< Raamatunkysely Uuden testamentin käsikirjoituksista

K: Missä voimme itse tutustua yksittäisiin Uuden testamentin käsikirjoituksiin?

V: Yksi parhaista kirjoista, joissa voi lukea itse kreikankielistä tekstiä ja tutustua tekstin tulkintaan, on Philip W. Comfortin ja David P. Barrettin toimittama teos The Text of the Earliest New Testament Greek Manuscripts (A Corrected Enlarged Edition…). Tyndale House Publishers, Inc. 1999, 2001.

Jos olet Dublinissa, Irlannissa, voit vierailla Chester Beatty -kirjastossa tai Bodmer-kirjastossa Genevessä, Sveitsissä.

Jos haluat nähdä tietyn jakeen käsikirjoitusmuunnelmat, hyvä lähde on teos The Greek New Testament: fourth revised edition, jonka ovat toimittaneet Kurt Aland, Matthew Black, Carlo M. Martini, Bruce M. Metzger ja Allen Wikgren. United Bible Societies 1988.

K: Mistä voimme tietää, että Uusi testamentti on käännetty luotettavasti?

V: Meillä ei ole alkuperäiskappaleita, mutta meillä on ainakin 178 kreikkalaista käsikirjoitusta, jotka ovat peräisin ennen viidennen vuosisadan loppua, ja jos joku tahallaan vääristäisi jotain englanninkielisessä tekstissä (kuten Jehovan todistajat ovat tehneet), voimme kaikki nähdä tarkalleen, missä kohdassa vääristely on tapahtunut. Tarina ei kuitenkaan pääty tähän.

Voidaan kysyä, mistä tiedämme, että ymmärrämme kreikan kieltä oikein. Tiedämme sen kolmella toisistaan riippumattomalla tavalla.

1. Meillä on kirkkokirjoittajien teoksissa laajoja viittauksia Vanhaan ja Uuteen testamenttiin kreikaksi ja latinaksi. He lainaavat noin 64 % Uudesta testamentista. He eivät ainoastaan toistaneet Uuden testamentin sisältöä, vaan tulkitsivat ja selittivät sitä, ja voimme nähdä, miten he ymmärsivät kreikkaa.
2. Meillä on paljon ei-uskonnollisia kreikankielisiä käsikirjoituksia, ja niiden avulla voimme nähdä, miten suurinta osaa Uuden testamentin sanoista käytettiin arkikielessä. Esimerkiksi laivaa voitiin sanoa ”kastetuksi”, jos se upposi.

3. Meillä on Raamattuja, jotka on käännetty kreikasta muille kielille, kuten koptiksi, armeniksi, georgiksi ja latinaksi. Yksi mielenkiintoisimmista on goottilainen käännös. Sen teki itse asiassa arianilainen harhaoppinen, Ulfilas. Koska hän oli arianilainen, voisi ajatella, että hänellä olisi ollut motiivi joko muuttaa merkitystä tai ainakin käyttää kreikkalaisia variantteja, joiden merkitys olisi ollut hänen teologialleen suotuisampi, mutta hänen käännöksensä merkitys on identtinen kreikkalaisen Raamatun kanssa yhtä merkittävää poikkeusta lukuun ottamatta. Hän ei kääntänyt lainkaan 1. ja 2. Kuningasten kirjaa, koska hän ajatteli, että gootit olivat jo muutenkin liian sotaisa kansa.

K: Miten epätäydellinen kirja voisi olla peräisin täydelliseltä Jumalalta? Kun lukee pyhiä kirjoituksia, huomaa lukuisia alaviitteitä, joissa todetaan, ettei voida olla varmoja siitä, pitäisikö tiettyjä kohtia sisällyttää tekstiin. Kristityille kerrotaan, että nämä ongelmat johtuvat väitetyistä ”kopioijien virheistä” ja että Raamatun ”alkuperäiset kirjoitukset” ovat täydellisiä. Mutta mistä kukaan voi tietää? Meillähän ei ole alkuperäisiä kirjoituksia!

V: Jumala lupasi säilyttää sanansa Jesajan kirjassa 55:10–11; 59:21; 1. Pietarin kirjeessä 1:24–25 sekä Matteuksen evankeliumissa 24:35. Jumala on täydellinen ja totuuden Jumala. Kaikki, mitä Jumala sanoi alkuperäisissä käsikirjoituksissa, oli totta. Kopioijien virheet eivät vaikuta alkuperäisen sanoman totuuteen, eivätkä ne osoita, että täydelliseltä Jumalalta olisi peräisin epätäydellinen kirja. Kun joku, kuten minä, sanoo, että Raamattu on erehtymätön, hän tarkoittaa, että Raamatussa ei ole virheitä alkuperäisissä käsikirjoituksissa eikä siinä ole merkittäviä virheitä (se on erehtymätön) nykyäänkään.

Luulen kuitenkin, että osa siitä, mitä oikeastaan kysyt, on se, kuinka voimme luottaa kirjan sanomaan, jossa on kopioijien tekemiä virheitä. Tutkimusteni mukaan olemme varmoja 97 prosentista Uuden testamentin sanoista, mutta se jättää silti jäljelle noin 3 928 sanaa, joista Markuksen evankeliumin loppu (166 sanaa) on suurin epävarmuuden aiheuttaja. Uskon, että voimme olla varmoja siitä merkityksestä, jonka Jumala tarkoitti, koska nämä epävarmuudet eivät muuta merkitystä merkittävästi. (Muuten, jokainen Markuksen evankeliumin lopussa oleva opetus mainitaan muuallakin, paitsi myrkyn juominen.) Minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että Markuksen evankeliumin lopussa sanotaan, että Jumala pystyy suojelemaan tottelevaisia kansaansa, kun he juovat myrkkyä, sillä Jumala voi suojella ihmisiä myrkyltä, aivan kuten Hän voi suojella meitä miltä tahansa. Raamattu kuitenkin sanoo myös, ettei meidän tule koetella Jumalaa (Matt. 4:7 ja muualla). Jumala ei ole velvollinen suojelemaan ihmisiä, jotka typerästi koettelevat Häntä. Yhteenvetona en siis usko, että kaikkitietävä, kaikkivoipa ja kaikkialla läsnä oleva totuuden Jumala olisi sallinut Sanansa vääristymisen.

Vaikka 3 % ei ole kovin paljon, saatamme silti miettiä, miksi Jumala edes salli tuon 3 %:n poikkeaman. Ehdotan, että ehkä Jumala teki sen tarkoituksella. Ehkä Hän teki niin tehdäkseen selväksi, että tärkeää eivät ole yksittäiset sanat, vaan sanotun merkitys ja ydin. Fariseukset ylpeilivät tuntevansa Vanhan testamentin yksittäiset sanat, mutta he eivät etsineet Messiasta, vaan ryöstivät leskiä sen sijaan, että olisivat huolehtineet köyhistä, ja rakastivat rahaa ja arvovaltaa enemmän kuin Jumalaa ja ihmisiä. Valitettavasti on aivan liian mahdollista tehdä sama asia nykyäänkin, ja tämä saattaa olla muistutus siitä, että jos luulet tavoitteen olevan pelkästään sanojen tunteminen, tämä 3 % osoittaa, ettei tavoitettasi koskaan saavuteta täydellisesti ja että etsit väärästä paikasta.

K: Mikä on varhaisin ajankohta, jolloin jokaisesta Uuden testamentin kirjasta oli lainattu ainakin yksi jae?

V: Jo vuonna 188 jKr. jokaisesta kirjasta oli lainattu, paitsi kolmesta: Filemonin kirjeestä, 3. Johanneksen kirjeestä ja Juudaksen kirjeestä.

Origenes (225–254 jKr.) oli ensimmäinen tunnettu henkilö, joka lainasi Filemonin kirjeestä. Hän lainaa Filemonin kirjeen 14. jakeen viimeiset 11/20 kreikkalaista sanaa sanoen: ”Paavali … sanoi Filemonille” teoksessaan ”Saarnat Jeremiasta”, saarna 20, luku 2.2, s. 224.

Aleksandrian Klemens (193–217/220 jKr.) oli ensimmäinen tunnettu, joka lainasi Juudan kirjeestä. Hän lainasi kokonaisuudessaan Juudan kirjeen 5–6 kohdat teoksessaan ”Opettaja”, kirja 3, luku 8, s. 282.

Vaikka Origenes (225–254 jKr.) ja Aleksandrian Dionysios (246–265 jKr.) kumpikin viittasivat 3. Johanneksen kirjeeseen, kukaan kirjoittaja ei lainannut sitä ennen vuotta 350 jKr.

Sinaiticus-käsikirjoitus (340–350 jKr.) sisältää kuitenkin 3. Johanneksen kirjeen.

K: Mistä jakeista meillä on jäljennös tai lainaus vuodelta 350 jKr. eteenpäin, joko käsikirjoituksissa tai lainauksissa?

V: Vaticanuksen ja Sinaiticus-käsikirjoituksen aikaan, vuoteen 350 jKr. mennessä, meillä on lainauksia jokaisesta jakeesta lukuun ottamatta seuraavia: Markus 15:18a (4/8 sanaa), Markus 16:11, 16–20 (osia jakeista Markus 16:9, 10, 12–15), Apostolien teot 8:37 (ei 11, vaan 3, ei 9 sanaa, eli kaikki paitsi 3 sanaa), Apostolien teot 15:34; Apostolien teot 28:29, Johanneksen evankeliumi 7:53–8:11. Siis jokaisesta jakeesta on olemassa joko koko teksti tai osia, lukuun ottamatta 20:tä. Tietenkään 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 lisäystä ei myöskään löydy, koska se lisättiin myöhemmin.

K: Onko jokin asia totta vain siksi, että joku kirjoittaa sen muistiin? Kristityille opetetaan usein, että ”käsikirjoitusaineisto” todistaa Raamatun totuudenmukaisuuden. Tarkemmin sanottuna kristityille kerrotaan, että pyhistä kirjoituksista on tuhansia käsikirjoituskopioita, ja tämä tekee Raamatusta jotenkin luotettavan. Mutta miten? Kuka tahansa voisi kirjoittaa jotain muistiin ja tuottaa tuhansia kopioita kirjoittamastaan. Tekeekö se jotenkin kirjoitetusta asiasta totta? Ei tietenkään!

V: Huomautuksesi on 100-prosenttisesti perusteltu. Kun nykypäivänä pyritään vahvistamaan Raamatun totuudenmukaisuus, on

a) osoitettava, että se oli alun perin Jumalan sana, ja

b) osoitettava, että se on säilynyt ilman merkittäviä virheitä.

Siksi käsikirjoitusaineisto, josta kristityt puhuvat (kohta b), on välttämätön mutta ei riittävä. Käsikirjoitukset ovat tärkeitä kohdan b) todistamiseksi, mutta ne eivät koske kohtaa a). Kun opetan Raamatun luotettavuudesta pyhäkoulussa, pidän tärkeänä tuoda esiin molemmat näkökohdat.

K: Miten muinaiset käsikirjoitukset ajoitetaan?

V: Jotkut, kuten John Rylandsin fragmentti (117–138 jKr.), on ajoitettu käsialan perusteella. Toiset on helppo ajoittaa, koska kirjoittaja on joko merkinnyt kirjoituspäivämäärän tai maininnut jonkin tunnetun tapahtuman (kuten kuninkaan hallituskauden alkamisen). Monet käsikirjoitukset ajoitetaan käsialan tyylin perusteella vertaamalla niitä päivämäärältään tunnettuihin asiakirjoihin (kuten Pompejin hautaustodisteisiin). Joissakin harvoissa tapauksissa käsikirjoituksen korjaajan päivämäärä on tiedossa, joten käsikirjoituksen on ilmeisesti oltava peräisin siitä aikaisemmalta ajalta.

Englannin kielessä Yhdysvaltain vallankumouksen aikainen käsiala, Abraham Lincolnin aikainen käsiala ja 100 vuotta sen jälkeen kirjoitettu käsiala eroavat toisistaan huomattavasti. Myös kielioppi ja sanat, joita saatat käyttää, ovat erilaisia. Vastaavasti kreikkalaisten kirjainten muodostustapa ja kieliopilliset merkit voivat joskus ajoittaa käsikirjoituksen 50 vuoden tarkkuudella.

Kirjoittajat siirtyivät kirjoittamaan kääröistä kirjoihin 2. vuosisadan alussa. Magdalenan käsikirjoitus, joka sisältää Matteuksen evankeliumin kohdat 26:7–8, 10, 14–15, 22–23 ja 31–33 (3 fragmenttia, jokaisessa etu- ja takapuoli), oli kirjoitettu kokonaan isoilla kirjaimilla ja oli osa kirjaa. Käsiala on hyvin samankaltainen kuin Pompejissa ja Herculaneumissa haudatuissa käsikirjoituksissa. Tutkijat kiistävät tämän käsikirjoituksen ikää, jonka on arvioitu olevan jo 50–60 jKr., mutta me nojaudumme ”kirjalliseen näyttöön” ja seuraamme Philip Comfortia, joka ajoittaa sen 2. vuosisadan alkuun (100 jKr.).

Muutamissa tapauksissa on kuitenkin ollut vääriä johtolankoja. Joidenkin kirjainten kirjoitustapoja, joiden ajateltiin todistavan käsikirjoituksen olevan peräisin tietyn päivämäärän jälkeen, on löydetty myöhemmin löydetyistä, päivämäärältään tunnetuista aikaisemmista käsikirjoituksista. Vanhemmat Uuden testamentin tutkijat olivat tuloksissaan melko konservatiivisia, joten 1900-luvun alkupuolella ja puolivälissä julkaistuissa kirjoissa annetut ajoitukset ovat yleensä joko oikeita tai hieman myöhäisiä.

K: Mikä on puutteellista monien kristittyjen tiedoissa Uuden testamentin käsikirjoituksista?

V: Monet kristityt (minä mukaan lukien) ovat opettaneet hieman vanhentunutta tietoa, joka kuuluu seuraavasti.

117–138 jKr. John Rylands (edelleen oikea)

150–200 jKr. Bodmer II (s. 66) (92 % Johanneksen evankeliumista)

n. 200 jKr. Chester Beatty (s. 45, s. 46, s. 47) (suurin osa Uudesta testamentista)

325–350 jKr. Vaticanus (B) Suurin osa Vanhan testamentista ja Matteuksen evankeliumin 1. luku – Heprealaiskirje9:15 (edelleen oikein)

340–350 jKr. Sinaiticus (Aleph) Suurin osa Raamatusta (edelleen oikea)

Muutamat muut käsikirjoitukset on ajoitettu 25–75 vuotta myöhemmäksi kuin niiden pitäisi olla.

Tämän lähestymistavan yksi puute on se, että viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana on löydetty niin paljon muita varhaisia Raamatun käsikirjoituksia. Toinen puute on se, että on löydetty monia muita ei-raamatullisia käsikirjoituksia, joiden vuoksi joudumme ajoittamaan joitakin käsikirjoituksia vielä aikaisemmaksi.

Bodmer II:n ajoituksesta on erimielisyyttä. Comfort sanoo, että se on peräisin 2. vuosisadan puolivälistä, Hunger sanoo 100–150 jKr. ja Turner sanoo 200–250 jKr. Comfort esittää tehokkaan vastaväitteen Turnerin perusteluille teoksessaan The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts, s. 367–368, ja hän on varovaisempi kuin Hunger. Tämä tarkoittaa siis, että Bodmer II on peräisin vuosilta 125–175 jKr.

Young Kyu Kim ajoittaa Chester Beatty II:n (s. 46) vuosille 81–96 jKr. Comfort ajoittaa tämän 2. vuosisadan alkupuolelle tai puoliväliin. Kenyon ajoitti sen vuonna 1936 vuosille 200–250 jKr. pääasiassa stikometristen merkintöjen perusteella. (Comfortin mukaan kirjoittaja oli erinomainen ja selvästi ammattilainen.) Wilcken ajoitti sen vuonna 1935 vuoteen 200 jKr., mutta hän tarkasteli vain yhtä lehteä. Comfort esittää kuitenkin laajoja vertailuja muihin käsikirjoituksiin, ja vaikka hän ei voi sulkea pois Kimin ajoitusta, hän ajoittaa Chester Beatty II:n vuosille 100–150 jKr.

Muita huomionarvoisia seikkoja ovat, että p4 (Luukkaan evankeliumista) ajoitettiin aiemmin 4. vuosisadalle, mutta nykyään sen katsotaan olevan peräisin 2. vuosisadan puolivälistä. p104 (Matteuksen evankeliumista) on ajoitettu 1. vuosisadan lopusta 2. vuosisadan loppuun, mutta se on todennäköisemmin peräisin 2. vuosisadan alkupuolelta tai puolivälistä, suunnilleen samaan aikaan kuin John Rylandsin fragmentti Johanneksen evankeliumin kohdasta 18:31–33, 37–38.

K: Mikä on yhteenveto kreikankielisistä Uuden testamentin käsikirjoituksista?

V: Tässä on yhteenveto pelkästään kreikankielisistä Uuden testamentin käsikirjoituksista tai kaksikielisistä käsikirjoituksista, joissa toinen puoli on kreikankielinen.

Päivämäärät on otettu teoksista The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts (Comfort 1999), Manuscripts of the Greek Bible (Metzger 1981), The Greek New Testament 4th Revised Edition (Aland et al. 1993), teoksesta http://textus-receptus.com/wiki/List_of_New_Testament_uncials sekä osittain Wikipediasta, kuten sivulta https://en.wikipedia.org/wiki/Category:6th-century_biblical_manuscripts.

K: Mitä yksityiskohtia tiedetään Uuden testamentin varhaisimmista katkelmista ja täydellisistä käsikirjoituksista?

V: Meillä on säilynyt 41 Uuden testamentin käsikirjoitusta, jotka ovat peräisin vuoteen 300 jKr. asti. Tässä on kronologinen luettelo niistä sekä myöhemmistä käsikirjoituksista. Jotkut näistä käsikirjoituksista ajoitettiin alun perin 70 vuotta sitten, mutta myöhemmin löydetyt samankaltaiset papyrukset ovat osoittaneet, että jotkut näistä ajoituksista olivat liian varovaisia (myöhäisiä). Päivämäärät on otettu ensisijaisesti teoksesta The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts (Comfort 1999) ja toissijaisesti teoksista Manuscripts of the Greek Bible (Metzger 1981) ja The Greek New Testament 4th Revised Edition (Aland et al. 1993).

K: Kun raamatunjakeessa on eri lukuvaihtoehtoja, miten arvioimme, mikä niistä on todennäköisimmin alkuperäinen?

V: Tarkastellaan ensin neljää virhetyyppiä, sitten kriteerejä, joita monet käyttävät, ja lopuksi kriteerien suhteellista painotusta.

