenialaisessa, syyrialaisessa, etiopialaisessa, koptilaisessa tai edes varhaisessa Vulgata-käsikirjoituksessa ei ole tätä, joten eikö näissä käsikirjoituksissa uskota kolminaisuuteen?
6) Lopuksi voidaan todeta, että monet varhaiskirkon kirjoittajat kirjoittivat kolminaisuudesta, ja he käyttivät käytännössä jokaista mahdollista jaetta kolminaisuuden tukemiseen. Mutta kukaan heistä ei käyttänyt 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8. Kirkon kirjoittajat, jotka todistivat kolminaisuuden pyhistä kirjoituksista (tietysti käyttämättä 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8); ilmeisesti Tertullianus, Novatianus, Aleksandrian Klemens, Athanasius, Hilarius ja myöhemmin Augustinus sekä kaikki muut eivät olleet tietoisia näistä sanoista. Varhaiskirkon kirjoittajat viittasivat 1. Johanneksen kirjeeseen, mutta eivät maininneet 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8:aa; näihin kuuluivat Irenaeus, Aleksandrian Klemens, Tertullianus, Hippolytus, Origenes, Aleksandrian Dionysios, Hieronymus, Gregorius Nazianzenus, Milanon Ambrosius, Hippon Augustinus ja Quodvultdeus.
   Toisaalta on olemassa ilmeinen viittaus Karthagon Cyprianukselta (n. 246–258 jKr.). Kuitenkin teoksessa *The Nicene and Post-Nicene Fathers, Second Series*, vol. 7, alaviite gamma, s. 323, on mielenkiintoinen kohta. Siinä sanotaan osittain: ”Niiden [lisättyjen sanojen] on ajateltu olevan pyhän Cyprianuksen siteeraamia hänen teoksessaan kirkon ykseydestä; ja tämä lainaus, jos se on totta, olisi erittäin tärkeä, sillä se siirtäisi niiden vastaanoton varhaisempaan ajankohtaan. Mutta Tischendorf (Gk. Test., Ed., viii, ad. Loc.) esittää syitä uskoa, että lainaus on vain näennäinen ja että se on todellisuudessa peräisin jakeen 8 viimeisestä lauseesta.”
   Siitä huolimatta olisi naurettavaa väittää, että kaikki nämä varhaiskirkon kirjoittajat, joista monet kirjoittivat kolminaisuudesta, kielsivät kolminaisuuden, koska he eivät viitanneet 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8:aan.
Näiden kuuden syyn perusteella toivon, että jos kuulet tulevaisuudessa jonkun muun levittävän valhetta, jonka mukaan NIV-käännös kieltää kolminaisuuden, oikaistat häntä. Jos sanot tämän muille ja olet rehellinen kristitty, oletan edellä esitettyjen tietojen perusteella, että lopetat tämän väitteen toistamisen.
Jos olette samaa mieltä tästä, voimme keskustella ensimmäisestä aiheesta tai muista jakeista, jos haluatte. Jos ette ole samaa mieltä, mielestäni olisi hyödyllisempää puhua ensin siitä, mitä Raamattu opettaa rehellisyydestä ja panettelusta.

K: Miten Jumala saattoi sallia, että 1. Joh. 5:7,8:aan lisättiin lause?

V: 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 oli todennäköisesti lisätty lause. Tiedämme tämän, koska meillä on kreikkalaisten käsikirjoitusten todistus. Se, onko tämä lause mukana vai ei, ei muuta kristillistä oppia.

Alandin ym. mukaan tämä lause kuuluu ”A”-luokkaan, mikä tarkoittaa, että sitä ei ollut alkuperäisessä käsikirjoituksessa. Toisin sanoen ”A”-luokassa on ”käytännössä varmaa”, että 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8:ssa olevat 25 kiistanalaista sanaa ovat myöhempi lisäys.

Erityisesti muslimeilla ei pitäisi olla suuria ongelmia tämän nimenomaisen asian suhteen. Meillä ei ole vastaavaa todistusaineistoa Uthmanin tekemistä muutoksista Koraanissa, koska hän poltti ne Koraanin kopiot, joita muut olisivat voineet käyttää hänen toimiaan tarkistamaan. Muutama on säilynyt nykypäivään asti Kairon museossa, ja ne todellakin osoittavat muutoksia.

Esimerkiksi Ubai bin Ka’b, yksi Muhammedin sihteereistä, on säilyttänyt ylimääräisiä suuroja ja jättänyt pois noin 12 suuraa nykyisestä Koraanista (The Fihrist, s. 61, alaviitteet 43–48). Myös Basrasta kotoisin olevalla Abu Musalla oli teksti, joka oli sama kuin Ubain. (Suyuti, Itqan I, s. 65; Ibn Abi Dawud, Masahif, s. 180–181, ks. myös Noeldeke, Geschichte des Quran’s, s. 33–38.)