Neljä virhetyyppiä

Laskin Uudesta testamentista noin 3 928 sanavaihtoehtoa, joiden osalta emme ole varmoja siitä, mikä lukutapa on oikea. Tämä tarkoittaa, että olemme varmoja 97 prosentista sanoista. Yleensä näiden oletetaan olevan peräisin neljästä lähteestä.

Satunnaiset kirjoitusvirheet: Usein kopioijilla on yksinkertaisia pieniä kirjoitusvirheitä tai he toisinaan toistavat rivin. Suurimmalla osalla näistä ei ole mitään kaavaa, ja ne on helppo korjata vertaamalla muihin käsikirjoituksiin. Yksi poikkeus tähän sääntöön on se, että emme ole täysin varmoja siitä, miten sana ”Iskariot” (kuten Juudas Iskariot) kirjoitetaan. Kaikista Uuden testamentin sanoista, joista emme ole varmoja, noin 1/3 (1 121 sanaa) on yksisanaisia variantteja ja 329 sanaa on kaksisanaisia. Nämä kuuluvat sekä tähän luokkaan että seuraaviin kahteen luokkaan.

Tarkoitukselliset pienet korjaukset: Usein kopioijat yrittivät korjata oikeinkirjoitus- tai pieniä kieliopillisia virheitä. Toiseen kieleen kääntäjät pyrkivät kääntämään merkityksen tarkasti. Joskus he tekivät virheitä.

Täsmentäminen: Joskus kreikan kielioppi tai sanamuoto saattoi olla karkea, tai sanavalinta ei ehkä ollut paras mahdollinen (kopioijan mielestä), joten kopioija yritti korjata sitä tuodakseen merkityksen paremmin esiin. Monissa käsikirjoituksissa eri jakeissa lukee ”Jeesus Kristus”, kun taas toisissa lukee ”Kristus Jeesus”.

Suuret muutokset: On 38 kohtaa, joissa on 10 tai useampia sanamuutoksia. Yksi suurimmista muunnelmista on Markuksen evankeliumin loppu. Vaticanus-käsikirjoituksessa (325–350 jKr.) ei ole Markuksen evankeliumin loppua, vaan siinä on tyhjä kohta. Vaticanuksessa on tyhjiä kohtia vain muutaman kirjan välissä, kuten Malakian ja Matteuksen välillä. Myös Sinaiticus-käsikirjoituksessa (340–350 jKr.) on siinä tyhjä kohta, mutta siinä on tyhjiä kohtia lähes kaikkien kirjojen välissä.

Seuraavat muut jakeet puuttuvat Sinaiticus-käsikirjoituksesta, mutta ovat läsnä Vaticanus-käsikirjoituksessa: Mt 24:35; Luuk10:32 ;17:35 ; Joh. 9:38;16:15 ;21:25 ; ja 1. Kor. 13:2. Seuraavat jakeet puuttuvat Vaticanus-käsikirjoituksesta, mutta ovat läsnä Sinaiticus-käsikirjoituksessa: Mt 12:47; Luuk. 23:17. B-käsikirjoituksessa puuttuu kuitenkin Luuk. 23:34. Sekä Vaticanus- että Sinaiticus-käsikirjoituksista puuttuvat seuraavat jakeet: Matt.17:21 ,18:11 ,23:17 ; Mark.7:16 ,9:44 , 46,11:26 ,15:28 ; Luuk. 9:55–56,17:36 sekä Joh. 5:4.

Katso lisätietoja osoitteesta http://www.ecclesia.org/truth/vaticanus.html.

Muunnelman ”vahvuuden” kriteerit

Nämä kriteerit eivät koske vain Raamatun käsikirjoituksia, vaan kaikkia muinaisia käsikirjoituksia.

Aikaisemmat käsikirjoitukset: Yleensä käsikirjoitusta, joka on kirjoitettu lähempänä tapahtumaa, pidetään todennäköisesti luotettavampana kuin paljon myöhemmin kirjoitettua käsikirjoitusta.

Käsikirjoitusten lukumäärä: Yleensä variantti, joka esiintyy suuressa määrässä käsikirjoituksia, painaa enemmän kuin variantti, joka esiintyy vain muutamassa käsikirjoituksessa, edellyttäen että käsikirjoitukset ovat samanikäisiä.

Harhaoppiset lukutavat: Vaikka harhaoppiset eivät välttämättä ole sitä tarkoittaneet, he ovat antaneet arvokkaan panoksen kirkolle ja Raamatun käsikirjoituksille. Kun harhaoppinen lähde mainitsee käsikirjoituksen olevan tietynlainen, eikä heillä ole syytä olla puolueellisia kyseiseen suuntaan – tai jopa mahdollista syytä olla puolueellisia päinvastaiseen suuntaan –, se on vahva todiste siitä, että harhaoppinen ei ollut tietoinen hänen näkemyksensä tukevasta Raamatun käsikirjoituksesta.

Lukemisen vaikeus (Lectio difficilior potior): Vaikka on hyvin epätodennäköistä, että kopioija yrittäisi tehdä tekstistä vaikeammin luettavaa, on helppo uskoa, että jos kirjoittaja ei kopioinut tekstiä täsmälleen samoin, hän yritti tehdä siitä helpommin luettavaa. Siksi tämä periaate olettaa, että vaikeammin luettava lukutapa on lähempänä muokkaamatonta alkuperäistä tekstiä. Esimerkiksi 1. Kor.14:38 :ssa yksi variantti on ”ignored” (Sinaiticus, Alexandrinus, muut) verrattuna ”ignorant” (p46 ja muut). Oletetaan, että ”ignored” on vaikeampi ja loukkaavampi lukutapa, joten monet ajattelevat, että ”ignored” on todennäköisesti oikea merkitys, vaikka p46 onkin aikaisempi kuin muut käsikirjoitukset.

Toisena esimerkkinä: Matt. 16:2–3:ssa Jeesus vertaa ajan tuntemista siihen, että kun taivas on punainen, on tulossa sadetta. Tämä sääilmiö pätee Palestiinassa, mutta ei Egyptissä. Egyptiläisissä käsikirjoituksissa, kuten Vaticanuksessa ja Sinaiticusissa, näitä jakeita ei ole. On helppo olettaa, että koska tämä lukutapa oli egyptiläisille lukijoille vaikeampi, egyptiläiset kopioijat olisivat tehneet tämän suuren (30 sanan) muutoksen.

Kriteerien suhteellinen painotus

Tutkijat ovat eri mieltä näiden kriteerien tärkeydestä. Seuraavassa on joitakin ”ohjeellisia periaatteita”, joita jotkut käyttävät, sekä niihin kohdistuvia vastaväitteitä.

Käsikirjoitusperhe: Monet tutkijat ovat päättäneet, että bysanttilainen käsikirjoitusperhe, jossa on suuri määrä käsikirjoituksia, on yleisesti ottaen tarkempi, vaikka se onkin myöhempi. NKJV:n kääntäjät näyttävät suosivan tätä näkemystä. Monet muut tutkijat, kuten Westcott ja Hort, katsovat, että aikaisemmat, mutta lukumäärältään harvemmat aleksandrialaiset käsikirjoitukset (kuten Vaticanus ja Sinaiticus) ovat tarkempia. Toiset, kuten NIV-kääntäjät, ovat ”eklektisiä” eivätkä väitä suosivansa yksinomaan kumpaakaan perhettä. Yleisesti ottaen, kun vaihteluvaihtoehtoja esiintyy, aleksandrialaisessa perheessä sana tai lause puuttuu (tai on poistettu, näkökulmasta riippuen) ja bysanttilaisessa perheessä sana tai lause on läsnä (tai lisätty, näkökulmasta riippuen). Yhdessä käsikirjoituksessa, Bezae Cantabrigiensisissä (5. vuosisata jKr.), esiintyy usein molemmat variantit yhdessä!

Aikaisemmat käsikirjoitukset: Ei pidä paikkaansa, että kaikki pitäisivät aikaisempaa käsikirjoitusta aina parhaana. Myöhemmät käsikirjoitukset ovat usein ammattikirjoittajien tekemiä (tämän voi päätellä käsialasta) ja ne on todennäköisesti laadittu tutkittuaan vaihtelevia lukutapoja perusteellisemmin. Jotkut varhaisimmista käsikirjoituksista ovat saattaneet olla tavallisten kristittyjen nopeasti laatimia, ja niissä on paljon kirjoitusvirheitä.

Aiemmista tutkijoista saatujen hyötyjen ja virheiden hyödyntäminen: Aleksandrian Origenes teki valtavan määrän työtä kerätäkseen eri jakeiden lukuvaihtoehtoja, joiden avulla voitaisiin määrittää, mikä versio oli tarkin. Valitettavasti hänen teoksensa Hexapla, kaikkine symboleineen ja merkintöineen, on kadonnut. Olemme kuitenkin varmoja, että hänen työnsä tulokset olivat Aleksandrian kirkon tiedossa ja niitä todennäköisesti käytettiin tarkempien käsikirjoitusten luomiseen. Jos uskoisit, että Origenesin työ ja päätökset olivat todennäköisesti suurimmaksi osaksi oikeita, luottaisit todennäköisemmin Aleksandrian käsikirjoitusperheeseen. Jos taas ajattelet, että hän saattoi olla monessa asiassa väärässä, ja haluaisit tarkastella käsikirjoituksia ilman hänen puolueellisuuttaan, saattaisit luottaa enemmän bysanttilaisiin, latinalaisiin, syyrialaisiin tai muihin käsikirjoituksiin.

Lukemisen vaikeus: Jotkut käyttävät lukemisen vaikeuden kriteeriä. Tämä perustuu oletukseen, että myöhemmät kopioijat korjasivat tekstiä ja tekivät siitä sujuvammin luettavaa, joten vaikeammin luettava versio olisi varhaisin, kun kaikki muut todisteet ovat samat.

Mikä varianttityyppi ja mikä käsikirjoitus: Jos käsikirjoitus on hyvin samankaltainen kuin muut tietyn käsikirjoitusperheen käsikirjoitukset, jotkut pitävät merkittävämpinä juuri niitä variantteja, jotka poikkeavat saman perheen muista käsikirjoituksista.

Validointi: Yksi tilastollinen menetelmä on jakaa data koulutus- ja testijoukkoihin. Lasketaan painotukset koulutuksen perusteella ja käytetään niitä sitten testidatan ennustamiseen, mikä toimii mittarina painotusten laadulle. Tätä voitaisiin soveltaa käsikirjoituksiin.

Varoitus: Joskus saat eri vastauksen, kun keskityt eri kysymykseen. Jos kysyt: ”Mikä käsikirjoitus on todennäköisemmin alkuperäinen?”, saatat saada ”voittajan”, jonka varmuus on 60 %. Mutta jos kysyt: ”Voimmeko määrittää, mikä variantti on alkuperäinen, ja jos voimme, niin mikä?”, saatat todeta, että tulos on epäselvä, ellei varmuus ole vähintään 96 %.

K: Mitkä ovat todisteet (puolesta ja vastaan) sille, että p4 on peräisin samasta käsikirjoituksesta kuin p64 ja p67?

V: Tämä perustuu Philip Comfortin teokseen *The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts*, s. 38–39.

Todisteet samasta käsikirjoituksesta

S1. Kaikki kirjaimet paitsi kolme, joita voitiin verrata kaikissa kolmessa käsikirjoituksessa, ovat identtisiä. Neljää kirjainta ei voitu verrata. Sigma, epsilon ja alfa ovat melko samankaltaisia kaikissa käsikirjoituksissa, mutta eivät aivan identtisiä. Joissakin tapauksissa p4:ssä kirjaimen alaosa on vähemmän kaareva kuin toisissa. Käsikirjoituksissa p64 ja p67 kaikki nämä kirjaimet ovat aina vähemmän kaarevia.

S2. Sivut ovat hyvin samankaltaisia; ne ovat kaikki saman levyisiä, niissä on sama sarakkeiden lukumäärä (2), noin 36 riviä sarakkeessa ja 15–17 kirjainta rivillä.

S3. Kaikissa kolmessa on samanlainen välimerkistö ja kappalejako.

S4. Sivut 64 ja 4 ostettiin samasta kaupungista.

S5. Monissa 200-luvun lopun ja 300-luvun alun käsikirjoituksissa käytettiin ”pyhiä lyhenteitä” sanoille Jumala, Herra, Jeesus, Kristus ja Henki. Näissä kolmessa käsikirjoituksessa niitä käytettiin myös, mutta niissä oli lisäksi ”pyhiä lyhenteitä” sanoille Poika, Isä, ihminen, risti ja ristiinnaulita.

S6. P4:n mukana on toinen pieni fragmentti, jonka on kirjoittanut myöhempi kirjoittaja ja joka on osa otsikkosivua ”Matteuksen evankeliumi”. Comfortin s. 43–44 mukaan oli tyypillistä, että :n kirjureiden lisäsi otsikon vuosina 175–200 jKr. Tämä ei ratkaise kysymystä siitä, onko p4 sama käsikirjoitus kuin p64/p67, mutta se todistaa p4:n varhaisesta ajoituksesta.

S7. Colin Robertsin (joka ajoitti John Rylandsin käsikirjoituksen), Joseph van Haelstin, C.H. Robertsin ja Philip Comfortin maine.

Eri käsikirjoitusten todistusaineisto

D1. Papyrus p4:n kynänvedot ovat hienompia ja ohuempia kuin p64:n ja p67:n. Sama kirjoittaja voisi saada aikaan tämän eron käyttämällä erilaista kynää ja/tai mustetta.

D2. Papyrukset p64/p67 ovat keskimäärin vaaleampia kuin p4, vaikka osissa p4:ää on sama vaaleus kuin p64/p67:ssä. Tämä ero johtuu säilytysolosuhteiden eroista. Siitä huolimatta p4 ei ole yhtenäinen, ja osissa se vastaa p64/p67:ää.

D3. Alandin maine. Vuonna 1965 Kurt Aland esitti, että p4 oli sama koodeksi kuin p64/p67, mutta myöhemmin hän luokitteli ne erillisiksi. Philip Comfort toteaa sivulla 36, ettei hän ole tietoinen mistään syystä, jonka Aland olisi antanut muutokselle.

K: Kuinka monta Uuden testamentin käsikirjoitusta (mukaan lukien fragmentit) on nykyään olemassa?

V: Tässä on eri tutkijoiden laskelmat pelkästään kreikankielisistä käsikirjoituksista (kokonaiset käsikirjoitukset, pienet fragmentit ja kaikki siltä väliltä). Yksi syy lukumäärien eroihin on se, että vuodesta 1975 lähtien on löydetty useita uusia käsikirjoituksia. Lisäksi jotkut pitävät useita käsikirjoituksia yhtenä kokonaisuutena, kun taas toiset pitävät niitä useista osista koostuvana yhtenä käsikirjoituksena.

Muilla kielillä kirjoitetut käsikirjoitukset, mukaan lukien yli 89 italialaista (vanhaa latinaa), neljä Vulgata-perhettä, kahdeksan syyriankielistä perhettä, kahdeksan koptinkielistä perhettä, aramean- ja armeniankieliset, kaksi georgiankielistä perhettä, kolme etiopiankielistä perhettä, slaavinkieliset, viisi goottilaista käsikirjoitusta, arabian- ja persiankieliset, nostavat kokonaismäärän yli 11 000 käsikirjoitukseen.

Teos The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts (tekijänoikeus 1999), s. 627, ulottuu käsikirjoitukseen p104 asti.

Jotkut saattaisivat sanoa, että papyruksia on oikeastaan neljä vähemmän, sillä p45, p46 ja p47 on ilmeisesti kirjoittanut sama kirjuri. Myös p64 ja p67 ovat ilmeisesti saman kirjurin käsialaa. p20 ja p27 ovat mahdollisesti saman kirjurin kirjoittamia.

Vertailun vuoksi teoksessa Manuscripts of the Greek Bible, s. 5, todetaan, että tutkijat ovat luetteloineet 55 000 kreikkalaista käsikirjoitusta kaikista aiheista. Näin ollen lähes 10 % kaikista kreikkalaisista käsikirjoituksista on Raamatun käsikirjoituksia. Homeroksen Iliadilla on toiseksi eniten kopioita, yhteensä 1 757 käsikirjoitusta.

Muuten, Homerin elinaikasta on ristiriitaisia tietoja. Antiikin kreikkalainen historioitsija Aristarkhos mainitsee vuoden 1044 eKr., Filostratuksen lähteet vuoden 1159 eKr. ja pseudohorodotoksen teoksessa *Homeroksen elämä* mainitaan vuosi 1102 eKr. Sen sijaan historioitsija Theopompos sanoi, että Homer elää vielä vuonna 685 eKr. Herodotos puolestaan toteaa, ettei se ollut aikaisemmin kuin noin vuonna 730 eKr. Mooseksen kirja tapahtui noin vuonna 1447 eKr. Katso Encyclopaedia Britannica, osa 11 (1956), s. 689, kohdasta ”Homer”. Siinä kerrotaan, että ”Iliasta” ja ”Odysseiaa” esitettiin Ateenassa neljän vuoden välein ja että Homerosta on säilynyt vain 10 papyrustekstiä vuodelta 150 eKr. edeltävältä ajalta.

K: Kuinka monta kaksikielistä käsikirjoitusta Uudesta testamentista on nykyään olemassa?

V: Vanhin säilynyt kaksikielinen käsikirjoitus on Bezae Cantabrigiensis. Tässä on luettelo kaksikielisistä käsikirjoituksista.

Kreikka ja latina (20 käsikirjoitusta) D (Bezae Cantabrigiensis), D (Claromontanus), E, F, G, muut

Kreikka ja arabia (16 käsikirjoitusta) (0136, 0137, 211, 609, l6, l225, l311, l762, l804, l937, l1023, l1343, l1344, l1746, l1733, l1774)

Kreikka ja armeni (1 käsikirjoitus) (256)

Kreikka ja koptin kieli (52 käsikirjoitusta) (p6, p41, p42, p62, T, 070, 086, 0100, 0110, 0113, 0124, 0125, 0129, 0139, 0164, muut)

Kreikka ja slaavi (3 käsikirjoitusta) (525, 2136, 2137)

Kreikka ja turkki (1 käsikirjoitus) (käsikirjoitus 1325)

Tunnettuja kolmikielisiä käsikirjoituksia on kolme:

kreikka, koptin kieli ja arabia (2 käsikirjoitusta) (l1993, l1605)

kreikka, latina ja arabia (käsikirjoitus 460)

Katso lisätietoja teoksesta Manuscripts of the Greek Bible, s. 56.

K: Lyhyesti sanottuna, milloin nämä käsikirjoitukset on kirjoitettu?

V: Philip Comfort on ajoittanut Pariisissa sijaitsevan Luukkaan käsikirjoituksen (s. 4), joka sisältää osia Luukkaan evankeliumin luvuista 1–6, noin vuoteen 100 jKr. Luukkaan evankeliumi on tietenkin kirjoitettu ennen Apostolien tekoja. Lisätietoja tästä löytyy Thieden, Carsten P.:n ja Matthew d’Anconan kirjasta *Eyewitness to Jesus: Amazing New Manuscript Evidence About the Origin of the Gospels* (NY: Doubleday, 1996, 206 s.). Vaikka Thiede ja d’Ancona ajoittavat tämän ”ei paljon myöhemmin kuin vuoteen 68 jKr.”, Philip Comfort on varovaisempi ja ajoittaa sen vuoteen 100 jKr. Aland et al.:n teos The Greek New Testament, neljäs tarkistettu painos (1998), ajoittaa tämän neljännelle vuosisadalle.

Johanneksen evankeliumin varhaisin fragmentti, ns. John Rylandsin papyrus, on kirjoitettu vuosina 117–138 jKr. Seuraava oli Chester Beatty II -papyrus, vuosilta 150–200 jKr. (tai 200–225 jKr.). Seuraava oli Bodmer II -papyrus, joka on kirjoitettu noin vuosina 125–175 jKr. (aiemmin sen ajankohdaksi arvioitiin 150–200 jKr.). Pelkästään nämä kaksi käsikirjoitusta sisältävät 40 % Uudesta testamentista sekä oman tutkimukseni että teoksen *The Qur’an and the Bible* (s. 148) mukaan.

Noin vuonna 200 jKr. oli säilynyt yhteensä 4 käsikirjoitusta, ennen vuotta 300 jKr. vielä 30 käsikirjoitusta, noin vuonna 300 jKr. 8 käsikirjoitusta, ennen vuotta 400 jKr. vielä 28 käsikirjoitusta, noin vuonna 400 jKr. 16 käsikirjoitusta ja ennen vuotta 500 jKr. vielä 38 käsikirjoitusta. Katso teoksesta The Text of the New Testament: An Introduction to the Critical Editions and to the Theory and Practice of Modern Textual Criticism, kirjoittajat Aland ja Aland, s. 52, sekä teoksesta A General Introduction to the Bible, s. 387, taulukot kaikista käsikirjoituksista vuoteen 1600 jKr. asti.

José O’Callaghan löysi Qumranin luolasta 7 papyrusfragmentteja, jotka on ajoitettu vuoteen 50 jKr. ja jotka saattavat olla Markuksen evankeliumin fragmentteja. Kuitenkin teoksessa *The Expositor’s Bible Commentary*, osa 8, s. 608 todetaan, että tämä ”on suurelta osin hylätty Uuden testamentin tutkijoiden keskuudessa (ks. EBC 1:420–421, n. 1). O’Callaghanin esittämät todisteet ovat aivan liian hajanaisia ollakseen luotettavia.”

K: Kuinka monta käsikirjoitusmuunnosta Uudessa testamentissa on verrattuna muihin antiikin teoksiin?

V: Olemme varmoja yli 97 prosentista Uuden testamentin sanoista. Homerosin Iliad on seuraavaksi luotettavimmin säilynyt teksti. Siitä on 1 757 käsikirjoitusta, ja sen tarkkuus on 95 prosenttia. Siinä on 15 600 riviä, joista noin 764 on epäselviä. Hindulaisessa Mahabharatassa on 250 000 riviä, ja se on Bruce Metzgerin mukaan noin 90-prosenttisesti tarkka. Siinä on yli 26 000 riviä, joissa on tekstivirheitä.

K: Mitkä ovat muiden varhaisten tekstien julkaisuvuosia ja käsikirjoitusten lukumäärää verrattuna Uuteen testamenttiin?

V: Tässä on luettelo muiden antiikin teosten säilyneistä käsikirjoituksista.

Nämä löytyvät osoitteesta: https://biblequery.org/Bible/BibleReliability/ExistingNTManuscripts.html (ja .docx)

Erittäin yksityiskohtainen luettelo muista kirjoittajista löytyy myös osoitteesta https://www.tertullian.org/rpearse/manuscripts/greek_classics.htm

Lähteet: https://www.toughquestionsanswered.org/2012/12/11/how-do-other-ancient-texts-compare-to-the-new-testament/ ja https://truediscipleship.com/manuscript-evidence-for-the-superior-new-testament-reliability/ sekä The Origin of the Bible. Huomaa, että joissakin aikaisemmissa lähteissä Demosthenesin, Herodotoksen, Homerosin, Julius Caesarin, Platonin, Tacituksen ja Thukydideen lukumäärät ovat pienempiä, koska myöhemmin on löydetty lisää käsikirjoituksia.

K: Mikä on Uuden testamentin käsikirjoitusvaihteluiden yhteenveto?

V: Olemme käytännössä varmoja noin 97 prosentista Uuden testamentin sanoista. (Toisten laskelmat saattavat poiketa hieman, jos he sulkevat pois joitakin vaihteluita varmasti virheellisinä.) Seuraavassa on yhteenveto kirja kerrallaan. Katso yksityiskohdat kunkin kirjan käsittelyn lopusta.

Tämä on saatavilla verkossa osoitteessa https://www.biblequery.org/ntmss.html. Voit tarkastella tämän luvun muodostavia yksittäisiä variantteja osoitteessa www.biblequery.org/[bookname]%20Manuscripts.html korvaamalla [bookname] kirjan nimellä.

K: Miksi lueteltujen varianttien prosenttiosuus (97 %) eroaa toisesta luvusta, 99,5 %:sta?

V: Alandin ym. teos The Greek New Testament esittää käsikirjoitusvarianttien lisäksi arvion tekstin varmuudesta. Neljännen painoksen sivulla 3 kirjaimet tarkoittavat seuraavaa:

A – ”ilmaisee, että teksti on varma”

B – ”ilmaisee, että teksti on lähes varma”

C – ”ilmaisee, että komitealla oli vaikeuksia päättää, mikä variantti otettaisiin tekstiin”

D – ”esiintyy vain harvoin ja osoittaa, että komitealla oli suuria vaikeuksia päästä päätökseen.”

Huomaa, että 3. painoksen sivuilla xii–xiii kirjaimilla on hieman erilaiset merkitykset.

A – ”lähes varma”

B – ”jonkin verran epäilyä”

C – ”huomattava epäilys”

D – ”erittäin suuri epäilys”

Luku 97 % saadaan, kun otetaan huomioon kaikki luokat, ja luku 99,5 %, kun otetaan huomioon vain luokat C ja D. Luku 99,5 % ei sisällä esimerkiksi monia kreikankielisiä tekstivariaatioita, jotka olivat NKJV:n kääntäneiden raamatuntutkijoiden ensisijaisia valintoja, mukaan lukien Markuksen evankeliumin pidempi loppu ja aviorikoksen tehneen naisen kertomus. Itse en yritä sanoa, kumpi tutkijaryhmä on oikeassa, vaan haluan yksinkertaisesti tuoda esiin, missä asioissa luotettavat tutkijat eivät ole varmoja tai ovat eri mieltä. Siksi sisällytin ne 97 %:n lukemaan 99,5 %:n lukeman sijaan. 97 %:n lukema sisältää kaikki variantit lukuun ottamatta niitä, joiden osalta johtopäätös on erittäin ilmeinen.

K: Mitkä ovat Uuden testamentin painovirheiden ominaispiirteet?

V: Seuraava taulukko on laskettu kunkin kirjan käsittelyn lopussa luetelluista mahdollisista merkittävistä käsikirjoitusvaihteluista.

Seuraava taulukko esittää eroja, jotka johtuvat pääasiassa kirjoitusvirheistä, oikeinkirjoituksesta, kieliopista ja sanamuutoksista. Huomaa yksittäisten sanojen muutosten suhteellisen suuri määrä.

Tämä on saatavilla verkossa osoitteessa https://www.biblequery.org/ntmss.html

Näin ollen yli puolet Uuden testamentin sanoista, joissa on variantteja, esiintyy kohdissa, joissa on vain yhdestä kolmeen sanavariaatiota. On mielenkiintoista, että epävarmojen typografisten virheiden osuus on hyvin samanlainen 1-, 2- ja 3-sanavariaatioissa. Markuksen evankeliumissa ja muissa Uuden testamentin kirjoissa on enemmän epäselviä painovirheitä, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että niistä on säilynyt vähemmän käsikirjoituksia. Lisäksi lyhyen keskustelun perusteella, jonka kävin Daniel Wallacen kanssa, muinaisten käsikirjoitusten väliset vaihtelut eivät ole suurempia kuin nykyaikaisten käännösten, kuten New King Jamesin ja New International Versionin, väliset vaihtelut.

K: Miten päädyit lukemaan 97 % käsikirjoitusten epävarmuuksien osuudeksi?

V: Laskin, että Uudessa testamentissa on yhteensä 137 986 kreikkalaista sanaa sekä Aland et al. 3. painoksen että Aland et al. 4. painoksen mukaan. Lukuun sisältyvät myös kyseenalaiset sanat, jotka oli merkitty sulkeisiin. Lukuun sisältyy Markuksen evankeliumin pidempi loppu, ei sen lyhyempää versiota.

Käsikirjoitusvaihteluita sisältävien sanojen kokonaismäärä on 3 928 sanaa 1 291 kohdassa. Nämä määritettiin tarkastelemalla teoksia Aland et al. (3. painos), Aland et al. (4. tarkistettu painos), Metzgerin teosta *A Textual Commentary on * the Greek New Testament, Barryn teosta sekä *NASB *-, NIV-, NKJV- ja NRSV-käännösten alaviitteitä.

Jätin pois vähintään 441 sanaa 82 kohdasta, jotka on lueteltu alla, koska suurin osa seuraavista kriteereistä täyttyi:

1. Aleksandrialaisen ja bysanttilaisen käsikirjoitusperheen välillä ei ollut erimielisyyttä,

2. Varhaisimmat käsikirjoitukset olivat yksimielisiä,

3. Aland ym. kolmannessa tai neljännessä tarkistetussa painoksessa luokittelivat sen luokkaan ”A – käytännössä varma”,

4. Vaihtoehto esiintyi vain yhdessä käsikirjoituksessa tai muuten vain joissakin myöhäisissä käsikirjoituksissa.

Käytin seuraavia oletuksia.

1. Kiinnitin yleensä enemmän huomiota varhaisiin käsikirjoituksiin,

2. Kiinnitin vähemmän huomiota kirkollisiin kirjoituksiin yhden tai kahden sanan eroissa, koska ne saattoivat olla parafraaseja,

3. En jättänyt huomiotta sen enempää aleksandrialaisia kuin bysanttilaisiakaan käsikirjoitusperheitä.

Tämä jätti 3 928 epäselvää sanaa 137 986 sanan kokonaismäärästä, eli 3 928 / 137 986 = 3 %.

K: Mitä mieltä muut ovat Uuden testamentin sanojen epävarmuudesta?

V: Ennen lukujen vertailua on tärkeää huomata, että eri luvut kertovat eri asioita.

Minun 97 %:ni koskee kaikkia käsikirjoitusmuunnelmia, joilla on kohtuullinen todennäköisyys olla oikea lukutapa. Tämä pätee riippumatta siitä, kuinka merkityksetön oikeinkirjoituksen tai merkityksen muutos olisi.

Teoksissa *The Baker Encyclopedia of Christian Apologetics* ja *A General Introduction to the Bible* (s. 474) todetaan, että Westcottin ja Hortin lukujen perusteella osuus olisi 98,33 %.

Bruce Metzger arvioi, että 99,5 % käsikirjoitusmuunnelmista aiheuttaa jonkinlaisen merkityksen muutoksen. Oma arvioni on 98,8 % kaikista epävarmoista käsikirjoitusmuunnelmista, joissa on merkityksen muutos.

Keith Elliott ja Ian Moir teoksessaan *Manuscripts and the Text of the New Testament*, s. 8, toteavat: ”Suurin osa nykyaikaisista tekstikriitikoista on yhtä mieltä tekstin pääosasta (ehkä noin 95 prosenttia siitä). Kiistat ja erilaiset johtopäätökset koskevat jäljelle jäävää noin 5 prosenttia.”

Teoksessa *A General Introduction to the Bible* (s. 474) Ezra Abbot arvioi luvuksi noin 95 % / 99,75 %. Vaihtelut ja kilpailevat lukutavat antavat luvuksi 95 %. Poistamalla ne vaihtelut, joilla ei ole merkittävää vaikutusta tekstin merkitykseen, saadaan luvuksi 99,75 %. Jälleen samoilla kriteereillä saan tulokseksi 98,8 %.

Kaikkien käsikirjoitusten kaikkien vaihteluiden osalta teoksessa *A General Introduction to the Bible* (s. 468) todetaan, että niitä esiintyy 10 000 kohdassa Uudessa testamentissa. Jos yksi variantti esiintyisi 20 käsikirjoituksessa, kyseinen variantti kerrotaan 20:llä, ja jos samaa menetelmää sovellettaisiin kaikkiin variantteihin, teoksen *A General Introduction to the Bible* (s. 468) mukaan laskelma antaa tulokseksi 200 000 käsikirjoituskohdetta. On mielenkiintoista, että sekä keskustellessani mormonilähetyssaarnaajien kanssa että lukiessani muslimikirjoittajien alaviitteitä ainoa luku, jonka olen nähnyt Raamatun käsikirjoitusmuunnelmista, on 200 000, ilman selitystä siitä, että kyseessä ei ole 200 000 muunnelmaa vaan muunnelmien määrä kerrottuna niiden käsikirjoitusten lukumäärällä, joissa muunnelmia esiintyy. Kun joku toistaa tuon luvun tietämättä, mitä se tarkoittaa, kysy häneltä, miten hän ajattelee sen voivan olla totta, koska koko Uudessa testamentissa on alle 140 000 sanaa.

K: Kuinka suuri epävarmuus lukuvaihteluissa on Uudessa testamentissa?

V: Aland et al. (3. painos), Aland et al. (4. tarkistettu painos) ja Green ovat eri mieltä joistakin sanoista. Aland et al. (3. painos) esittää käsikirjoitusvaihteluita 1 333 kohdassa ja jakaa ne neljään luokkaan. ”A” tarkoittaa ”käytännössä varmaa”, ”B” tarkoittaa ”jonkin verran epävarmaa”, ”C” tarkoittaa ”huomattavan epävarmaa” ja ”D” tarkoittaa ”erittäin epävarmaa”. ”C-luokkaan kuuluvien päätösten näennäisesti suuri määrä johtuu siitä, että monien A- ja B-luokkien lukutapojen variantteja ei ole sisällytetty tekstiliitteeseen, koska ne eivät olleet tärkeitä tämän painoksen kannalta. Selvästi suurin osa tekstistä edustaa sitä, mitä voidaan kutsua A-varmuusasteeksi.” (s. xiii) Olettaen, että laskin oikein, kolmannessa painoksessa on koko Uudessa testamentissa 121 (9 %) A-, 468 (35 %) B-, 603 (45 %) C- ja 141 (11 %) D-luokiteltua vaihtelua. Vaihtoehdon todennäköisyys olla tietty kirjain näyttää olevan melko tasainen kirjojen välillä, paitsi että Ilmestyskirjassa 71 luetelluista 92 vaihtoehdosta on luokiteltu luokkaan C.

K: Mitkä käsikirjoitukset ovat yleisesti ottaen luotettavimpia?

V: Kaikissa käsikirjoituksissa on pohjimmiltaan samat sanat, ja ero on vain 3 % (noin 3 928 sanaa). Jotkut kristilliset tutkijat kuitenkin keskustelevat vilkkaasti näistä 3 %:n eroista, ja näkemyksiä on pääasiassa kolme.

Aleksandrialaiset käsikirjoitukset ovat varhaisimpia, ja joidenkin mielestä myös luotettavimpia (lukuun ottamatta Johanneksen evankelium7:53-8:11 ). Aland ym., NIV-käännöksen tekijät sekä suurin osa nykyisistä tutkijoista kannattavat tätä näkemystä. Kirkonkirjailija Origenes (225–254 jKr.) tutki laajasti monia Raamatun tekstejä, joita meillä ei ole nykyään käytettävissämme, ja hänen työnsä vaikutti epäilemättä aleksandrialaiseen käsikirjoitusperheeseen. Aleksandrialainen Klemens (193–217/220 jKr.) oli vielä aikaisempi kirjailija, joka siteerasi laajasti aleksandrialaista käsikirjoitusperhettä.

Varhaisia Aleksandrian käsikirjoitusperheen käsikirjoituksia ovat p45 Apostolien teoissa, p46, p66, p75, osa Sahidic-käsikirjoituksesta sekä kaksi varhaista käsikirjoitusta, Sinaiticus ja Vaticanus, jotka on kirjoitettu kalliille pergamentille (hirvennahalle). Nämä kaksi saattoivat olla niitä ”virallisia kopioita”, joiden laatimisen Konstantinus määräsi heti kristinuskon laillistamisen jälkeen, tai ne saattoivat olla hylättyjä kappaleita. Nämä ajoittuvat noin vuosiin 325–350 jKr. Kaksi varhaista kirjailijaa, jotka käyttivät tätä tekstiä, ovat Aleksandrian Klemens ja osittain Origenes. Teoksen *The Text of the New Testament* sivun 216 mukaan ”useimmat tutkijat ovat hylänneet Hortin optimistisen näkemyksen, jonka mukaan *Codex Vaticanus* (B) sisältää alkuperäisen tekstin lähes muuttumattomana lukuun ottamatta kirjoitusvirheitä”.

Myöhempiä aleksandrialaisia käsikirjoituksia ovat Ephraemi Rescriptus, L, T, Freerin evankeliumit (Luuk. 1:1–8:12 ja Joh.), X, Z, Delta (Mark. 1), Xi, Psi, 33, 81, 104, 326, 579, 892, 1241 sekä bohairilainen koptinkielinen käsikirjoitus. Alexandrinus ja Ephraemi Rescriptus ovat aleksandrialaisia kaikilta osin paitsi evankeliumeissa. Myöhemmän aleksandrialaisen Apostolien tekojen käsikirjoituksena meillä on p50 (284–305 jKr.).

Paavalin kirjeistä meillä on H, I ja 1739.

Muiden kirjeiden osalta meillä on p20, p23 ja 1739.

Ilmestyskirjasta on olemassa 1006, 1611, 1854, 2053 ja 2344.

Tämä luettelo perustuu teokseen The Text of the New Testament, s. 216.

Bysanttilaiset käsikirjoitukset ovat lukumäärältään eniten, ja joidenkin mielestä ne ovat myös luotettavimpia. Idässä käsikirjoitusten kirjoitustapa ”yhtenäistyi” vähitellen, ja bysanttilaista lektionaaria edustavia erillisiä käsikirjoituksia on 1 761–2 209 kappaletta. Ne ovat peräisin noin vuodesta 850 jKr. vuoteen 1576 jKr. Tämä näkemys on saamassa yhä enemmän kannatusta tutkijoiden keskuudessa, sillä käsikirjoitukset ovat tyypillisesti yhdenmukaisia Johannes Krysostomoksen lainausten kanssa, jotka vievät tämän perinteen takaisin vuosiin 392–407 jKr. Vertailut: Merkittävien muutosten osalta aleksandrialaisen ja bysanttilaisen käsikirjoitusperheen välillä on vähintään 54 sanamuutosta, ja 577 sanaa puuttuu aleksandrialaisesta mutta esiintyy bysanttilaisessa. Tämä on noin 0,5 % (631 sanaa). Toisin sanoen 20 % kaikista tekstierojen johtuu aleksandrialaisen ja bysanttilaisen perinteen eroista.