K: Miten voimme 1. Joh. 5:13:n mukaan tietää, että meillä on iankaikkinen elämä, kun Matteuksen evankeliumin 7:21–23:ssa mainitut helvettiin joutuvat ihmiset luulivat tietävänsä, että heillä oli iankaikkinen elämä? Toisin sanoen pelastuksen varmuus ei merkitse paljoakaan, jos emme voi koskaan tietää, onko varmuutemme väärä.

V: Vastauksessa on otettava huomioon kolme seikkaa.

Voimme saada aidon varmuuden, joka perustuu Jumalan armoon, ei meihin itseemme:

Uskovat voivat olla varmoja iankaikkisesta elämästään. 1. Johanneksen kirje4:17 ;5:11 –19;3:24 ;4:13 ; Efesolaiskirje 3:12

Jumala ei ainoastaan pelasta meitä, vaan Hän myös sinetöi ja säilyttää meidät. Efesolaiskirje 1:13–14; Juudaksen kirje 24; 1. Timoteuksen kirje 1:14

Älä koskaan unohda, että meidät on ostettu kalliilla hinnalla, Jeesuksen verellä. 1. Korinttolaiskirje6:20 ;7:23 ; 2. Pietarin kirje 2:1; Apostolien teot 20:28

Meidän on uskottava ja tunnustettava, että Jeesus on Herra, jotta voimme pelastua. Roomalaiskirje 10:9–13; 1. Pietarin kirje 1:23

Meidän on kutsuttava Herraa, jotta voimme pelastua. Apostolien teot2:21 ;22:16 ; Joelin kirja 2:32; 1. Korinttolaiskirje 1:2; Sefanjan kirja 3:9

Se on armon lahja, jota ei ansaita teoilla. Mikään ansio meidän puoleltamme ei voi pelastaa meitä. Efesolaiskirje 2:8–9; 2. Timoteuksen kirje 1:9; Tituksen kirje 3:5; Apostolien teot 26:20; Roomalaiskirje 3:23–24; 4:5; 6:14–15; 9:32; 11:5–6; Galatalaiskirje 3:2, 3, 10–14

Todellinen usko tuottaa hedelmää, sillä usko ilman tekoja on kuollut. Jaakobin kirje 2:14–26

Kaikki todelliset uskovat pyrkivät tottelemaan Jumalaa ja ilmaisemaan rakkauttaan Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. 1. Johanneksen kirje 3:14–15

Ihmisillä voi olla väärä varmuus ja tekaistu kääntymys:

Meidän on tutkittava itseämme, sillä vääriä kristittyjä voidaan pettää. 2. Korinttolaiskirje 13:5

Uskovien on oltava ahkeria loppuun asti, jotta heidän toivonsa olisi varma. Heprealaiskirje 6:11

Joillakin voi olla väärä varmuus pelastuksesta (Jeremia17:10 ), vaikka he:

Noudattavat ulkoisesti jumalisuuden muotoja ja tuntevat pyhät kirjoitukset. 2. Timoteuksen kirje 3:5; Johanneksen evankeliumi 5:39–47

Uskovat (älyllisessä, ei pelastavassa mielessä) ja ovat kastettuja. Apostolien teot 8:13,20; Jaakobin kirje 2:19

Ainakin itse uskoivat profetoivansa Jeesuksen nimessä, karkottavansa riivaajia ja tekevänsä monia mahtavia ihmeitä. Matteus 7:21–23; 2. Tessalonikalaisille 2:9–10

Olemme kerran paenneet maailman turmeltuneisuudesta tuntemalla Herramme ja Vapahtajamme. 2. Pietarin kirje 2:17–22

Voimme ja meidän tulee koetella varmuuttamme tarkastamalla, vastaavatko elämämme, kokemuksemme ja opetuksemme sitä, mitä Raamattu sanoo.

Meidän velvollisuutemme on tarkkailla elämäämme ja oppiamme huolellisesti. 2. Timoteuksen kirje 1:14; Kolossalaiskirje 1:23; Sananlaskut 22:5

Älkää seuratko tämän maailman viisautta. Kolossalaiskirje 2:8-9; Jaakobin kirje 3:15; 1. Korinttolaiskirje 1:17-27; 2:6,8,14; 2. Korinttolaiskirje 1:12

Pysy lujana. Heprealaiskirje 10:23,36; Heprealaiskirje 12:1,12–13; 1. Johanneksen kirje 2:24; 1. Korinttolaiskirje 13:7; Roomalaiskirje 5:3–4; Jaakobin kirje 1:3–4,12; Jaakobin kirje 5:11; 2. Pietarin kirje 1

K: Miksi emme 1. Joh. 5:14–15:n mukaan aina saa sitä, mitä rukoilemme?

V: 1. Johanneksen kirjeen 5:14 täsmentää tätä sanomalla, että pyydämme ”Hänen tahtonsa mukaan”. Jaakobin kirjeen 4:3 käsittelee sitä, että emme saa sitä, mitä pyydämme, koska se on meidän tahtomme mukaista, mutta ei Jumalan. Katso myös keskustelua Matteuksen evankeliumin 7:7–11; 2. Korinttolaiskirjeen 12:7 ja 2. Korinttolaiskirjeen 12:8 (Paavalin piikki) kohdista saadaksesi lisätietoja vastauksesta.

K: Mitä 1. Johanneksen kirjeen 5:16–17:ssä tarkoitetaan ”synnillä, joka ei johda kuolemaan”, verrattuna ”synnillä, joka johtaa kuolemaan”?

V: Asiasta on muutamia erilaisia näkemyksiä:

Fyysinen kuolema: Jotkut tottelemattomuudet ovat niin vakavia, että Jumala vie uskovan kotiin ennenaikaisesti, kuten tapahtui Ananiaksen ja Safiran kohdalla Apostolien teoissa 5:1–11 sekä joidenkin korinttilaisten kohdalla 1. Korinttolaiskirjeen 11:29–30. Teoksessa When Critics Ask (s. 541) todetaan, että Paavali saattoi tarkoittaa tätä myös kirjoittaessaan 1. Korinttolaiskirjeen 5:5:n, jossa kehotetaan luovuttamaan uskovainen Saatanalle lihan tuhoamiseksi, jotta hänen henkensä pelastuisi. Katso myös teosta The Complete Book of Bible Answers (s. 70–72), jossa käsitellään tätä näkemystä laajemmin.

Murha: Jos joku murhaa toisen, jotkut uskovat, ettei meillä ole vapautta rukoilla, että hänet vapautettaisiin kuolemanrangaistuksesta. Tämä näyttäisi kuitenkin olevan ristiriidassa Raamatun esimerkin kanssa, jossa Tarsuksen Saulista tuli kääntymyksensä jälkeen Paavali. Teoksessa *The Believer’s Bible Commentary*, s. 2325, mainitaan tämä epätavallinen näkemys ilman, että sitä kannatettaisiin.

Pyhää Henkeä vastaan kohdistuva jumalanpilkka: Jotkut ajattelevat, että tämä voisi viitata lopulliseen hengelliseen kuolemaan, joka johtuu Pyhää Henkeä vastaan kohdistetusta jumalanpilkasta. Teoksessa *The Believer’s Bible Commentary*, s. 2325, mainitaan myös tämä näkemys ilman, että sitä tuettaisiin.

Hengellinen kuolema: Jotkut kristityt tulkitsevat tämän siten, että uskovainen voi olla niin kauan tottelematta Jumalaa, että hän voi menettää pelastuksensa. Koska Johannes puhuu kaikkialla muuallakin hengellisestä, ei fyysisestä elämästä ja kuolemasta, hän todennäköisesti viittaa siihen myös tässä. Katso lisää tästä näkemyksestä teoksesta *Hard Sayings of the Bible*, s. 742–744. Augustinus sanoo 1. Johanneksen kirjeestä pitämässään saarnassa nro 10: ”Veljen ’synti’, joka johtaa ’kuolemaan’, on mielestäni se, kun ihminen, tunnustettuaan Jumalan Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta, taistelee veljeyttä vastaan ja on vihan tulen sytyttämä juuri sitä armoa vastaan, jonka kautta hänet sovitettiin Jumalan kanssa.” Augustinus sanoi, että tämä liittyy ehkä siihen, että joku veljistä pilkkaa Pyhää Henkeä. Augustinus vahvistaa, että tämä synti tarkoittaa sitä, että kristitty hylkää uskon kuolemaan asti. Katso tämä lainaus teoksesta Nicene and Post-Nicene Fathers, First Series, vol. 7, s. 527.

Luopumus: Jotkut uskovat, että tämä viittaa siihen, että joku hylkää uskon, samoin kuin Heprealaiskirjeen 6. luvussa. Jos he kuolevat siinä tilassa, heitä ei lopulta ole koskaan valittu Jumalan valittujen joukkoon. Teos ”The Believer’s Bible Commentary”, s. 2325, tukee tätä näkemystä. On kuitenkin joitakin ihmisiä, jotka ovat hylänneet kristillisen uskon ja palanneet siihen jonkin ajan kuluttua. Vaikuttaisi siltä, että näiden ihmisten puolesta tulisi edelleen rukoilla heidän paluutaan, vaikka he ovatkin poikenneet uskon tieltä.