Textus Receptus (TR), jota kutsutaan myös nimellä ”vakiintunut teksti”, on joidenkin mielestä luotettavin. Se on katolisen Raamatun ja KJV-Raamatun ensisijainen perusta. Lännessä käsikirjoitukset standardoituivat yhä enemmän. Tätä latinalaista standardia kutsutaan ”Textus Receptukseksi”. King James -versio noudattaa Textus Receptusta, paitsi että siihen on lisätty 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8. Jay P. Green, Sr. käyttää pääasiassa Textus Receptusta kreikan- ja hepreankielisessä rinnakkaisraamatussaan.

Jokaisesta näistä kolmesta näkemyksestä löytyy ansioita eri kohdissa. Olisi mukavaa löytää ”yksi ainoa perhe”, jossa olisi kaikki oikeat lukutavat, mutta ehkä totuus onkin se, että kaikissa perheissä on muutamia virheellisiä lukutapoja.

Eräs hullu näkemys, jota jotkut ihmiset nykyään kannattavat, on se, että ”Jumalan innoittama sana” ei ole sanojen välittämä merkitys eikä kreikkaa tai hepreaa, vaan se on King James -version englanninkieliset sanat. Kaikki muut versiot leimataan ”New Age -versioiksi”. Jotkut kutsuvat tätä ”King James Only” -näkemykseksi, ja näitä ihmisiä ”onlyiteiksi”. On kuitenkin syytä huomata, että kaikki tutkijat, jotka uskovat King Jamesin olevan tarkin englanninkielinen käännös, eivät välttämättä kannata tätä hullua näkemystä.

1. Johanneksen kirjeen 5:7–8 lisättiin King James -versioon, koska se oli mukana Erasmusin kreikankielisen Uuden testamentin kolmannessa painoksessa. Erasmus oli jättänyt sen pois kahdesta ensimmäisestä painoksestaan, vaikka katolinen kirkko halusi sen mukaan, koska hän ei suostunut lisäämään sitä, ellei hänelle voitu näyttää yhtään kreikankielistä käsikirjoitusta, jossa se olisi ollut. Hän lisäsi sen kolmanteen painokseen, koska hänelle näytettiin kreikankielinen käsikirjoitus. Hän ei tiennyt, että kyseinen käsikirjoitus oli kirjoitettu vasta vuotta aiemmin. Hän sisällytti sen kolmanteen painokseensa alkaen.

Ennen kuin päätät kuitenkin omistaa koko elämäsi näiden 3 prosentin erojen tutkimiseen, muista 2. Timoteuksen kirjeen 2:14 ja 1. Timoteuksen kirjeen 6:4, joissa Paavali kehottaa Timoteusta välttämään sanakiistoja.

Miksi näitä eroja on? Yksi keskeinen syy on se, että kreikkalaiset kopioijat luultavasti uskoivat, ettei jokaisen sanan tarkka kopioiminen ollut heidän ensisijainen tarkoituksensa. Heidän pääasiallisena tarkoituksenaan oli välittää Jumalan sanoma mahdollisimman tarkasti ja täsmällisesti. Jotkut tekivät sen tekemällä kirjaimellisen kopion, toiset korjaamalla oikeinkirjoitusta ja kielioppia, parantamalla sanamuotoja ja täsmentämällä merkitystä, ja toiset taas parafraaseilla.

K: Mitkä ovat vanhimpia Raamatun tekstejä Aleksandrian käsikirjoitusperheessä?

V: Vanhimmat aleksandrialaiset käsikirjoitukset ovat Vaticanus (325–350 jKr.), Sinaiticus (340–350 jKr.), p20 (3. vuosisata), p23 Urbana (3. vuosisata), p45 + p46 (= Chester Beatty I ja II), p47, p50 (284–305 jKr.), p52, p66 (125–175 jKr.) (= Bodmer II) sekä Ephraemi Rescriptus (400–500 jKr.). On kiistanalaista, kuuluvatko s. 4, s. 8 ja s. 13 tähän perheeseen. s. 75 (3. vuosisadan alku) kutsutaan proto-alexandrialaiseksi. P.Antinoopolis 2.54 sisältää Matteuksen evankeliumin 6:10–12 ja s. 104 sisältää Matteuksen evankeliumin 21:34–37, 43, 45(?). Lisäksi on olemassa useita koptilaisia ja etiopialaisia käsikirjoituksia, jotka on käännetty aleksandrialaisista käsikirjoituksista. Koptilaiset käsikirjoitukset jaetaan edelleen bohairilaisiin, sahidilaisiin, fayyumilaisiin, keskiegyptiläisiin ja muihin. Metzgerin teoksessa *A Textual Commentary on the New Testament* (s. 15) todetaan, että sahidilainen koptinkieli on vain osittain aleksandrialainen teksti. Teoksessa The Origin of the Bible, s. 302, todetaan, että sahidinen kieli kirjoitettiin todennäköisesti ensimmäisen kerran noin vuonna 200 jKr. Huomaa, että käsikirjoitus Alexandrinus, joka kuulostaa siltä kuin sen pitäisi olla aleksandrialainen, katsotaan evankeliumien osalta itse asiassa bysanttilaiseksi tekstiksi.

Varhaiskirkon kirjoittajista Aleksandrian Klemens ja Origenes (osittain) lainaavat aleksandrialaisia tekstejä.

K: Mitkä ovat tärkeimmät bysanttilaiset tekstit?

V: Niihin kuuluvat evankeliumien Alexandrinus-käsikirjoitus, Freerin evankeliumit (Matteus ja Luukas8:13-24:53 ) sekä bysanttilainen lektionaari. Goottilainen käännös on bysanttilainen. Bysanttilaisen tekstin tärkein varhaisin lähde ovat Johannes Krysostomoksen (392–407 jKr.) saarnat, joissa hän siteerasi laajasti pyhiä kirjoituksia.

K: Mitkä ovat eräitä eroja aleksandrinalaisen käsikirjoitusperheen ja bysanttilaisen välillä?

V: Vanhan testamentin osalta Vaticanus- ja Alexandrinus-käsikirjoituksissa ei ole 2. Mooseksen kirjan 28:23–28. 2. Mooseksen kirjaa ei ole säilynyt Sinaiticus-käsikirjoituksessa. Nämä jakeet löytyvät Complutensian Septuagintasta sekä heprealaisesta masoreettisesta tekstistä. Kuolleenmeren käärö 4Q22 (=4QPaleoExodus^m) sisältää katkelmia jakeista 28:22–24, 26–28 ja 30–43. Katso lisätietoja teoksesta The Septuagint Version: Greek and English, Sir Lancelot C.L. Brenton, s. 1131–1132.

Uuden testamentin osalta aleksandrialaisissa käsikirjoituksissa on vähintään 33 jaetta vähemmän kuin bysanttilaisessa perheessä, mikä tarkoittaa 577 sanaa vähemmän. Niissä on myös vähintään 54 sanamuutosta. Jos joku olisi varma siitä, että varhaisimmat aleksandrialaiset käsikirjoitukset olivat täysin oikeita, seuraavia jakeita ei olisi Raamatussa: Mt 12:47; 17:21; 18:11; 23:14; Mk 9:44, 46; 11:26; 15:28; 16:9–20; Luuk. 23:24; Joh. 5:4; Joh. 7:53–8:11. Käsikirjoituksissa Bodmer 14, 15 ja Vaticanus ei ole Luuk.23:17 , kun taas Sinaiticusissa se on.

Raamatun käsikirjoitusten vaihteluita eivät alkaneet tutkia vasta nykyaikana. Eräs epätavallinen aleksandrialainen kristitty nimeltä Origenes oli ilmeisesti ensimmäinen, joka tarkasteli hyvin järjestelmällisesti erilaisia käsikirjoituksia ja päätti, mikä niistä oli todennäköisimmin alkuperäinen teksti. Origenesilla oli käytettävissään suuri määrä käsikirjoituksia, jotka ovat nykyään kadonneet, ja kaikkien aleksandrialaisten käsikirjoitusten oletetaan olevan hänen työnsä vaikutuksen alaisia. (Nykypäivän kristityt kiistelevät siitä, onko hänen vaikutuksensa hyvä vai huono asia.) Seuraavassa on pieni otos käsikirjoitusten eroista, joissa aleksandrialaiset käsikirjoitukset sanovat yleensä samaa ja bysanttilaiset käsikirjoitukset jotain erilaista.

Mt18:11 (”Sillä Ihmisen Poika tuli pelastamaan kadonneita.”) puuttuu Sinaiticus-käsikirjoituksesta, Vaticanus-käsikirjoituksesta, sahidilaisesta koptinkielisestä käsikirjoituksesta, bohairilaisesta koptinkielisestä käsikirjoituksesta, Origenesin (225–254 jKr.) teoksesta, Eusebiuksen teoksesta ja Hieronymuksen teoksesta. Nämä 9 sanaa sisältyvät bysanttilaiseen lektionaariin, syyriankieliseen tekstiin, armeniankieliseen tekstiin, Diatessaroniin (n. 172 jKr.) ja Krysostomoksen (392–407 jKr.) teksteihin.

Mark.10:34 :ssa lukee ”kolmen päivän kuluttua” Sinaiticus-, Vaticanus-, Ephraemi Rescriptus-, Bezae Cantabrigiensis-, sahidikopti- ja bohairikopti-käsikirjoituksissa. Siinä lukee ”kolmantena päivänä” Alexandrinus-, Bysantin lektionaari-, gootti-, armenia-, etiopia-, georgia- ja Origenesin (225–254 jKr.) teksteissä.

Mk11:26 ”Mutta jos te ette anna anteeksi, niin myöskään teidän Isänne taivaassa ei anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” puuttuu Sinaiticus-, Alexandrinus-, bohairilaiskoptilais- ja sahidilaiskoptilaiskäsikirjoituksista. (17 sanaa)

Mk 16:9–20 Seuraavissa lähteissä ei ole pidempää loppua.

n. 360 jKr. Eusebiuksen kysymykset Marianus I:lle

193–217/220 jKr. Aleksandrian Klemens

225–254 jKr. Origenes

407 jKr. Hieronymus, kirje 120

Ainakin 6 muuta antiikin käsikirjoitusta

Syyriankielinen

900–1000 jKr. Armenialaisessa käsikirjoituksessa se on, mutta siinä sanotaan, että sen lisäsi Aristion, jonka Papias mainitsee

325–350 jKr. Vaticanus: siinä on tyhjä kohta. Vaticanuksessa on tyhjiä kohtia vain muutaman kirjan välissä, kuten Malakian ja Matteuksen välillä.

340–350 jKr. Myös Sinaiticus-käsikirjoituksessa on siinä tyhjä kohta, mutta siinä on tyhjä kohta lähes kaikkien kirjojen välissä.

Seuraavissa käsikirjoituksissa on pidempi loppu

182–188 jKr. Irenaeus, Heresiat 3:11

110–155 jKr. (Polykarpoksen opetuslapsi, Johanneksen opetuslapsi)

n. 172 jKr. Tatianuksen Diatessaron

200 jKr. Tertullianus: Tutkielma sielusta

Vähintään 38 antiikin raamatuntekstiä

120–150 jKr. Didache

noin 700 jKr. alkaen Bysanttilainen tekstiperhe

5. vuosisata Freerin evankeliumit

400–600 jKr. Codex Bezae -käsikirjoitus

Myöhemmissä aleksandrialaisissa käsikirjoituksissa se esiintyy myös.

n. 450 jKr. Alexandrinus

400–500 jKr. Ephraemi Rescriptus -käsikirjoitus

3.–4. vuosisata, bohairilainen koptinkieli

3.–4. vuosisata, sahidinen koptinkieli

Joh. 5:4 (”Sillä ajoittain enkeli laskeutui altaaseen ja sekoitti vettä. Heti kun vesi oli sekoitettu, ensimmäinen altaaseen astuva parani sairaudestaan.”) puuttuu p66:sta (150–200 jKr.), p75:stä, Sinaiticus-käsikirjoituksesta, Vaticanus-käsikirjoituksesta, sahidilaisesta koptinkielisestä tekstistä, bohairilaisesta koptinkielisestä tekstistä sekä Ephraemi Rescriptus-, Alexandrinus- ja Diatessaron-käsikirjoitusten alkuperäiskappaleista. Kirkkokirjailija Nonnus (431 jKr.) ei mainitse tätä. Varhaisimmat kopiot, joissa nämä 29 sanaa esiintyvät, ovat armenialainen ja georgialainen versio (molemmat 5. vuosisadalta) sekä myöhemmät korjaukset Alexandrinukseen, Ephraemi Rescriptukseen ja Freerin evankeliumeihin. Varhaiskirkon kirjoittajat Tertullianus (198–220 jKr.), Milanon Ambrosius (370–390 jKr.), Didymus, Johannes Krysostomos (392–407 jKr.) ja Kyrillos viittaavat kuitenkin tähän parafraaseissaan.

Joh.7:53-8:11 kutsutaan ”aviorikoksen tehneen naisen perikopiksi”. Sinaiticus, Vaticanus, p56, p75, sahidinen koptinkielinen ja goottilainen käsikirjoitus eivät sisällä sitä. Myöskään Diatessaronissa (n. 172 jKr.), Rooman Klemensin (96–98 jKr.), Tertullianuksen (192–220 jKr.), Origenes in (225–254 jKr.) ja Krysostomoksen teksteissä sitä ei esiinny. Muissa merkittävissä käsikirjoituksissa se on mukana. Aland ym. mainitsevat, että Alexandrinus-käsikirjoituksessa ja Ephraemi Rescriptus -käsikirjoituksessa sitä ilmeisesti ei ole, vaikka niiden vaurioitunut kunto tekee tästä epävarman. Aland ym. arvioivat, että tämän kohdan puuttuminen alkuperäisestä käsikirjoituksesta on ”lähes varmaa”, mikä on yhdenmukaista aleksandrinalaisen käsikirjoitusperheen kanssa, jossa sitä ei ole, lukuun ottamatta bohairilaista koptinkielistä käsikirjoitusta. Näin ollen, jos nojaudutaan aleksandrialaiseen käsikirjoitusperheeseen, on tehtävä niin tunnustaen, että tästä perheestä puuttuu tämä koko kohta. Tietenkin, vaikka bysanttilaisessa perheessä tämä kohta esiintyy, Johannes Krysostomos ei sitä sisällä. (Aviorikoksesta syytetyn naisen perikopa ja Markuksen evankeliumin loppu ovat kaksi suurinta merkittävää käsikirjoitusvaihtelua Uudessa testamentissa.)

Joh. 10:34 ”laki” esiintyy Bodmer II:ssa (125–175 jKr.), Bodmer 14:ssä ja 15:ssä (3. vuosisadan alku), Sinaiticus-käsikirjoituksessa, Vaticanus-käsikirjoituksessa, Alexandrinus-käsikirjoituksessa, bysanttilaisessa lektionaarissa, sahidilaisessa koptinkielisessä tekstissä, bohairilaisessa koptinkielisessä tekstissä, goottilaisessa tekstissä, armenialaisessa tekstissä sekä Athanasiuksen teoksissa (326–373 jKr.). Siinä lukee ”teidän lakinne” Chester Beatty -papyruksessa (200 jKr.), Sinaiticus-käsikirjoituksessa (korjattu), Cantabrigiensis-käsikirjoituksessa, Tertullianuksella (197–220 jKr.) sekä Poitiersin Hilariuksella (355–367/368 jKr.).

Ef 1:1 Sanat ”Efesoksessa” puuttuvat Chester Beatty II:sta (200 jKr.), alkuperäisestä Vaticanuksesta, alkuperäisestä Sinaiticus-käsikirjoituksesta sekä varhaiskristillisiltä kirjoittajilta Tertullianukselta (198–220 jKr.) ja Origenesilta (225–254 jKr.). Korjaaja lisäsi sanat myöhemmin Sinaiticukseen ja Vaticanukseen. Myös Alexandrinus sisältää nämä sanat, samoin kuin Bysantin lektionaario ja Johannes Krysostomos (392–407 jKr.).

1 Kor11:24 : ”murtunut teidän puolestanne”, kun taas ”murtunut” puuttuu Chester Beatty II:sta (200 jKr.), Vaticanuksesta, Sinaiticus-käsikirjoituksesta, Ephraemi Rescriptuksesta (alkuperäinen), Alexandrinuksesta sekä Athanasiuksesta (326–373 jKr.). ”Murtunut” esiintyy myöhempänä korjauksena Sinaiticus-käsikirjoituksessa, Ephraemi Rescriptus -käsikirjoituksessa (3. korjaaja), goottilaisessa, Bysantin lektionaarissa ja Johannes Krysostomoksessa (392–407 jKr.).

Erimielisyyttä aiheuttaa Mk 1:2, jossa Bysantin lektionaari ja armenialainen käsikirjoitus sanovat ”profeettojen kirjoissa”, samoin kuin Alexandrinus, syyrialainen, bohairilainen koptilainen, etiopialainen, Irenaeus ja muut käsikirjoitukset. ”Jesajan kirjassa” mainitaan useimmissa muissa käsikirjoituksissa, mukaan lukien Sinaiticus, Vaticanus, sahidinen koptilainen, goottilainen, Bezae Cantabrigiensis jne.

Siitä huolimatta sekä aleksandrialaisesta että bysanttilaisesta käsikirjoitusperheestä puuttuu 1. Johanneksen kirjeen 5:7–8. Ensimmäinen säilynyt kreikankielinen käsikirjoitus, jossa tämä kohta esiintyy, on peräisin vasta 900-luvulta, vaikka harhaoppinen Priscillianus (380 jKr.) oli kuullut siitä.

K: Miksi ”länsimaisiin teksteihin” kiinnitetään vähemmän huomiota?

V: ”Länsimainen teksti” on termi, jolla viitataan pääasiassa Euroopassa sijaitseviin käsikirjoituksiin, jotka eivät kuulu aleksandrialaiseen tai bysanttilaiseen perheeseen. Jotkut kyseenalaistavat, onko ”länsimaisesta tekstistä” puhuminen tarkkaa, sillä käsikirjoitukset eivät ole keskenään kovin ”sukulaisia”, paitsi siinä, että kun aleksandrialaiset ja bysanttilaiset tekstit eroavat toisistaan, niissä on tapana sisällyttää molemmat lukutavat. Bruce Metzgerin teoksen *A * (Tekstikommentaari kreikkalaisesta Uudesta testamentista), s. 6, mukaan länsimaisen tekstin ongelmat ovat akuuteimpia Apostolien teoissa, joissa länsimainen teksti on 10 % pidempi.