Johtopäätös: Riippumatta siitä, mitä muuta merkitystä jotkut saattavat tälle ajatella olevan, se viittaisi varmasti myös fyysiseen kuolemaan.

K: Viittaako 1. Joh. 5:16–17 katoliseen käsitteeseen ”kuolemansynneistä” ja ”anteeksiannettavista synneistä”?

V: Ei. Katolisen opin mukaan uskovainen joutuu helvettiin, jos hän tekee kuolemansynnin ja kuolee ennen kuin on saanut anteeksiantoa ja/tai synninpäästöä. Ei-kuolemansynneistä eli lievistä synneistä hän pääsee silti taivaaseen, vaikkakin viettää pidemmän ajan kiirastulessa.

Raamattu opettaa Heprealaiskirjeen 7:25:ssä, että Jeesus pelasti meidät täysin kaikista synneistämme. Vaikka aidot uskovat haluavat katua kaikkia syntejään, juuri Jumalan armo, ei meidän tekomme, vie meidät taivaaseen.

K: Eikö Saatana 1. Johanneksen kirjeen 5:18 mukaan voi ”koskettaa meitä”, vai voiko Saatana ”seuloa” meitä kuin vehnää, kuten Luukkaan evankeliumin kohdassa22:31 ?

V: Saatana ei voi tehdä mitään ilman Jumalan lupaa. Kuten Jobin kirja osoittaa, Saatanan piti pyytää lupaa vaikuttaa ulkoisesti Jobin olosuhteisiin ja ruumiiseen.

Ehkä Saatanan suurin voima piilee kuitenkin petoksessa ja kiusauksessa. Jossain määrin Saatanan vaikutusvalta kristittyyn ulottuu vain siinä määrin kuin kristitty ”kuuntelee” Saatanaa.

K: Miten 1. Johanneksen kirjeen 5:19 mukaan koko maailma on pahan vallan (tai vaikutusvallan) alla?

V: Katso vastaus keskustelusta, joka koskee Roomalaiskirjeen 8:19–22 ja Efesolaiskirjeen 2:2.

K: Mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa 1. Johanneksen kirjeen 5:21 kohdassa, että pitää itsensä erossa epäjumalista?

V: Kreikankielinen sana ”suojella/pitää erossa” on phulaxate, joka on verbin phulasso (Strongin numero 5442) aoristinen imperatiivi. Se voi tarkoittaa varoa, suojella, olla varuillaan tai välttää. Vaikka tämä sisältää merkityksen ”älä jätä Jeesusta ja palvo sen sijaan epäjumalia”, se tarkoittaa itse asiassa paljon enemmän kuin sitä. Kreikkalaiset ja roomalaiset olivat taipuvaisia synkretismiin, ja Jeesuksen lisäksi saattoi olla houkutus palvoa epäjumalia tai muita jumalia. Myöhemmin ” in erakko-gnostikot” tekivät juuri sen, mitä Johannes varoitti, mahdollisimman kirjaimellisella tavalla. He yhdistivät uskon Jeesuksen voimaan Hermeksen, Zeuksen, Herkuleksen ja muiden jumalten voimaan.

Toisinaan Saatana houkuttelee kristittyjä hylkäämään kristinuskon, etenkin kidutuksen tai muun vainon edessä, ja usein Saatana toimii vieläkin ovelammin. Toisinaan haluamme pitää kiinni jostakin synnistä samalla kun seuraamme Kristusta. Kun teemme niin, kyseinen synti on meille epäjumala. Vaikka saattaisimmekin yrittää pitää kiinni sekä siitä että Kristuksesta, emme voi olla koko sydämestämme omistautuneita Kristukselle, ennen kuin otamme ristimme kantaaksemme ja hylkäämme tuon epäjumalaisen synnin.

K: Onko 1. Joh. 5:21:n mukaan sallittua pitää epäjumalapatsaita kotona, jos niitä ei palvota?

V: Ei. Vaikka sinulla ei olisi minkäänlaista taipumusta palvoa epäjumalia, se on silti väärin kolmesta syystä.

1. Epäjumalien luominen ja palvominen on loukkaus Jumalaa kohtaan. Epäjumalille uhraaminen on uhraamista demoneille, kuten 1. Korinttolaiskirje 10:19–21 ja 5. Mooseksen kirja 32:17 osoittavat. Hyvin tehdyn epäjumalan taiteellisten ominaisuuksien arvostaminen on kuin arvostaisi niiden positiivisia ominaisuuksia, jotka Saatana on luonut ja joita hän käyttää pitääkseen ihmiset hengellisessä sokeudessa. Vitsillä sanottuna, jos minulla olisi epäjumalia kotonani, pitäisin niitä taiteellisesti tehtyjen saatanallisten rituaaliesineideni vieressä. Koska minulla ei kuitenkaan ole eikä halua olla kotonani saatanallisia rituaaliesineitä, minulla ei olisi tilaa myöskään epäjumalille.