K: Mitä tiedämme Aleksandrian Klemensin lainauksista Uudessa testamentissa?

V: Klemens hallitsi pyhät kirjoitukset perusteellisesti ja käytti niitä laajasti. Hänen suurin teoksensa, *Stromata*, julkaistiin kuitenkin *Ante-Nicene Fathers* -teoksen 2. osan sivun 168 mukaan todennäköisesti ensimmäisen kerran vuonna 194 jKr. ja saatiin valmiiksi ennen kuin Klemens lähti Aleksandriasta vuonna 202 jKr. Teoksessa mainittu viimeisin päivämäärä on 192 jKr. Sivulla 169 sanotaan: ”Klemensin Raamatusta ottamat lainaukset perustuvat Septuaginta-käännökseen, usein epätarkasti muistista, toisinaan tekstistä, joka eroaa meillä olevasta, usein sanallisin muutoksin; eikä ole harvinaista, että eri tekstit sekoittuvat toisiinsa.” Siksi Uuden testamentin käsikirjoitusmuunnelmia arvioitaessa Klemensin lainauksille tulisi antaa vähemmän painoarvoa kuin muille käsikirjoituksille.

K: Mitä korjauksia p46-käsikirjoituksessa on?

V: Sitä ei todennäköisesti kopioinut ammattikirjoittaja, vaan yksi tai kaksi henkilöä tuli myöhemmin ja korjasi sitä. Tässä on muutamia esimerkkejä 1. Korinttolaiskirjeen luvuista 13–16, joissa on yksinkertaisia kirjainvirheitä, joita ei ole laskettu mukaan edellisiin luetteloihin.

1 Kor 13:5: sana ”mu” lisättiin sanan ”to” jälkeen.

1 Kor13:12 : sana ”prosopon” muutettiin muotoon ”prosupon” lisäämällä u (omega) viivan yläpuolelle.

1 Kor 14:9 auloumenon muutettiin muotoon laloumenon yliviivaamalla au ja lisäämällä la viivan yläpuolelle.

1 Kor 14:9 sana ”genu” lisättiin sanan ”tuchoi” jälkeen.

1 Kor14:20 : sana ”tai” muutettiin sanaksi ”tais” lisäämällä s viivan yläpuolelle.

1 Kor 15:2 katecheivin yläpuolelle lisättiin pisteitä, mikä tarkoittaa, että korjaaja katsoi, että tämä tulisi poistaa.

1 Kor15:17 : estai muutettiin muotoon easte

1 Kor15:24 : korjaaja vetoi viivan ”i”:n yli, kun hänen olisi pitänyt vetää viiva ”a”:n yli

1 Kor 15:34 amartanute muutettiin muotoon amartanete

1 Kor 16:1 ei to eis

1 Kor 16:7 pardu to parodu

Vertailtaessa käsikirjoituksia merkittävien varianttien osalta käytin kaikissa käsikirjoituksissa alkuperäistä lukua (myöhempien korjausten sijaan).

K: Mitä tiedämme Vaticanus-käsikirjoituksesta?

V: Vaticanus (325–350 jKr.) on vanhin säilynyt aleksandrialaisen käsikirjoitusperheen edustaja. Sitä lyhennetään usein kirjaimella ”B” tai sitä kutsutaan unciaaliksi 03. Se on peräisin vuosilta 325–350 jKr. Wycliffe Bible Dictionaryn (s. 253) mukaan ja noin vuosilta 325–350 jKr. teoksen A General Introduction to the Bible (s. 393) mukaan.

Mitä on säilynyt: Vaticanus-käsikirjoituksessa on säilynyt vain 1. Mooseksen kirjan jakeet 46:29–50:26 sekä muu Vanhan testamentin teksti lukuun ottamatta 2. Kuninkaiden kirjan 2:5–7 ja 1–13 sekä Psalmin 105:27–137:6. Psalmien puuttuva osa lisättiin 1400-luvulla. Kuten Sinaiticus-käsikirjoituksessa, Heprealaiskirje seuraa 2. Tessalonikalaiskirjeen jälkeen.

Vaticanus-käsikirjoituksessa on joitakin apokryfisiä kirjoja, kuten useimmissa kreikankielisissä Raamatuissa. Vaticanus-käsikirjoituksessa ei ole 1.–4. Makkabealaiskirjaa eikä Manassen rukousta.

Uusi testamentti on säilynyt kokonaisuudessaan Heprealaiskirjeen 9:15 asti. Sen jälkeen osa lehdistä on kadonnut. Puuttuvat 1. ja 2. Timoteuksen kirje, Tituksen kirje, Filemonin kirje ja Ilmestyskirja. Aland viittaa Vatikanus-käsikirjoitukseen Jaakobin kirjeen yhteydessä, ja teoksessa New International Greek Testament Commentary on James (s. 60) todetaan, että Vatikanus-käsikirjoitus sisältää Jaakobin kirjeen kokonaisuudessaan.

Ulkonäkö: Se on kirjoitettu ruskealla musteella kalliille pergamentille, ja jokainen lehti on kooltaan 27–28 senttimetriä neliön muotoinen. Sivulla oli kolme palstaa ja palstalla 40–44 riviä. Nykyään se sijaitsee Vatikaanissa Rooman keskustassa.

Vanhan testamentin kirjojen järjestys: 1. Mooseksen kirja, 2. Mooseksen kirja, 3. Mooseksen kirja, 4. Mooseksen kirja, 5. Mooseksen kirja, Joosuan kirja, Tuomarien kirja, Ruutin kirja, 1. ja 2. Samuelin kirja, 1. ja 2. Kuningasten kirja, 1. ja 2. Aikakirjojen kirja, 1. Esdras, 2. Esdras (=Esra–Nehemia)

Psalmit (mukaan lukien psalmi 151), Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu, Job, Salomon viisaus, Sirakin kirja (=Sirach, =Sirakin viisaus), Esterin kirja, Juuditin kirja, Tobitin kirja, Hoosean kirja, Aamoksen kirja, Miikan kirja, Joelin kirja, Obadjan kirja, Joonan kirja, Nahumin kirja, Habakukin kirja, Sefanjan kirja, Haggain kirja, Sakarjan kirja, Malakian kirja, Jesajan kirja, Jeremian kirja, Barukin kirja, Valitusvirret, Jeremian kirje, Hesekielin kirja, Danielin kirja (sisältää Azarian rukouksen ja kolmen nuoren miehen laulun, Susannan tarinan sekä Belin ja lohikäärmeen tarinan). Katso lisätietoja teoksesta The Journey from Texts to Translations, s. 50.

Uuden testamentin kirjojen järjestys: Matteus, Markus, Luukas, Johannes, Apostolien teot, Jaakobin kirje, 1. Pietarin kirje, 2. Pietarin kirje, 1. Johanneksen kirje, 2. Johanneksen kirje, 3. Johanneksen kirje, Juudaksen kirje, Roomalaiskirje, 1. Korinttolaiskirje, 2. Korinttolaiskirje, Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje, 1. Tessalonikalaiskirje, 2. Tessalonikalaiskirje, Heprealaiskirje, (seuraavat puuttuvat, mutta oletettu järjestys on) 1. Timoteuksen kirje, 2. Timoteuksen kirje, Tituksen kirje, Filemonin kirje, Ilmestyskirja. Katso lisätietoja teoksesta The Journey from Texts to Translations, s. 60.

Kirjoittajat ja oikolukijat: Yksi kirjoittaja kirjoitti Vanhan testamentin ja toinen Uuden testamentin. Oikolukijoita oli kaksi. Joku oikoluki käsikirjoitusta noin vuonna 350 jKr. pian sen kirjoittamisen jälkeen. Toinen oikolukija eli 10. tai 11. vuosisadalla. Huvittava yksityiskohta on, että yksi korjaaja teki muutoksen Heprealaiskirjeen 1:3:een. Myöhempi korjaaja muutti sen takaisin ja kirjoitti marginaaliin: ”Typerys ja roisto, etkö voi jättää vanhaa lukutapaa rauhaan eikä muuttaa sitä!” Kävi ilmi, että alkuperäinen teksti ei ollutkaan oikea.

Vaticanuksen erityispiirteet: Se noudattaa yleisesti ottaen muita Aleksandrian perheen käsikirjoituksia. Siitä puuttuvat Johanneksen ev7:53-8:11 , Luukkaan ev. 22:43–44 ja Luukkaan ev. 23:34. Sinaiticusin tavoin siinä on tyhjä kohta Markuksen evankeliumin pidemmälle ulottuvalle lopulle. Vaticanus sisältää koko Roomalaiskirjeen (lukuun ottamatta16:24 ) samassa järjestyksessä kuin nykyiset Raamatut. Mikään muinainen käsikirjoitus ei ole jättänyt pois 1. Pietarin kirjeen 5:3:a (9 sanaa) paitsi Vaticanus.

Joh.16:28 ”Isältä” esiintyy Vaticanuksessa. Monissa muissa käsikirjoituksissa on ”tuli esiin Isältä”, mukaan lukien p5 (200–250 jKr.), p22, Sinaiticus, Alexandrinus, Ephraemi Rescriptus, Bysantin lektionaari ja Diatessaron (n. 172 jKr.).

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että evankeliumeista on olemassa Codex Vaticanus 354 (S) -käsikirjoitus. Kyseessä on kuitenkin täysin eri käsikirjoitus, joka on peräisin vuodelta 949 jKr. ja jossa sattumalta esiintyy myös nimi ”Vaticanus”.

K: Mitä tiedämme Sinaiticus-käsikirjoituksesta?

V: Sinaiticus (340–350 jKr.) on toiseksi vanhin säilynyt käsikirjoitus Aleksandrian käsikirjoitusperheestä. Sitä lyhennetään usein nimellä ”Aleph” tai kutsutaan uncial 01:ksi. Wycliffe Bible Dictionaryn (s. 253) mukaan se on peräisin vuodelta 340 jKr. ja teoksen A General Introduction to the Bible (s. 393) mukaan noin vuodelta 340 jKr. Se on saatavilla verkossa osoitteessa www.codexsinaiticus.org/en/.

Mitä on säilynyt: Siinä on säilynyt puolet Septuagintan Vanhan testamentin tekstistä. Tarkemmin sanottuna siinä on 1. Mooseksen kirja 23:19–24:46 (puutteellisesti); 4. Mooseksen kirjan 5:26–7:20 (aukkoja lukuun ottamatta), 1. Aikakirjan 9:27–19:17, Esra-Nehemia yhtenä kirjana Esran kirjasta 9:6 alkaen, Esterin kirja, Jesajan kirja, Jeremian kirja ja Valitusvirret 2:22 asti, Joelin kirja Malakian kirjaan asti, Psalmit, Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu ja Jobin kirja.

Apokryfit ovat Sinaiticus-käsikirjoituksessa: erityisesti Tobit, Juudit, 1. ja 4. Makkabealaiset, Viisaus ja Sirak.

Uusi testamentti on säilynyt kokonaisuudessaan, paitsi että kirjureet eivät sisällyttäneet Johanneksen evankeliumia (7:53-8:11 ), ja Markuksen evankeliumin kohdassa 16:9–20 on tyhjä kohta. Sinaiticus-käsikirjoitus sisältää koko Roomalaiskirjeen (ilman kohtaa16:24 ) samassa järjestyksessä kuin nykyiset Raamatut. Uuden testamentin kirjojen järjestys on neljä evankeliumia, Paavalin kirjeet, Heprealaiskirje, Apostolien teot, katoliset kirjeet, Ilmestyskirja, Barnabaksen kirje ja Hermaksen paimen, Metzgerin teoksen *Manuscripts of the Greek Bible* (s. 76) mukaan.

Sinaiticus-käsikirjoituksessa on kaksi muuta kirjaa: Barnabaksen kirje ja osa Hermasin paimenesta.

Ulkonäkö: Alun perin siinä oli vähintään 730 lehteä. Nykyään meillä on 390 lehteä sekä kolmen muun lehden fragmentteja. (Yksi lehti on kaksi sivua.) Sivulla on neljä palstaa ja palstalla 48 riviä. Se on kirjoitettu kalliille pergamentille. Sanojen välillä ei ollut välilyöntejä eikä välimerkkejä juuri lainkaan. Vanhan testamentin lainaukset on merkitty lainausmerkeillä. Nykyään se sijaitsee Lontoossa, Isossa-Britanniassa.

Vanhan testamentin kirjojen järjestys: 1. Mooseksen kirja, (2. Mooseksen kirja ja 3. Mooseksen kirja ovat kadonneet), 4. Mooseksen kirja, (puuttuvat 5. Mooseksen kirja – 2. Kuningasten kirja), 1.–2. Aikakirja, 1. Esdras, 2. Esdras (=Esra–Nehemia), Ester, Tobit, Juudit, 1. ja 4. Makkabealaiset, Jesaja, Jeremia, Valitusvirret, (Ezekiel, Daniel, Hoosea, Aamos ja Miika ovat kadonneet), Joel, Obadja, Joona, Nahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja, Malakia, Psalmit (mukaan lukien 151), Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu, Salomon viisaus, Ecclesiasticus (=Sirach, =Sirachin viisaus), Job.

Uuden testamentin kirjojen järjestys: Matteus, Markus, Luukas, Johannes, Roomalaiskirje, 1. Korinttolaiskirje, 2. Korinttolaiskirje, Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje, 1. Tessalonikalaiskirje, 2. Tessalonikalaiskirje, Heprealaiskirje, 1. Timoteuskirje, 2. Timoteuskirje, Titukskirje, Filemonin kirje, Apostolien teot, Jaakobin kirje, 1. Pietarin kirje, 2. Pietarin kirje, 1. Johanneksen kirje, 2. Johanneksen kirje, 3. Johanneksen kirje, Juudaksen kirje, Ilmestyskirja, Barnabaksen kirje, Hermaksen paimen.

Kirjoittajat ja oikolukijat: Kolme kirjoittajaa kopioi Sinaiticus-käsikirjoituksen. Kirjoittaja A, joka kopioi suurimman osan Vanhan testamentin historiallisista ja runollisista kirjoista, lähes koko Uuden testamentin sekä Barnabaksen kirjeen, oli parempi oikeinkirjoittaja kuin B, mutta ei läheskään yhtä hyvä kuin D. B kopioi profeettojen kirjat ja Hermasin paimenen ja oli huono oikeinkirjoittaja. D:n oikeinkirjoitus oli lähes virheetöntä. Hän kopioi Tobitin ja Juuditin kirjat, 4. Makkabealaiskirjan ensimmäisen puoliskon sekä Psalmit-kirjan ensimmäiset 2/3. Hän kopioi ilmeisesti 6 sivua Uudesta testamentista.

Sinaiticus-käsikirjoituksen erityispiirteet: Herman Hoskierin mukaan evankeliumeissa on seuraava määrä kohtia, joissa Sinaiticus-käsikirjoituksen ja Textus Receptuksen välillä on eroja: Matteus 656+, Markus 567+, Luukas 791+, Johannes 1022+, eli yhteensä yli 3036 eroa evankeliumeissa.

Sinaiticus on poikkeuksellinen evankeliumien loppujen osalta. Kuten Vaticanus, myös Sinaiticusissa on tyhjä kohta Markuksen evankeliumin pidemmän lopun kohdalla. He olivat siis tietoisia pidemmästä lopusta, mutta päättivät jättää sen kopioimatta.

Lisäksi ultraviolettivalot ovat paljastaneet, että kirjuri lopetti Johanneksen evankeliumin kohdassa 21:24, lisäsi kaksi koristeviivaa (ns. coronis) ja kirjoitti, että se on valmis. Sen jälkeen pergamentti pestiin viivojen ja viimeisen lauseen poistamiseksi, ja sama kirjuri kirjoitti jakeen 25, lisäsi coronis-koristeviivat ja kirjoitti, että se on valmis. Tämä perustuu Bruce Metzgerin vuonna 1968 kirjoittamaan teokseen The Text of the New Testament, s. 45–46. Siksi katsomme, että Sinaiticus-käsikirjoituksen versio Johanneksen evankeliumista päättyy kohtaan ”21:25 ”, koska sama kirjuri kirjoitti sen.

D.A. Waiten mukaan evankeliumeissa oli 8 972 sanaa, joihin oli tehty muutoksia verrattuna Textus Receptukseen. 3 455 sanaa oli jätetty pois, 839 lisätty, 1 114 korvattu, 2 299 vaihdettu paikkaa ja 1 265 muokattu. Siinä on enemmän muutoksia kuin Vaticanus-käsikirjoituksessa. Waite ei tietenkään voi todistaa, että sanoja olisi lisätty tai jätetty pois, vaan ainoastaan sen, että ne olivat mukana tai puuttuivat.

Luuk.11:23 : ”hajottaa minut” esiintyy alkuperäisessä Sinaiticus-käsikirjoituksessa, bohairilaisessa koptinkielisessä tekstissä ja Ephraemi Rescriptus -käsikirjoituksessa. Kaikissa muissa merkittävissä käsikirjoituksissa on ”hajottaa”.

Joh.1:34 Sana ”valittu” esiintyy p5:ssä (198–220 jKr.), alkuperäisessä Sinaiticus-käsikirjoituksessa, sahidilaisessa koptinkielisessä tekstissä ja muutamissa muissa käsikirjoituksissa. Sana ”poika” esiintyy korjatussa Sinaiticus-käsikirjoituksessa, Alexandrinus-käsikirjoituksessa, Vaticanus-käsikirjoituksessa, Cantabrigiensis-käsikirjoituksessa, Bysantin lektionaarissa, bohairilaisessa koptinkielisessä tekstissä, armenialaisessa tekstissä, Origenesin (225–254 jKr.) teoksissa sekä Johannes Krysostomoksen (392–407 jKr.) teoksissa.

K: Mitä tiedämme Alexandrinus-käsikirjoituksesta?

V: Alexandrinus (n. 450 jKr.) on hieman myöhempi kuin Vaticanus ja Sinaiticus. Sitä lyhennetään usein kirjaimella ”A” tai kutsutaan nimellä Uncial 02. Wycliffe Bible Dictionaryn (s. 253) mukaan se on peräisin noin vuodelta 425 jKr. ja teoksen A General Introduction to the Bible (s. 393) mukaan noin vuodelta 450 jKr.

Mitä on säilynyt: Siinä on säilynyt koko 1. Mooseksen kirja lukuun ottamatta 1. Moos. 14:14–17; 15:1–5, 16–19; 16:6–9, jotka ovat vahingoittuneet. Kaksitoista pientä profeettaa sijaitsevat suoraan Jesajan edessä. Se sisältää muun Vanhan testamentin lukuun ottamatta 1. Samuelin kirjan 12:17–14:9 ja Psalmit 49:20–79:11.