2. Epäjumalat voivat saada toiset kompastumaan. Vaikka toinen henkilö ei olisikaan kiusauksessa palvoa epäjumalaasi, annat silti huonon esimerkin osoittamalla, ettei epäjumalanpalvontaa pidä ottaa liian vakavasti.

3. Vaikuttaa paljon vaikeammalta antaa vahva todistus epäjumalanpalvojille (hinduille, buddhalaisille ja muille), jos sanot heille, että heidän on käännyttävä epäjumalista ja palvottava Elävää Jumalaa päästäkseen taivaaseen, mutta sinulla on silti epäjumalia kotonasi.

K: Mistä tiedämme, että 1. Johanneksen kirjeen on todella kirjoittanut Johannes?

V: Siihen on neljä pääsyytä.

1. Varhaiskirkko tunnusti sen olevan peräisin apostoli Johannekselta. Erityisesti Cyprianuksen 69. kirje (n. 246–258 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 2:18–19 ja toteaa, että se on apostoli Johanneksen kirjoittama. Hän lainaa myös ”Johanneksen kirjeen” teoksessaan ”Traktaatti 12”, kolmannessa kirjassa 2.

2. Tertullianus (n. 213 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 2:23; 4:2–3 ja 5:1 kohtiin ja toteaa, että Johannes sanoi kaikki nämä sanat. (”Praxeasia vastaan”, 28). Teoksessaan *De Corona* (198–220 jKr.) 10. luvussa hän sanoo, että ”Johannes sanoo: ’Pienet lapseni, varokaa epäjumalia’” (1. Joh.5:21 ).

3. Myöhemmin Augustinus (n. 400 jKr.) sanoo ensimmäisessä saarnassaan 1. Johanneksen kirjeestä, että sen on kirjoittanut se Johannes, joka kirjoitti evankeliumin.

4. Sen tyyli on samanlainen kuin 2. ja 3. Johanneksen kirjeissä sekä Johanneksen evankeliumissa.

Siinä erittäin epätodennäköisessä tapauksessa, että olisimme väärässä ja varhaiskirkko olisi täysin erehtynyt 1. Johanneksen kirjeen kirjoittajasta, jos Jumala silti tarkoitti 1. Johanneksen kirjeen olevan pyhää kirjoitusta, mitä eroa sillä olisi, oliko se Johanneksen kirjoittama vai ei?

K: Mistä tiedämme, että 1. Johanneksen kirjeen nykyinen teksti on luotettava säilynyt versio alkuperäisestä tekstistä?

V: Siihen on ainakin neljä syytä.

1. Jumala lupasi säilyttää sanansa Jesaja 55:10–11; Jesaja 59:21; Jesaja 40:6–8; 1. Pietarin kirje 1:24–25 ja Matteuksen evankeliumi 24:35.

2. Varhaiskirkon todisteet. Seuraavassa on luettelo kirjoittajista, jotka viittaavat 1. Johanneksen kirjeen jakeisiin.

Ignatius (n. 110–117 jKr.) lainaa puolet 1. Johanneksen kirjeen 3:7a:sta ja viittaa 1. Johanneksen kirjeen3:10 :een Ignatiuksen kirjeessä efesolaisille, luku 14, s. 55

Polykarpos (100–155 jKr.) lainaa puolet 1. Johanneksen kirjeen 4:3a,c:stä (13 kreikkalaista sanaa 34:stä, aukkoja lukuun ottamatta) Polykarpoksen kirjeessä filippiläisille, luku 7, s. 34

Justin Martyr (135–165 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 3:1b:een Alandin ym. toimittaman The Greek New Testament -teoksen 4. tarkistetun painoksen mukaan, s. 318. En ole kuitenkaan pystynyt vahvistamaan tätä niissä Justinin kirjoituksissa, jotka minulla on käytettävissäni.

Irenaeus (182–188 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 4:1,2 ja 5:1 sanoen, että ne ovat peräisin ”hänen opetuslapsensa kirjeestä”. Hän lainaa myös Johanneksen evankeliumia sanoen, että se on peräisin hänen opetuslapseltaan. Irenaeus, *Häresioita vastaan*, kirja 3, luku 16.8, s. 443

Muratorin kaanon (170–210 jKr.) ANF, osa 5, s. 603, kaanoni 4 mainitsee 1. Johanneksen kirjeen. Se lainaa myös 1. Johanneksen kirjeen 1:1:n Johanneksen kirjeistä kaanonissa 1.

Aleksandrian Klemens (193–217/220 jKr.) sanoo, että 1. Johanneksen kirjeen4:16 on Johanneksen kirjoittama. Aleksandrian Klemens, Fragmentti 3, s. 575

Tertullianus (198–220 jKr.) lainaa osan 1. Johanneksen kirjeen 1:1:stä ”Johanneksen todistuksena” teoksessaan A Treatise on the Soul, luku 17, s. 197

Tertullianus (198–220 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 4:18:aa Johanneksen kirjoittamana. Scorpiace, luku 12, s. 645–646

Origenes (225–254 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 1:5:n sanoen, että Johannes kirjoittaa sen kirjeessään. Origenesin teos *De Principiis*, 1. kirja, luku 1.1, s. 242

Origenes (240 jKr.) lainaa puolet 1. Johanneksen kirjeen 1:1 kohdasta teoksessaan ”Kommentaari Hoosiannan lauluun”, kirja 1, luku 4, s. 26.

Origenes (225–254 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 1:5:n Johanneksen kirjeestä. Origenesin teos *De Principiis*, 1. kirja, luku 1.1, s. 242

Origenes (225–254 jKr.) lainaa, että Jumala on valo, ”Johanneksen katolisesta kirjeestä” (1. Johanneksen kirje 1:5). Origenesin teoksessa ”Kommentaari Johanneksen evankeliumiin”, kirja 2, luku 18, s. 336

Origenes (240 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 2:12–14 teoksessaan ”Kommentaari Hoosiannan laulusta”, prologi, s. 26.

Origenes (235 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 2:15–17 teoksessaan ”Kehotus marttyyrikuolemaan”, luku 38, s. 182–183.

Origenes (235 jKr.) parafraasee 1. Johanneksen kirjeen 3:16 teoksessaan ”Kehotus marttyyrikuolemaan”, luku 41, s. 185.

Origenes (240 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 4:7 teoksessaan ”Kommentaari Hoosiannan lauluun”, prologi, s. 32. Hän viittaa myös 1. Johanneksen kirjeen 4:7:ään samassa teoksessa, kirja 2, luku 4, s. 123.

Origenes (240 jKr.) lainaa puolta 1. Johanneksen kirjeen 4:16:sta ”Pyhänä Kirjoituksena” teoksessaan ”Kommentaari Hoosiannan lauluun”, prologi, s. 32–33.

Novatianus (250–257 jKr.) lainaa puolet 1. Johanneksen kirjeen 4:12:sta Johanneksen kirjoittamana teoksessaan ”Triniteettia käsittelevä tutkielma”, luku 18, s. 627.

Nimetön ”Traktaatti Novatiania vastaan” (254–256 jKr.)

Nimetön teos uudelleenkasteesta (n. 250–258 jKr.) luku 13, s. 677 lainaa 1. Johanneksen kirjeen 4:7,8 evankelista Johanneksen kirjoittamana. Se viittaa myös 1. Johanneksen kirjeen 5:6,7–8

Karthagon Cyprianus (n. 246–258 jKr.) mainitsee ”Johanneksen kirjeen” ja lainaa sitten 1. Johanneksen kirjeen2:21 ,22 teoksessaan Cyprianuksen traktaatit – Todistukset, luku 79, s. 552.

Karthagon Cyprianus (n. 246–258 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 1:8,9 ja sanoo: ”Johannes toteaa kirjeessään…”. Cyprianuksen teokset, tutkielma 8, luku 3, s. 476.

Aleksandrian Dionysios (246–265 jKr.)

Methodius (270–311/312 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 3:21:een Alandin ym. teoksen 4. tarkistetun painoksen s. 815 mukaan. En ole kuitenkaan pystynyt vahvistamaan tätä niissä Methodiuksen kirjoituksissa, jotka minulla on.

Thmuisin Phileas (mestattiin vuonna 307 jKr.) lainaa neljäsosaa 1. Johanneksen kirjeen 4:18 kohdasta kirjeessään Thmuisin kansalle (ANF, osa 6, s. 162).

Aleksandrian Pietari (306,285–311 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 2:1 kohdasta teoksessaan ”Kanoniset kirjeet”, kanoni 11, s. 276.

Nikaian kirkolliskokouksen jälkeen

Eusebios Kesarealainen (323–326 jKr.) Eusebioksen ”Kirkkohistoria”

Hilarius Poitiersilainen (355–367/368 jKr.)

Athanasius (367 jKr.) ei viittaa mihinkään tiettyihin jakeisiin 1., 2. tai 3. Johanneksen kirjeissä, mutta hän luettelee Uuden testamentin kirjat teoksessaan ”Festal Letter 39”, s. 552

Faustinus (4. vuosisata)

Karpasian Filon (4. vuosisata)

Zeno (4. vuosisata) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 4:20:een

Synopsis Scripturae Sacrae (350–370 jKr. tai 5. vuosisata) luettelee Heprealaiskirjeen (Paavalin kirjoittama), Jaakobin kirjeen, 1. ja 2. Pietarin kirjeen sekä 1., 2. ja 3. Johanneksen kirjeen ja Juudaksen kirjeen pyhiksi kirjoituksiksi. Se lainaa kokonaisuudessaan 1. Johanneksen kirjeen 1:1.