Uudesta testamentista Alexandrinus on säilyttänyt Matteuksen evankeliumin 25:7:stä loppuun asti, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit (lukuun ottamatta6:50-8:52 ), Roomalaiskirjeen (ilman16:24 ), 1. Korinttolaiskirjeen, 2. Korinttolaiskirjeen (lukuun ottamatta4:13 –12:6), loput Uudesta testamentista sekä 1. ja 2. Klemensin kirjeet 12:4:ään asti. Salomonin psalmit mainitaan sisällysluettelossa, mutta ne ovat kadonneet.

Alexandrinus sisältää koko Roomalaiskirjeen (lukuun ottamatta16:24 ) järjestyksessä 1:1–14:23;16:25 –27; 15:1–16:23;16:25 –27 (The Wycliffe Exegetical Commentary: Romans 1–8, s. 6). Se sisältää16:25 –27 kahdesti. Se sisältää koko Jaakobin kirjeen.

Apokryfit ovat mukana Alexandrinus-käsikirjoituksessa: lisäykset Danielin kirjaan, Tobitin kirjaan, Juuditin kirjaan, 1. Esdrasin kirjaan, 1.–4. Makkabeiden kirjaan sekä Sirakin kirjaan.

Muita käsikirjoituksen loppuun kirjoitettuja kirjoja olivat Salomon psalmit sekä 1. ja 2. Klemensin kirjeet, joista 2. Klemensin kirjeestä puuttuu joitakin osia.

Ulkonäkö: Lehtien mitat ovat 32,1 cm × 26,4 cm. Teksti on kirjoitettu kalliille pergamentille ruskealla musteella. Sivulla on kaksi palstaa, ja kussakin palstassa on 46–52 riviä. Sanojen välillä ei ole välilyöntejä, ja Vanhan testamentin lainaukset on merkitty. Teksti on kirjoitettu suurilla, neliömäisillä uniaalikirjaimilla ilman välimerkkejä. Se sijaitsee tällä hetkellä Lontoossa, Isossa-Britanniassa.

Vanhan testamentin kirjojen järjestys: 1. Mooseksen kirja, 2. Mooseksen kirja, 3. Mooseksen kirja, 4. Mooseksen kirja, 5. Mooseksen kirja, Joosuan kirja, Tuomarien kirja, Ruutin kirja, 1. ja 2. Samuelin kirja, 1. ja 2. Kuningasten kirja, 1. ja 2. Aikakirjojen kirja, Hoosean kirja, Aamoksen kirja, Miikan kirja, Joelin kirja, Obadjan kirja, Joonan kirja, Nahumin kirja, Habakukin kirja, Sefanjan kirja, Haggain kirja, Sakarjan kirja, Malakian kirja, Jesajan kirja, Jeremian kirja, Barukin kirja, Valitusvirret, Jeremian kirje, Hesekiel, Daniel (sisältää Azarian rukouksen sekä Kolmen nuoren miehen laulun, Susannan tarinan ja Belin ja lohikäärmeen tarinan)

Uuden testamentin kirjojen järjestys: Matteus (osittain puutteellinen), Markus, Luukas, Johannes (osittain puutteellinen), Apostolien teot, Jaakobin kirje, 1. Pietarin kirje, 2. Pietarin kirje, 1. Johanneksen kirje, 2. Johanneksen kirje, 3. Johanneksen kirje, Juudaksen kirje, Roomalaiskirje, 1. Korinttolaiskirje, 2. Korinttolaiskirje (osittain puutteellinen), Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje, 1. Tessalonikalaiskirje, 2. Tessalonikalaiskirje, Heprealaiskirje, 1. Timoteuskirje, 2. Timoteuskirje, Titukskirje, Filemonin kirje, Ilmestyskirja, 1. Klemensin kirje (osittain puuttuu), 2. Klemensin kirje in kirje (osittain puuttuu), Salomonin psalmit (vain sisällysluettelo). Katso lisätietoja teoksesta The Journey from Texts to Translations, s. 60.

Kirjoittajat ja korjaajat: Tämän käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet kaksi–viisi kirjoittajaa, ja siihen on tehty lukuisia korjauksia sekä alkuperäisen kirjoittajan että muiden käsin. Korjattu versio on hyvin samankaltainen kuin Textus Receptus.

Alexandrinus-käsikirjoituksen erityispiirteet: Jotkut sanoisivat, että se vaikuttaa aleksandrialaiselta käsikirjoitukselta, jossa on bysanttilaisia vaikutteita. Toiset sanoisivat, että se edustaa kolmatta perhettä, läntistä perhettä, joka on yhdistelmä aleksandrialaisia ja bysanttilaisia tekstejä. Siinä ei ole Luuk. 22:43f, ja siitä puuttuu Joh.7:53-8:11 .

2. Tim.2:22 :ssä Alexandrinus-käsikirjoituksessa on sana ”rakastava”, kun taas muissa käsikirjoituksissa on sana ”kutsuva”.

Filemonin kirjeen 12. jakeessa Alexandrinus ja korjattu Sinaiticus ovat lähes ainoat, joissa lukee ”jonka lähetin takaisin sinun luoksesi”, kun taas muissa käsikirjoituksissa lukee ”jonka lähetin takaisin sinulle” tai vastaavaa.

Filemonin kirje 25: Alexandrinus-käsikirjoituksessa ei ole lopussa sanaa ”amen”. Sinaiticus-käsikirjoituksessa, Bysantin lektionaarissa ja noin vuodelta 125 jKr. peräisin olevassa p87-käsikirjoituksessa on lopussa sana ”amen”.

K: Mitä tiedämme Ephraemi Rescriptus [C] -käsikirjoituksesta?

V: Ephraemi Rescriptusta (400–500 jKr. tai 400–450 jKr. tai n. 345 jKr.) ei pidetä varhaisena eikä myöhäisenä käsikirjoituksena. Sitä lyhennetään usein kirjaimella ”C” tai sitä kutsutaan uncial 04:ksi.

Se on kirjoitettu 5. vuosisadalla (400–500 jKr.) Alandin ym. mukaan tai 400–450 jKr. erilaisten verkkosivustojen mukaan. Se on kirjoitettu n. 345 jKr. Wycliffe Bible Dictionaryn s. 253 ja A General Introduction to the Bible -teoksen s. 393 mukaan.

Säilyneet osat: Siinä on säilynyt Jaakobin kirje 1:1–4:2 sekä evankeliumit, Apostolien teot, kirjeet ja Ilmestyskirja. Ephraemi Rescriptus sisältää koko Roomalaiskirjeen (16:24 ia lukuun ottamatta) samassa järjestyksessä kuin nykyiset Raamatut. Se sisälsi todennäköisesti koko Uuden testamentin, ja ainakin osa jokaisesta Uuden testamentin kirjasta on säilynyt, lukuun ottamatta 2. Tessalonikalaiskirjettä ja 2. Johanneksen kirjettä. Suuri osa Vanhasta testamentista on kadonnut. Siitä on säilynyt kokonaan tai osittain vain Jobin kirja, Sananlaskut, Saarnaaja ja Laulujen laulu.

Apokryfisten kirjojen osalta siitä on säilynyt ainakin osia Kirjasta, joka tunnetaan nimellä Ecclesiasticus, sekä Salomon viisaudesta.

Ephraemi Rescriptuksen erityispiirteet: Siinä on Ilmestyskirjassa luku 616 numeron 666 sijaan. Wycliffe Bible Dictionary -teoksessa (s. 253) sanotaan, että käsikirjoitus on ”kaikkien päätyyppien yhdistelmä, mutta se on usein yhdenmukainen bysanttilaisen perheen kanssa”. Teoksessa A General Introduction to the Bible (s. 394) todetaan myös, että se on eri tyyppien yhdistelmä, mutta se on usein yhdenmukainen bysanttilaisen perheen kanssa. ”Neron Caesar” vastaisi lukua 666 vain, jos C-kirjain vaihdettaisiin Q:ksi. ”Nero Caesar” on kuitenkin 616. Irenaeus mainitsee siirtymisen luvusta 666 lukuun 616 harhaanjohtavana harhaoppina teoksessaan *Irenaeus Against Heresies*, kirja 5, luku 30.3, s. 559.

K: Mitä tiedämme Bezae Cantabrigiensis (D) -käsikirjoituksesta?

V: Toisin kuin Vaticanus, Sinaiticus, Alexandrinus, latinalainen Vulgata ja nykyiset Raamatut, Bezae Cantabrigiensis -käsikirjoituksessa evankeliumit ovat eri järjestyksessä.

Uuden testamentin kirjojen järjestys: Bezae-käsikirjoituksessa on säilynyt järjestyksessä vain Matteuksen, Johanneksen, Luukkaan, Markuksen evankeliumit, Apostolien teot ja 3. Johanneksen kirje.

K: Mitä tiedämme Freerin evankeliumeista (W)?

V: Freerin evankeliumeja kutsutaan myös nimellä Codex Washingtonianus. Ne ovat peräisin 4. tai 5. vuosisadan alkupuolelta (300–450 jKr.) tai 4.–5. vuosisadalta (Aland ym.).

Mitä on säilynyt: Vanha testamentti on kadonnut lukuun ottamatta osia 5. Mooseksen kirjasta, Joosuan kirjasta ja Psalmeista. Uudesta testamentista on säilynyt neljä evankeliumia, 1. ja 2. Korinttolaiskirje, Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje, 1. ja 2. Tessalonikalaiskirje, 1. ja 2. Timoteuskirje, Titukskirje, Filemonin kirje ja Heprealaiskirje. (Roomalaiskirje on ainoa Paavalin kirjeistä, jota ei ole säilynyt tässä kokoelmassa.)

Uuden testamentin kirjojen järjestys: Evankeliumit ovat järjestyksessä Matteus, Johannes, Luukas ja Markus. Markuksen evankeliumissa on pidempi loppu.

Freerin evankeliumien erityispiirteet: Markuksen jälkeen16:14 lukee: ”Ja he puolustautuivat sanoen: ’Tämä laittomuuden ja epäuskon aikakausi on Saatanan vallassa, joka ei salli Jumalan totuuden ja voiman vallita hengien saastaisuuden yli. ’ ’Siksi paljasta nyt vanhurskautesi’ – näin he puhuivat Kristuksesta. Ja Kristus vastasi heille: ’Saatanan vallan vuosien määrä on täyttynyt, mutta muut kauheat asiat lähestyvät. Ja niiden puolesta, jotka ovat tehneet syntiä, minut luovutettiin kuolemaan, jotta he voisivat palata taivaassa olevaan katoamattomaan vanhurskauden kirkkauteen.’” (A General Introduction to the Bible, s. 400)

K: Mitkä ovat Uuden testamentin kolmen koptilaisen käännösperheen erityispiirteet?

V: Kolme pääasiallista koptilaista käännösperhettä ovat sahidilainen, bohairilainen ja fayyumilainen, ja ne on lähes varmasti käännetty Aleksandrian perheen käsikirjoituksista. Alandissa ei ole lueteltu mitään erityisiä käännösmuotoja. Eri koptilaiset käännösperheet eivät aina ole keskenään yhtä mieltä. Esimerkiksi

Mt12:47 Sisältää jakeen 47: ”Joku sanoi hänelle: ’Katso, äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja haluavat puhua sinulle.’”
(Sinaiticus, Ephraemi Rescriptus, bohairilainen koptilainen) vs. jae 47 puuttuu (korjattu Sinaiticus, Vaticanus, sahidilainen koptilainen) (17 sanaa)

Neljäs, pienempi ryhmä on akhmimilainen. Siihen kuuluu osia Mt 9; Luuk. 12–13, 17–18, Gal. 5–6; Jaak. 5. Samankaltainen ryhmä, jota kutsutaan sub-akhmimilaiseksi, sisältää osia Joh. 2:12–20:20.

K: Mitä tiedämme vanhoista syyrialaisista käsikirjoituksista?

V: Vanhoja versioita on kaksi: siinaitilainen syyrialainen (4. vuosisata) ja curetonilainen syyrialainen (5. vuosisata).

Siinain syyrialainen (SyrS) käsikirjoitus löydettiin vuonna 1892. Sitä on vaikea lukea, koska se on kirjoitettu uudelleen 8. vuosisadalla. 166 lehdestä on säilynyt 142. Säilyneet lehdet sisältävät Mt 1:1–6:10, 7:3–12:4, 12:6–25, 12:29–16:15, 18:11–20:24, 21:20–25:15, 25:17–20, 25:25–26, 25:32–28:7, Mk 1:12–44, 2:21–4:17, 5:1–26, 6:5–16:8 (ilman loppua), Luuk. 1:36–5:28, 6:12–24:52, Joh 1:25–47, 2:16–4:37, 5:6–25, 5:46–18:31, 19:40–loppu. Sitä pidetään ”länsimaisena tekstinä”, jossa on vähemmän erityispiirteitä kuin tekstissä D.

Curetonilainen syyrialainen teksti (SyrC) löydettiin vuonna 1842. Siinä on Mt 1:1–8:22; 10:32–23:25; Mk 16:17–20; Luuk. 2:48–3:16; 7:33–15:21; 17:24–24:44; Joh. 1:1–42; 3:6–7:37; 14:10–29 (vääristynyt). Siinä on joitakin yhtäläisyyksiä siinaitilaisen syyriankielisen tekstin kanssa.

K: Mitä tiedämme Raamatun syyriankielisestä Peshitta-käännöksestä?

V: Peshitta tarkoittaa ”yksinkertaista”, ja Vanha testamentti käännettiin ennen 2. vuosisadan loppua jKr. Peshitta ei sisällä 2. Pietarin kirjeitä, 2.–3. Johanneksen kirjeitä, Juudaksen kirjeitä eikä Ilmestyskirjaa. Uusi testamentti käännettiin 4. vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä (375–400 jKr.) Eerdmansin Raamatun sanakirjan (s. 817) mukaan. Aland ym. antavat ajoitukseksi 400–450 jKr., mutta Eerdmansin Raamatun sanakirjassa (s. 978) todetaan: ”Aikaisemmin Peshittan ajateltiin olevan Edessan piispa Rabbulan 400-luvun alkupuolella tekemä teos, mutta nykyään näyttää siltä, että se on saatu valmiiksi jo 4. vuosisadan loppupuolella aikaisempien syyriankielisten versioiden pohjalta.” Näin ollen nykyaikaisempi ajoitus on 375–400 jKr.

K: Mitä tiedämme armenialaisesta Raamatun käännöksestä?

V: Kristinusko saapuiArmenia entisen vainoojan, kuningas TiridatesinIII (n. 287–314 jKr.) johdolla. Hän kääntyi kristityksi valistaja Gregoriuksen vaikutuksesta 3. vuosisadan lopulla. Thaddaeus ja Bartholomew olivat saattaneet matkustaaArmenia jo ennen sitä.Alexandria in piispa Dionysius (kuollut n. 264 jKr.) kirjoittiArmenia asukkaille. Piispa Koriunin (kuollut n. 450 jKr.) mukaan Mesrop Mashtotz (n. 361–439 jKr.) oli entinen sotilas ja kristitty lähetyssaarnaaja, joka loi armenialaisen aakkoston vuonna 406 jKr. ja käänsi Raamatun armenian kielelle. Uuden testamentin armenialaisia käsikirjoituksia on yli 1 244.

Muut kirjat: Raamatun kirjojen lisäksi joissakin armenialaisissa käsikirjoituksissa on ”Joosefin ja Asenatin historia”, ”4. Esra” sekä ”Kaksitoista patriarkan testamentit”. Uudessa testamentissa on ”Korinttilaisten kirje Paavalille” ja ”Paavalin kolmas kirje korinttilaisille”.

Kirjojen järjestys: Apostolien tekojen jälkeen tulevat Heprealaiskirje, Jaakobin kirje, 1. ja 2. Pietarin kirje, 1., 2. ja 3. Johanneksen kirje sekä Juudaksen kirje. Ilmestyskirja lisättiin kokoelmaan vasta noin vuonna 1000 jKr.

Eroavaisuudet:

Mt 1:7–8: sanan ”Asa” kirjoitusasu (Bysantin lektionaari, syyria) verrattuna sanaan ”Asaph” (p1, [ilmeisesti] Sinaiticus, Vaticanus, Ephraemi Rescriptus, sahidinen koptinkieli, bohairinen koptinkieli, keskiegyptiläinen koptinkieli, armenia, etiopia, georgia) (ero yksi kirjain)

Matteuksen evankeliumissa 26:28

Sana ”uusi” esiintyy Alexandrinus-käsikirjoituksessa (n. 450 jKr.), Ephraemi Rescriptuksessa (5. vuosisata), Bezae Cantabrigiensisissä, Freerin evankeliumeissa, sahidilaisessa koptissa (3./4. vuosisata), bohairilaisessa koptissa (3./4. vuosisata), Bysantin lektionaarissa, f1-perheessä, f13-perheessä (11. vuosisata), armeniankielisessä, etiopialaisessa jne.

Sana ”uusi” puuttuu p37:stä (3. vuosisadan puoliväli), Sinaiticus-käsikirjoituksesta (340–350 jKr.), Vaticanus-käsikirjoituksesta (325–350 jKr.) jne.

Markuksen evankeliumissa 14:24

Sana ”uusi” esiintyy Alexandrinuksessa, sahidilaisessa koptinkielisessä tekstissä, Diatessaronissa, Bysantin lektionaarissa, f1-perheessä, f13-perheessä, armenialaisessa, etiopialaisessa jne.

Sana ”uusi” puuttuu Sinaiticus-käsikirjoituksesta, Vaticanus-käsikirjoituksesta, Ephraemi Rescriptus -käsikirjoituksesta, Bezae Cantabrigiensis -käsikirjoituksesta, Freer-evankeliumeista, bohairilaisesta koptinkielisestä tekstistä jne.

Mk7:25 ”Hänessä oli saastainen henki” vs. ”saastainen henki painoi/puristi häntä” (vain armenialaisessa tekstissä)

Joh. 5:7 ”kun tulen” vs. ”kun raahaan itseäni” (vain armeniankielisessä tekstissä, joten sitä ei ole laskettu mukaan kokonaismääriin).

Ilmestyskirja21:12 ”ja nimet” (Alexandrinus) vs. ”ja nimet” (Bysantin lektionaari) vs. ”ja” (Sinaiticus, armenialainen) (2 sanaa)

Ilmestyskirja22:14 : ”ne, jotka pesevät vaatteensa” (Sinaiticus, Alexandrinus, Vulgata, sahidinen koptinkieli, etiopialainen) vs. ”ne, jotka noudattavat hänen käskyjään” (bysanttilainen lektionaari, italialainen, filoksenilainen syyriankieli, bohairilainen koptinkieli, Tertullianus, Cyprianus, armenialainen)

K: Mitä tiedämme georgiankielisestä Raamatun käännöksestä?