Cheltenhamin kaanon (= Mommsonin luettelo) (n. 360–370 jKr.)

Kappadokian Basileios (357–378/379 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 3:23 sanoin: ”Myös Johannes kirjoittaa”. Teoksessa On the Spirit, luku 5.9, s. 7

Laodikeian (Frygiassa) synodi (343–381 jKr.) luettelee kaanonissa 60, s. 159, Vanhan testamentin ja Uuden testamentin kirjat. Kaanonissa 59, s. 158, sanotaan, että kirkossa saa lukea vain Vanhan ja Uuden testamentin kaanonisia kirjoja.

Jerusalemin Kyrillos (n. 349–386 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 2:22 apostolin sanoina luennossa 10.14, s. 61

Jerusalemin Kyrillos (n. 349–386 jKr.) mainitsee (epäsuorasti) Jaakobin, Pietarin, Johanneksen ja Juudan seitsemän kirjettä. Katekeettiset luennot, luento 4, luku 36, s. 27–28

Milanon Ambrosius (370–390 jKr.)

Gregorius Nazianzenos (330–391 jKr.)

Barcelonan Pacianus (342–379/392 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen kohtaa5:16 (kuolemaan johtavat synnit) Johanneksen kirjoittamana. Teoksessa On Penitents, luku 4.3, s. 75

Nyssan Gregorius (n. 356–397 jKr.) sanoo: ”Johannes yhdessä katolisista kirjeistään” ja lainaa 1. Johanneksen kirjeen 2:1. Tämä viittaa siihen, että oli olemassa myös muita kirjeitä. Teoksessa ”Eunomiusta vastaan”, kirja 2, luku 14, s. 128

Sokea Didymus (398 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 2:20; 3:13,21; 5:21

Sardiniassa, Cagliarissa, asunut skismaattinen Lucifer (361–n. 399 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 2:18; 3:13; 4:3,20; 5:2

Epifanius Salamisista (360–403 jKr.)

Torinon Maximus (4./5. vuosisata) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 2:6

Rooman paavi Innocentius I (n. 405 jKr.)

Maximinus (4./5. vuosisata) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 5:1:een

Rufinus (374–406 jKr.)

Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) lainaa 1. Pietarin kirjeestä ja 1. Johanneksen kirjeestä, osa 14

Chromatius (407 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 5:18:aan

Orosius/Hosius Bragasta (414–418 jKr.)

Karthagon kirkolliskokous (218 piispaa) (393–419 jKr.)

Hieronymus (373–420 jKr.) käsittelee Uuden testamentin kirjoja. Hän mainitsee nimenomaisesti kaikki neljä evankeliumia, Paavalin kirjeet seitsemälle seurakunnalle, Heprealaiskirjeen sekä Paavalin kirjeet Timoteukselle, Titukselle ja Filemonille. Sen jälkeen Hieronymus käsittelee Apostolien tekoja. Sitten hän käsittelee Jaakobin, Pietarin, Johanneksen ja Juudaksen seitsemää kirjettä. Lopuksi hän käsittelee Johanneksen Ilmestyskirjaa. Kirje 53, luku 9, sivut 101–102.

Hieronymus (373–420 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 3:21:een

Hippon Augustinus (388–430 jKr.) mainitsee apostoli Johanneksen ja viittaa 1. Johanneksen kirjeen 4:7 kohtaan teoksessaan Jumalan kaupunki, kirja 17, luku 5, s. 342

Sozomenos (370/380–425 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeeseen5:16 ”Pyhinä kirjoituksina”. Sozomenoksen teos Kirkkohistoria, kirja 1, luku 22, s. 256

Johannes Cassianus (419–430 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 1:1–2 apostoli Johanneksen kirjoittamana teoksessaan Seitsemän kirjaa, kirja 5.6, s. 584

Eremitan Marcus (j.Kr. 430 jälkeen) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 4:3:een

Nolan Paulinus (431 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 3:13:een

Sokrateen ”Kirkkohistoria” (n. 400–439 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeeseen

Aleksandrian Kyrillos (444 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 4:3:een

Hesychius Jerusalemin (450 jKr. jälkeen) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 3:21:een

Speculum (5. vuosisata)

Kalkedonin kirkolliskokous (451 jKr.)

Quodvultdeus (n. 453 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8, 20

Rooman Leo I (440–461 jKr.) toteaa, että 1. Johanneksen kirjeen 4:2,3 on evankelista Johanneksen kirjoittama (Kirje 28.3, s. 42). Samoin 1. Johanneksen kirjeen 1:7 on apostoli Johanneksen kirjoittama (Kirje 28.3, s. 42)

Rooman Leo I (422–461 jKr.) lainaa 1. Johanneksen kirjeen 4:2,3, jossa puhutaan Antikristuksesta, ja katsoo sen olevan apostoli Johanneksen kirjoittama. Saarna 34.5, s. 149

Kyrrhoslainen Theodoret (n. 466 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 4:3:een

Prosper Aquitainelainen (426–455 jKr.)

Varimadum (445/480 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8, 10, 20

Vigilius (484 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 5:1,18

Johannes Damaskolainen (706–749 jKr.) ”...seitsemän katolista kirjettä, nimittäin yksi Jaakobin, kaksi Pietarin, kolme Johanneksen ja yksi Juudan...” Ortodoksisen uskon selitys, kirja 4, luku 17, s. 90

3. Todisteita harhaoppisilta ja muilta kirjoittajilta

Pseudo-Hippolytos (222–235/6 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 2:18:aan Johanneksen kirjoittamana. Fragmentti 10, s. 244

Harhaoppinen Priscillianus (385 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 4:3; 5:7–8

Harhaoppinen Pelagius (416–418 jKr.) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 2:6:een

Donatisti Tyconius (j.Kr. 390 jälkeen) viittaa 1. Johanneksen kirjeen 2:18;3:14 ; 4:3

4. Varhaisimmat 1. Johanneksen kirjeen käsikirjoitukset, jotka meillä on, osoittavat, että käsikirjoituksissa on vaihtelua, mutta ei teologisesti merkittäviä virheitä.

p9 (=papyrus Oxyrhynchus 402) 1. Johanneksen kirje4:11 –12,14–17, 3. vuosisata. Teoksessa The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts (s. 70) on kuva tästä käsikirjoituksesta, ja siinä todetaan, että käsiala ei ole koulutetun kirjuriin työtä, vaan se on kirjoitettu huolimattomasti, ja osa kirjoitusasusta on käsittämätöntä.

3. vuosisata – 1968 – Uuden testamentin teksti

3. vuosisata – 1998 – Aland ym., neljäs tarkistettu painos

s. 74 (=Bodmer 17) Apostolien teot 1:2–5, 7–11, 13–15, 18–19, 22–25; 2:2–4; 2:6–3:26; 4:2–6, 8–27; 4:29–27:25; 27:27–28:31; Jaakobin kirje 1:1–6,8–19,21–23,25,27; 2:1–3,5–15,18–22,25–26; 3:1,5–6,10–12,14,17–18; 4:8,11–14; 5:1–3, 7–9, 12–14, 19–20; 1. Pietarin kirje 1:1–2, 7–8, 13, 19–20, 25; 2:6–7, 11–12, 18, 24; 3:4–5; 2. Pietarin kirje 2:21; 3:4, 11, 16; 1. Johanneksen kirje 1:1,6; 2:1–2,7,13–14,18–19,25–26; 3:1–2,8,14,19–20; 4:1,6–7,12,16–17; 5:3–4,9–10,17; 2. Johanneksen kirje 1,6–7,13; 3. Johanneksen kirje 6,12; Juudaksen kirje 3,7,12,18,24 (7. vuosisata)

7. vuosisata – 1968 – Teoksessa The Text of the New Testament on Jaakobin kirje 2:4 ja 1. Pietarin kirje 1:12

7. vuosisata – 1975 – Aland et al., kolmas painos

6. vuosisata – 1998 – Aland ym., neljäs tarkistettu painos

Vaticanus [B] (325–350 jKr.), Sinaiticus [Si] (340–350 jKr.) ja Alexandrinus [A] (n. 450 jKr.) sisältävät kaikki 1. Johanneksen kirjeen.

Bohairilainen koptinkieli [Boh] 3./4. vuosisata

Sahidilainen koptinkieli [Sah] 3./4. vuosisata

Peshitta-syyria [Syr P] 375–400 jKr.

Ephraemi Rescriptus [C] 5. vuosisata

Armenian kieli [Arm] 5. vuosisadalta

Georgian kieli [Geo] 5. vuosisadalta

Etiopialainen [Eth] noin vuodesta 500 jKr.

On syytä mainita, että 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 on yksi Raamatun kolmesta tai neljästä merkittävimmästä käsikirjoitusvaihtelusta. Tällä ei kuitenkaan ole teologista merkitystä, sillä nämä jakeet eivät opeta mitään kolminaisuudesta, mitä ei löydy muualtakin.

Katso www.BibleQuery.org/1 John Manuscripts.html saadaksesi lisätietoja 1. Johanneksen kirjeen varhaisista käsikirjoituksista.