V: Raamattu käännettiin georgian kielelle 5. vuosisadalla jKr. Kristinuskon toi Georgiaan orjatyttö nimeltä Nino, jonka Georgian kuningas Bakur otti vangiksi keisari Konstantinuksen aikana. Armenialaisen perinteen mukaan georgiankielinen käännös perustui armenialaisen kristityn Mesropin tekstiin. Toiset taas uskovat, että se saatettiin kääntää syyriankielisestä tekstistä. Uskotaan kuitenkin myös, että sitä verrattiin bysanttilaisiin teksteihin.

Georgian kieli on merkittävin kartvelilainen kieli, jolla ei ole sukulaisuussuhdetta armenian kieleen tai muihin suurempiin kielikuntiin. Vanhin georgiankielinen neljän evankeliumin kokoelma (Geo1) tunnetaan nimellä Adyshin käsikirjoitus (vuosi 897 jKr.). Lisäksi on olemassa geoA ja geoB, jotka muodostavat perustan geo2:lle.

Joitakin eroavaisuuksia:

Mt1:25 ”poika” (Sinaiticus, Vaticanus, syyria, keskiegyptiläinen koptinkieli, georgia) vs. ”esikoinen” vs. ”ainoa poika” (Ephraemi Rescriptus, Freerin evankeliumit, bysanttilainen lektionaario, armenia, etiopia, Diatessaron) (4 sanaa). Huomaa, että tämä eroaa armeniankielisestä versiosta.

K: Mikä on varhaisin arabiankielinen Raamatun käännös?

V: Siinainvuoren arabialainen koodeksi 151 käännettiin vuonna 867 jKr. Siinä on kääntäjän kommentteja ja lektionaarimerkintöjä. Se löydettiin 1800-luvulla Pyhän Katariinan luostarista Siinainvuorelta. Koodeksissa 151 käytetään sanaa ”Allah” Jumalasta. Lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.arabicbible.com/bible/codex_151.htm.

K: Mitä tiedämme muista papyrus-käsikirjoituksista?

V: Niitä on 88 kappaletta, jotka on merkitty p1–p88.

p20 + p27 (3. vuosisata) p20 sisältää Jaakobin kirjeen 2:19–3:2; 3:4–9 ja muita kirjoja. Käsiala on hyvin samankaltainen kuin p27:ssä, mikä saattaa tarkoittaa, että sama kirjuri on kirjoittanut molemmat.

p23 Urbana (3. vuosisata) Jaakobin kirje 1:10–12, 15–18 ja muita ei-paavalilaisia kirjeitä

p45 + p46 + p47 ovat todennäköisesti saman kirjoittajan tekemiä. Niitä kutsutaan yhdessä Chester Beatty -papyruksiksi I, II jaIII . Katso alla oleva kysymys Chester Beatty -papyruksista saadaksesi lisätietoja näistä papyruksista.

s. 54 (5.–6. vuosisata) Jaakobin kirje 2:16–18, 21–26; 3:2–4 ja muut kirjat

p52 on vanhin käsikirjoitus, jota kutsutaan John Rylandsin papyrukseksi, ja se on ajoitettu vuosille 117–138 jKr. Se löydettiin Egyptistä. Tämä osoittaa, että Johanneksen evankeliumi oli tuolloin paitsi kirjoitettu, myös levitetty Egyptiin. Siinä on tekstiä molemmilla puolilla, ja se sisältää Johanneksen evankeliumin 18:31–33 ja 37–38.

p66 on todennäköisesti kirjoitettu noin vuosina 125–175 jKr. (aiemmin sen ajankohdaksi arvioitiin 150–200 jKr.). Sitä kutsutaan Bodmer II -papyrukseksi. Katso lisätietoja p66:ta koskevasta kysymyksestä.

Katso Wycliffe Bible Dictionary, s. 248–257, ja A General Introduction to the Bible, s. 387–391, jos haluat lukea lisää varhaisimmista Vanhan testamentin ja Uuden testamentin käsikirjoituksista.

K: Mitä tiedämme Papyrus Oxyrhynchus 2:sta (s. 1)?

V: Tämä käsikirjoitus on peräisin 200-luvun puolivälistä Oxyrhynchusista, Egyptistä. Se sisältää Matteuksen evankeliumin 1:1–9, 12, 14–20 sekä mahdollisesti2:14 . Se on hyvin katkelmallinen. Sen sivunumerot on merkitty kreikkalaisilla kirjaimilla. Siinä on monia yhtäläisyyksiä sivun 69 kanssa sekä Vatikaanin käsikirjoituksen kanssa.

K: Mitä tiedämme Papyrus Oxyrhynchus 657 +PSI 1292:sta (s. 13)?

V: Tämä käsikirjoitus on peräisin vuosilta 225–250 jKr. ja löytyi Oxyrhynchusista, Egyptistä. Se sisältää Heprealaiskirjeen 2:14–5:5; 10:8–22;10:29-11:13 ;11:28-12:17 . Siinä on sivu numerot, jotka on merkitty kreikkalaisilla kirjaimilla. Se löydettiin yhdessä 2. vuosisadalta peräisin olevan Papyrus Oxyrhynchus 656 -käsikirjoituksen kanssa, joka on kopio 1. Mooseksen kirjasta. Tässä papyruksessa on sivunumerot, jotka osoittavat, että siinä oli aiemmin ollut muita sivuja, jotka todennäköisesti sisälsivät Uuden testamentin aikaisempia osia. P13:n ja p46:n välillä on monia yhtäläisyyksiä.

K: Mitä tiedämme Papyrus Oxyrhynchus 1229:stä (p23)?

V: Tämä käsikirjoitus on peräisin noin vuodelta 200 jKr. Oxyrhynchusista, Egyptistä. Se sisältää Jaakobin kirjeen 1:10–12, 15–18. Siinä on sivunumerot, joissa on käytetty kreikkalaisia kirjaimia. Kirjoittaja ilmeisesti piti parempana kopioida teksti tarkasti (mukaan lukien kieliopilliset virheet) kuin korjata niitä.

K: Mitä tiedämme Papyrus Oxyrhynchus 1598:sta (s. 30)?

V: Se on peräisin 200-luvun alkupuolelta. Säilyneitä sivuja on vain kolme, ja ne sisältävät 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:12–13, 16–17; 5:3, 8–10, 12–18, 25–28; 2. Tessalonikalaiskirjeen 1:1–2; 2:1, 9–11. Kahdella sivulla on sivunumerot kreikkalaisin kirjaimin. Koska sivunumerot ovat 207 ja 208, teos on ilmeisesti alun perin ollut paljon laajempi.

K: Mitä tiedämme Papyrus Michigan Inventory 1571:stä (s. 38)?

V: Se on peräisin 2. vuosisadan lopulta tai 3. vuosisadan alusta, ja siitä on säilynyt vain yksi sivu, joka sisältää Apostolien teot18:27 –19:6, 12–16. Siinä on sivunumero (59), joka on merkitty kreikkalaisilla kirjaimilla (”nu” ja ”theta”). Siksi Philip Comfort päättelee, että se sisälsi alun perin vain Apostolien teot.

K: Mitä tiedämme Papyrus Oxyrhynchus 1780:sta (s. 39)?

V: Tämä katkelmallinen käsikirjoitus sisältää Johanneksen evankeliumin 8:14–22, ja se on kirjoitettu kolmannen vuosisadan alkupuoliskolla. Siinä on sivunumerot parillisilla sivuilla (74), mikä Philip Comfortin mukaan viittaa siihen, että se sisälsi alun perin vain Johanneksen evankeliumin. Se löydettiin Oxyrhynchusista, Egyptistä, ja se on 100-prosenttisesti yhdenmukainen Vaticanus-käsikirjoituksen kanssa, minkä vuoksi se kuuluu Aleksandrian käsikirjoitusperheeseen.

K: Mitä tiedämme Chester Beatty -papyrusten I, II jaIII (s. 45 + s. 46 + s. 47) sisällöstä?

V: Chester Beatty -käsikirjoituksia on itse asiassa kolme: s. 45, joka sisältää evankeliumit ja Apostolien teot (3. vuosisata), s. 46, joka sisältää Paavalin kirjeet (noin 200 jKr.), ja s. 47, joka sisältää Ilmestyskirjan (3. vuosisadan loppupuoli). Ne saattavat kaikki olla samalta ajalta. Ainakin s. 45:ssä ja s. 46:ssa sivunumerot on merkitty kreikkalaisilla kirjaimilla.

Mitä on säilynyt: Säilyneillä sivuilla on suurin osa Paavalin kirjeistä (mutta ei 1. ja 2. Timoteuksen kirjeitä eikä Tituksen kirjeitä) sekä muita Uuden testamentin kirjoja. Ensimmäiset seitsemän sivua ovat kadonneet, ja ensimmäinen säilynyt sivu alkaa Roomalaiskirjeen 5:17 kohdalta. Sen jälkeen kirjojen järjestys on Heprealaiskirje, 1. ja 2. Korinttolaiskirje, Efesolaiskirje, Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje ja 1. Tessalonikalaiskirje.

Ulkonäkö: Kirjat oli ilmeisesti järjestetty pituuden mukaan. Papyrus p46:ssa oli alun perin 104 lehteä, joista 56 on säilynyt nykyään museossa Dublinissa, Irlannissa, ja 30 lehteä on Ann Arborissa. Tiedämme puuttuvista sivuista, koska sivuilla oli sivunumerot.

Kirjoittajat: Kirjoittajia oli vain yksi, eikä korjaajia ollut.

Chester Beatty -papyruksien erityispiirteet: Yksi p46:n erikoisuuksista on, että Roomalaiskirjeen 16:5–27 on sijoitettu 15. luvun loppuun.

Ilmestyskirjan osalta p47 sisältää numeerisia arvoja joidenkin Ilmestyskirjan sanojen perässä (Theomatics II, s. 27–28).

Bruce Metzger sanoo papyruksesta p47: ”Yleisesti ottaen P-47:n teksti on useammin yhdenmukainen Codex Sinaiticusin tekstin kanssa kuin minkään muun, vaikka se osoittaakin usein huomattavaa itsenäisyyttä.” Del Washburn toteaa teoksessaan Theomatics II, s. 632, että tämä osoittaa p47:n olevan hyvin virheellinen.

K: Mitä tiedämme Bodmer II -papyruksesta (p66)?

V: Tämä on kolmanneksi vanhin säilynyt papyruskokoelma. Martin ajoitti sen alun perin vuoteen 200 jKr., Hunger arvioi sen ajoittuvan vuosiin 100–150 jKr., teoksessa The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts (s. 366) mainitaan 2. vuosisadan puoliväli, ja Alandin ym. teoksessa The Greek New Testament (4. tarkistettu painos) sanotaan ”noin 200”. Turner ajoitti tämän vuosiin 200–250 jKr., osittain suurten delta-arvojen vuoksi. Suuria delta-arvoja on kuitenkin sittemmin löydetty myös 2. vuosisadan käsikirjoituksista. Comfort esittää hyvän vastaväitteen Turnerin perusteluille ja toteaa, että kyseessä on 2. vuosisadan puoliväli (125–175 jKr.). Papyrus p66 löydettiin Egyptistä Theban ja Panopoliksen väliltä, lähellä Nag Hammadia. Sen sanotaan olevan joko aleksandrialainen käsikirjoitus tai muuten sekoitus aleksandrialaisia ja länsimaisia tyyppejä. Siinä on kuitenkin noin 20 eroa lukutapoihin, jotka esiintyvät kaikissa länsimaisissa tyypeissä.

Säilynyt teksti: p66 sisältää Joh. 1:1–6:11; 6:35b–14:26, 29–30; 15:2–26; 16:2–4, 6–7; 16:10–20:20, 22–23; 20:25–21:9, 12, 17. Teoksessa The Archaeology of the New Testament (Finnegan), s. 381, osoitetaan, että sivu 137 on hyvin katkelmainen ja sisältää osan Johanneksen evankeliumin 19:16:sta.

Ulkonäkö: käsikirjoituksessa p66 on 78 lehteä, joiden mitat ovat 14,2 senttimetriä × 16,2 senttimetriä. Siinä on 15–25 riviä sivua kohden, ja sivunumerot on merkitty kreikkalaisilla kirjaimilla. Tyypillisesti kohdissa, joissa sanat ”risti” ja ”ristiinnaulita” esiintyvät, kirjoittaja on lyhentänyt ne kirjoittamalla chi-kirjaimen ja rho-kirjaimen päällekkäin. Nykyään p66 sijaitsee Cologny-Genevessä, Sveitsissä.

Bodmer II -papyruksen erityispiirteet: Jotkut näkevät p66:ssa doketistisen painotuksen.

Joh.1:18 :ssa sanotaan ”ainoa Jumala”, ei ”ainoa Poika”

Joh.3:13 :sta puuttuu lause ”Ihmisen Poika, joka on taivaassa”.

Joh.7:53-8:11 : tämä on vanhin säilynyt käsikirjoitus, josta puuttuu tarina aviorikoksesta syytetystä naisesta.

Joh.9:35 :ssa sanotaan ”Jumalan Poika” eikä ”Ihmisen Poika”

Joh. 19:5:stä puuttuu ”Ja hän sanoi heille: ’Katsokaa, tässä on ihminen’”

K: Mitä tiedämme Bodmerin papyruksesta p72?

V: p72 on kirjoitettu noin vuonna 300 jKr. Se oli ilmeisesti yksityiskopio, jonka joku tilasi neljältä kirjuriilta. Se on tyypiltään samanlainen kuin sahidilainen aleksandrialainen käsikirjoitus, ja sen sivunumerot on merkitty kreikkalaisilla kirjaimilla.

Mitä on säilynyt: Kirjat järjestyksessä ovat: Marian syntymä, apokryfinen Paavalin kirje korinttilaisille, Salomonin yhdestoista oodi, Juudaksen kirje, Meliton saarna pääsiäisestä, hymnin katkelma, Fileaksen puolustuspuhe, Psalmi 33, Psalmi 34, 1. Pietarin kirje ja 2. Pietarin kirje.

Ulkonäkö: Koko on 6 x 5 ¾ tuumaa (15 ¼ x 14,5 cm).

K: Mitä tiedämme Bodmerin papyruksista 14/15, s. 75?

V: p75 (Bodmer 14/15) on kirjoitettu vuosien 175–225 jKr. välillä. Comfort ja Barrett arvioivat sen syntyneen noin vuonna 175 jKr. Kuten p66:ssa, Sinaiticus-käsikirjoituksessa, Vaticanus-käsikirjoituksessa ja Alexandrinus-käsikirjoituksessa, kreikankielisessä tekstissä ei ole välimerkkejä, kuten Bruce Metzger toteaa teoksessaan *A Textual Commentary on the Greek New Testament*, s. 167. Pisteitä ja välimerkkejä on kuitenkin ilmeisesti lisätty myöhemmin p75:een ja Sinaiticukseen.

Sisältö: p75 sisältää suurimman osan Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeista. Tarkemmin sanottuna se sisältää Luuk. 3:18–22; 3:33–4:2; 4:34–5:10; 5:37–6:4; 6:10–7:32; 7:35–39, 41–43; 7:46–9:2; 9:4–17:15; 17:19–18:18; 22:4–24:53. Siinä on myös Joh. 1:1–11:45, 48–57; 12:3–13:1; 13:8–9; 14:8–29; 15:7–8. (Luuk. 1:1–3:17 puuttuu kahdeksan lehden menetyksen vuoksi.) Joh.7:53-8:11 :ta ei ole koskaan ollut mukana.

Ulkonäkö: p75:ssä on säilynyt 102 lehteä (alkuperäisistä 144:stä), joiden mitat ovat 10 ¼ × 5 1/3 tuumaa (26 × 13,5 cm). Monissa, mutta ei kaikissa, kohdissa sanat ”risti” ja ”ristiinnaulita” oli lyhennetty kirjaimilla chi ja rho, jotka oli kirjoitettu päällekkäin, kuten teoksessa The Archaeology of the New Testament (Finnegan) s. 382, 383 todetaan.

Bodmerin papyrusten 14/15 erityispiirteet: Teoksen *The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts* (s. 494–496) mukaan kirjoittaja oli taipuvainen jättämään pronominit pois. Kreikassa subjektin voi silti päätellä verbien päätteistä. Muilta osin ammattitaitoinen kristitty kirjoittaja näytti kopioineen tekstiä melko tarkasti. Hän ilmeisesti käytti Apostolien tekojen 12:20:tä tehdäkseen muutoksen Luukkaan evankeliumin kohtaan14:32 sekä muutamia muita yhdenmukaistuksia.

Bodmer 14/15 -papyruksen tilastot: Teoksen The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts (s. 496) mukaan se on 87 % identtinen Vaticanus-käsikirjoituksen kanssa (Johanneksen evankeliumissa 92 % samaa). Vaticanus-käsikirjoituksessa ja Bodmerin papyruksissa 14/15 on 35 merkittävää -lukemaa, jotka ovat yhteisiä vain näille kahdelle käsikirjoitukselle, sekä yhteisiä kirjoitusvirheitä.

K: Mitä tiedämme Uncial 0189:stä?

V: Tämä on vanhin säilynyt Uuden testamentin pergamenttikäsikirjoitus, joka on peräisin 2. vuosisadan lopulta tai 3. vuosisadan alusta. Se on yksi katkelmallinen sivu, joka sisältää Apostolien teot 5:3–21. Siinä on sivunumero (15) kreikkalaisin kirjaimin.

K: Mitä tiedämme Papyrus Antinoopolis 12:sta (Uncial 0232)?

V: Se on peräisin noin vuodelta 300 jKr. ja sisältää 2. Johanneksen kirjeen 1–9. Se löydettiin Antinoopolisista, Egyptistä, ja siinä on sivunumerot (164 ja 165) kreikkalaisilla kirjaimilla.

K: Mitä tiedämme Bezae Cantabrigiensis -käsikirjoituksesta (jota kutsutaan myös nimellä Codex Bezae)?

V: Kyseessä on vanhin tunnettu kaksikielinen käsikirjoitus, jossa vasemmalla sivulla on kreikkaa ja oikealla latinaa. Bezae Cantabrigiensis oli länsimainen teksti, joka kopioitiin noin vuosina 450–550 jKr. Sitä lyhennetään usein kirjaimella ”D” tai kutsutaan uncial 05:ksi.

Mitä on säilynyt: Siinä on säilynyt suurin osa neljästä evankeliumista ja osia Apostolien teoista. 3. Johanneksen kirjeen jakeet 11–15 ovat säilyneet vain latinaksi. Kreikankielisessä osassa puuttuvat Matteuksen evankeliumin 1:1–20;6:20 –9:2; 27:2–12; Johanneksen evankeliumin1:16-3:26 ; Apostolien tekojen8:29-10:14 ; 21:2–10; 15–18;22:10 –20;22:29 –28:31. Latinankielisestä versiosta puuttuvat Matteuksen evankeliumi 1:1–11; 6:8–8:27; 26:65–27:1; Johanneksen evankeliumi 1:1–3:16; Apostolien teot 8:20–10:4; 20:31–21:2; 21:7–10; 22:2–10; 22:20–28:31.

Ulkonäkö: Käsikirjoituksessa on 510 lehteä, joiden mitat ovat 25,8–26,7 cm × 17–22,9 cm. (Useimpien muiden merkittävien käsikirjoitusten mitat ovat yhtenäisemmät.) Se on kirjoitettu kalliille pergamentille ruskealla musteella. Jokaisella sivulla on yksi palsta ja jokaisessa palstassa 33 riviä. Sanojen välillä ei ole välilyöntejä, eikä Vanhan testamentin lainauksia ole merkitty. Käsikirjoitus sijaitsee tällä hetkellä Lontoossa, Isossa-Britanniassa.

Kirjoittajat ja korjaajat: Korjaajia on yhdeksän, jotka elivät 600-luvulta 1100-luvulle.

Bezae Cantabrigiensisin erityispiirteet: Siinä on Markuksen evankeliumin pidempi loppu. Metzger toteaa teoksessaan Manuscripts of the Greek Bible, s. 89: ”Tekstin kannalta mikään tunnettu Uuden testamentin käsikirjoitus ei sisällä niin monia erottuvia lukutapoja, pääasiassa sanojen, lauseiden ja jopa tapahtumien vapaata lisäämistä (ja satunnaista poisjättämistä).” Bruce Metzger toteaa teoksessaan A Textual Commentary on the Greek New Testament, 2. painos (1971), s. 356, että Bezae Cantabrigiensis käytti erittäin mielellään kreikkalaista sanaa tote.

Poistot: Alla esitetyt 86 sanaa puuttuvat pääasiassa vain Bezae Cantabrigiensis -käsikirjoituksesta.

Mt5:32 : ”ja kuka tahansa, joka on eronnut tai hylätty ja menee naimisiin, syyllistyy aviorikokseen” puuttuu siitä sekä monista kursivoiduista käsikirjoituksista että Augustinuksesta. (6 sanaa)

Mt9:34 puuttuu Bezae Cantabrigiensis -käsikirjoituksesta ja Diatessaronista (12 sanaa).

Mk3:18 ”Lebbaeus” vs. ”Thaddaeus” useimmissa muissa käsikirjoituksissa

Luuk.12:21 puuttuu siitä: ”tämä on se, joka kerää itselleen aarteita, mutta ei ole rikas Jumalan edessä” (9 sanaa)

Luuk. 22:17–20:sta puuttuu osia kohdista 19b–20 (noin 38 sanaa)

Luuk. 24:12 puuttuu. (21 sanaa)

Apostolien teot1:26 : ”yksitoista apostolia” sijaan siinä ja Eusebiuksella on ”kaksitoista apostolia”.

Apostolien teot 19:9:ssä lukee ”Tyrannus11:00 ista aamulla ja4:00 iin iltapäivällä” sen sijaan, että lukisi ”Tyrannus” vs. ”eräs Tyrannus” (6 sanaa enemmän)

Lisäykset:

Apostolien teot12:23 : ”josta matoja tuli” vs. lisäys vain syyriankielisessä tekstissä vs. lisäys vain Bezae Cantabrigiensis- ja Italic-käsikirjoituksissa

Apostolien teot13:43 : Bezae Cantabrigiensis, Italic ja jotkut syyriankieliset käsikirjoitukset lisäävät 11 sanaa sanan ”Jumala” jälkeen. (Keski-egyptiläinen koptinkielinen käsikirjoitus lisää 8 sanaa sanan ”Jumala” jälkeen.)

Apostolien teot 15:2 ”näytti siltä, että Paavali ja Barnabas sekä eräät muut heidän joukostaan lähtivät ylös” vs. 10 sanan lauseen korvaaminen 24 sanan lauseella (6 yhteistä sanaa) (myös Italic, jotkut syyrialaiset, keskiegyptiläinen koptinkieli) (ei laskettu kokonaismääriin)

Apostolien teot15:12 : 10 sanan lause on korvattu 25 sanan lauseella (2 yhteistä sanaa) (vain Bezae Cantabrigiensis, italialaisissa, joissakin syyrialaisissa ja keskiegyptiläisissä koptinkielisissä käsikirjoituksissa)

Apostolien teot15:41 : lisätty 5 sanaa

Apostolien teot16:39 : 10 sanan lause on korvattu 36 sanan lauseella (3 yhteistä sanaa)

Apostolien teot16:35 korvasi 3 sanan lauseen 18 sanan lauseella (2 yhteistä sanaa)

Apostolien teot16:35 lisäsi 3 sanaa.

Apostolien teot 19:1 korvasi 17 sanan lauseen 27 sanan lauseella. Tämä esiintyy myös p38:ssa (noin 300 jKr.) sekä joissakin syyriankielisissä teksteissä.

Bezae Cantabrigiensisin lisäksi nämä löytyvät joistakin syyriankielisistä teksteistä (5. vuosisata).

K: Mitä tiedämme Codex Claromontanus -käsikirjoituksesta?

V: Tämä käsikirjoitus on kirjoitettu 500-luvulla, ja se täydentää Bezae Cantabrigiensis -käsikirjoitusta.

Mitä on säilynyt: Se sisältää suuren osan siitä, mitä Bezae Cantabrigiensis -käsikirjoituksesta puuttuu. Se sisältää kaikki Paavalin kirjeet ja Heprealaiskirjeen, lukuun ottamatta seuraavia kohtia. Roomalaiskirjeen 1:1–7, 27–30 ja 1. Korinttolaiskirjeen 14:13–22 ovat kadonneet kreikankielisestä tekstistä, ja 1. Korinttolaiskirjeen 14:8–18 sekä Heprealaiskirjeen 13:21–23 puuttuvat latinankielisestä tekstistä. Kreikankielinen teksti on hyvin laadittu, mutta latinankielinen käännös ei ole kovin hyvä.

Ulkonäkö: Teoksessa on 533 sivua, joiden mitat ovat 7 x 9 tuumaa (18 x 23 cm). Teksti on kirjoitettu yksipalstaisesti pergamentille.

K: Mitä tiedämme Bysantin lektionaarista?

V: Bysanttilainen lektionaario koostuu noin 1 761–2 209 kreikankielisestä käsikirjoituksesta, jotka ovat yleisesti ottaen keskenään yhdenmukaisia. Lektionaarit olivat evankeliumien ja Apostolien tekojen lukukokoelmia. Bysanttilainen lektionaario ei ole aina yhtenäinen. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin 8:4:ssä joissakin versioissa lukee ”sanoivat hänelle” ja toisissa ”sanoivat kiusatakseen häntä”.

Ensimmäinen säilynyt bysanttilainen lektionaario on kirjoitettu ennen vuotta 400 jKr. Toinen on peräisin ennen vuotta 500 jKr., kolme muuta ennen vuotta 600 jKr., viisi muuta ennen vuotta 700 jKr., 22 ennen vuotta 800 jKr., 123 ennen vuotta 900 jKr. ja 147 ennen vuotta 1000 jKr. Muut ulottuvat vuoteen 1800 jKr. asti, ja suurin osa niistä, noin 1 496, on kirjoitettu vuosien 1000 jKr. ja 1400 jKr. välillä. Katso Alandin ja Alandin teoksesta The Text of the New Testament: An Introduction to the Critical Editions and to the Theory and Practice of Modern Textual Criticism, s. 82, taulukko vuosisadoittain kirjoitetuista lektionaareista.

K: Miksi käsikirjoituksissa on niin paljon pieniä eroja?

V: Ensin muutamia vaihtoehtoisia hypoteettisia skenaarioita ja sitten spekulaatiota vastauksesta.

1. KUVAILKAAPPA: Israelissa pienestä luolasta on löydetty käsikirjoituksia, jotka sisältävät koko Uuden testamentin. Radiohiiliajoituksen mukaan ne ovat peräisin vuodelta 90 jKr. ± 100 vuotta. Jokaisen käsikirjoituksen lopussa on lyhyt huomautus, jossa todetaan, että kyseessä on alkuperäisen kirjoittajan alkuperäinen käsikirjoitus.

Jumala on Kaikkivaltias, ja Hän olisi voinut järjestää asiat näin, jos Hän olisi halunnut.

2. KUVAILKAAPPA: Viime vuosien aikana on löydetty satoja täydellisiä Apostolien tekojen käsikirjoituksia, jotka on ajoitettu vuosien 100 ja 300 jKr. välille. Yksikään niistä ei ole samanlainen kuin toinen, eikä missään niistä ole yli 20 % yhteistä minkään toisen Apostolien tekojen kopion kanssa.

Jumala olisi voinut antaa Uuden testamentin sanansa käytännössä kadota, jos Hän olisi niin halunnut.

3. KUVAILKAA: On selvinnyt, että vuonna 325 jKr. kristilliset johtajat keräsivät kaikki saatavilla olleet Uuden testamentin kappaleet ja polttivat suurimman osan niistä. Sitten he julkaisivat ”yhdenmukaistetun” version. Muutama varhainen kappale kuitenkin säilyi, ja uskonnollisten johtajien aiemmat lausunnot eri lukujen pituudesta osoittautuvat kiusallisiksi niille, jotka uskovat, että yhdenmukaistettu versio oli ainoa olemassa ollut.

Jumala olisi voinut saada tämän tapahtumaan, jos Hän olisi niin halunnut. Jos päivämäärää siirrettäisiin noin 400 vuotta eteenpäin ja korvattaisiin sanat ”Uusi testamentti” sanalla ”Koraani”, juuri tätä sinun pitäisi uskoa, jos olisit muslimi, joka tutkii Koraanin historiaa.

Todellisuudessa meillä on niin paljon Uuden testamentin kopioita, ettei ole epäilystäkään siitä, mitä ne sanovat mistään kristillisestä opista. Meillä on niin paljon kopioita – puhumattakaan varhaiskirkon kirjoittajien lainaamista ja parafraaseista – että tiedämme Raamatun koko merkityksen. Monissa kopioissa on kuitenkin tekstin kopiointivirheitä, ja olemme varmoja noin 97 prosentista Uuden testamentin sanoista. Toisaalta tämä on erittäin korkea prosenttiosuus. Toisaalta se voisi olla korkeampi. Ehkä tästä voidaan oppia, että Jumala oli erittäin huolissaan Uuden testamentin merkityksen säilyttämisestä 100-prosenttisesti, mutta ei niinkään yksittäisistä sanoista.

Meillä ei ole yhtä paljon Vanhan testamentin kopioita, mutta Jeesus vahvisti oman aikansa Vanhan testamentin aitouden, ja meillä on kopioita hänen aikansa Vanhasta testamentista.

K: Mitkä ovat Uuden testamentin armenialaisen käännöksen erityispiirteet?

V: Ensimmäinen armenialainen käännös tehtiin 400-luvulla jKr. Aiemmin ajateltiin, että sen tekijä oli piispa Mesrob/Mesrop (kuollut 439 jKr.). Nykyään kuitenkin uskotaan, että sen tekijä oli Sahak/Sahok Suuri (390–439 jKr.). Jotkut ajattelevat, että se käännettiin kreikasta, mutta Mesrobin veljenpoika ja opetuslapsi kertoo, että Sahak käänsi sen syyriasta. Teoksessa A General Introduction to the Bible (s. 519–520) todetaan, että armenialaisia käsikirjoituksia tarkistettiin ennen 8. vuosisataa Efesoksen kirkolliskokouksen jälkeen Konstantinopolista tuotujen kreikkalaisten käsikirjoitusten perusteella. Nykyään meillä on käytössämme vain näitä tarkistettuja versioita, ja vanhimmat käsikirjoitukset ovat peräisin 9. vuosisadalta. Teoksessa *A Textual Commentary on the Greek New Testament*, toinen painos, s. 102, mainitaan, että armenialaisia käsikirjoituksia on noin 100.

Armenialainen käännös sisältää kaikki Uuden testamentin kirjat, ja se noudattaa sekä bysanttilaista että keisarilaista käsikirjoitusperhettä. Seuraavassa on joitakin armenialaisen tekstin erityispiirteitä.

Joh.7:53-8:11 . Teoksen The Greek New Testament, 4. painos, s. 347 mukaan joissakin varhaisissa armenialaisissa käsikirjoituksissa on Joh.7:53-8:11 , toisissa varhaisissa taas ei. Vakiintuneessa armenialaisessa tekstissä on Joh.7:53-8:11 Joh.21:25 jälkeen.

Joh. 8:8 ”kirjoitti maahan” (useimmat muut käsikirjoitukset) vs. ”kirjoitti maahan kunkin heistä synnit” (5 sanaa). Käsikirjoitukset, joissa on jälkimmäinen lukutapa, ovat armenialaisia ja paljon myöhempiä, 800-luvulta alkaen.

Joh.21:25 . Armenialaisessa käännöksessä (5. vuosisata) ja ”f1”-käsikirjoitusperheessä lisätään tähän kohtaan ”7:53 to 8:11 ” sen sijaan, että se olisi ”Johanneksen jälkeen7:52 ”. Aland kuitenkin toteaa, ettei kyseessä ole Arm, vaan Arm^mss, mikä tarkoittaa, että kyseessä oli muinainen versio tai varhaiskirkon kirjoittaja, joka poikkesi muokatusta armenialaisesta tekstistä.

Room 8:1 päättyy sanoihin ”Jeesus” vs. ”Jeesus, joka ei vaella lihan mukaan” vs. ”Jeesus, joka ei vaella lihan mukaan, vaan Hengen mukaan”

Useimmissa käsikirjoituksissa on vain ”Jeesus”. Teoksessa 1001 Bible Questions Answered, s. 18, todetaan, ettei tekstikriitikoiden keskuudessa ole tästä erimielisyyttä; sen pitäisi olla vain ”Jeesus”.

Toinen muunnelma löytyy armenialaisesta tekstistä, goottilaisesta käsikirjoituksesta 493–555 jKr. sekä Alexandrinus-käsikirjoituksesta n. 450 jKr.

Kolmas muunnos löytyy Bysantin lektionaarista,

Sinaiticus-käsikirjoituksessa (korjattu) vuoden 340 jKr. jälkeen sekä Claromontanus-käsikirjoituksessa (korjattu) 6. vuosisadalta.

Hyödyllisyys: Armenialainen käännös tukee Raamatun luotettavuutta noin viidenneltä vuosisadalta lähtien. Sen myöhäinen ajoitus rajoittaa kuitenkin sen hyödyllisyyttä tarkkaan kreikankielisen alkuperäistekstin selvittämisessä.

K: Mitkä ovat Uuden testamentin goottilaisen käännöksen erityispiirteet?

V: Goottilaisen Raamatun käänsi Ulfilas (tai joku hänen kanssaan työskennellyt) noin vuonna 350 jKr. Gootit olivat voimakas, sotaisa kansa. Nämä ns. moesogootit olivat asettuneet Moesiaan jo vuodesta 250 jKr. lähtien, ja johtajansa Fritigernin johdolla he voittivat Rooman keisari Valensin Adrianopolin lähellä vuonna 378 jKr. Yksi kappale goottilaista Raamattua on nykyään Upsalassa, Ruotsissa, ja yli puolet evankeliumeista on säilynyt. Ulfilas, kreikkaa puhuva gootti, oli goottien toinen piispa ja arianilainen. Siitä huolimatta hänen käännöksensä oli hyvin tehty. Ainoa erikoisuus, jonka olen löytänyt, on Roomalaiskirjeen 8:1, jossa teksti on sama kuin armenialaisessa ja Alexandrinus-käsikirjoituksessa.

On tärkeää ymmärtää, että Ulfilas oli arianilainen harhaoppinen. Kyseessä on henkilö, jonka teologia tuomittiin Nikean kirkolliskokouksessa, eikä hänellä ollut mitään syytä korottaa Kristusta tai seurata ortodoksisia kristittyjä. Lisäksi, koska kyseessä oli goottilainen teksti, kreikkaa ja latinaa puhuvat kristityt eivät olisi kopioineet tai muokanneet sitä, sillä he eivät tienneet goottia. Silti hänen goottilainen käännöksensä oli niin objektiivinen, että käännöksestä on mahdotonta päätellä, ettei sitä olisi tehnyt ortodoksinen kristitty. Niille, jotka väittävät, että Raamattua olisivat väärentäneet kristityt, joilla oli teologisia motiiveja, vastaus löytyy Ulfilasista ja goottilaisen käännöksen objektiivisuudesta.

Käsikirjoitukset: Säilyneitä goottilaisia käsikirjoituksia on viisi. Codex Argenteus on peräisin noin vuodelta 520 jKr.

Tarkkuus: Tekstivariaatioita on goottilaisessa käännöksessä hyvin vähän. Teoksessa *A General Introduction to the Bible* (s. 518–519) todetaan: ”Käännös noudattaa tiiviisti, lähes kirjaimellisesti, bysanttilaista kreikankielistä tekstiä, eikä se tarjoa juurikaan aineistoa tekstikriitikoille.” Nykyään meillä on viisi katkelmallista kopiota goottilaisesta käännöksestä, jotka ovat peräisin vuosilta 493–555 jKr., mukaan lukien yksi gootti-latinalainen versio.

Teoksessa The Text of the Old Testament (Ernst Würthwein, s. 206) todetaan: ”Yleensä [goottilaista versiota] siteerataan vain ohimennen, koska sen tekstipohjan yleinen luonne tunnetaan melko tarkasti; käännöksessään Wulfilas [Ulfilas] käytti myöhäisbysanttilaista käsikirjoitusta, joka poikkesi vain vähän siitä, mitä löydämme kreikkalaisesta käsikirjoituksesta.”

K: Mitä tiedämme Diatessaronista?

V: Diatessaron (n. 172 jKr.) tarkoittaa englanniksi ”neljän kautta”. Se on evankeliumien yhdistelmä, jonka Tatianus kirjoitti joko syyriaksi tai kreikaksi. Tatianus eli vuosina 110–177 jKr. Hän oli assyrialainen kristitty, joka opiskeli Justinus Marttyyrin (kuollut 165 jKr.) johdolla. Valitettavasti Tatianus muuttui myöhemmin harhaoppiseksi ja liittyi enkratiittien joukkoon.

Enkratiitit (joka tarkoittaa ”itsensä herroja”) olivat askeettinen (ja kasvissyöjä) gnostilainen lahko, joka syntyi noin vuonna 166 jKr. Diatessaronissaan Tatianus ei sisällyttänyt jakeita, jotka osoittivat Jeesuksen olleen ihminen. Siten hän jätti pois sukuluettelot ja muut jakeet. Diatessaronissa siteerataan noin 79 % neljästä evankeliumista.

Diatessaronin varhaisin säilynyt katkelma on ainoa kreikankielinen säilynyt katkelma. Sitä käytettiin Eufrat-joen varrella sijaitsevassa Dura-Europosin kaupungissa, ennen kuin persialaiset tuhosivat kaupungin vuonna 256 jKr. Meillä on yksi syyriankielinen ja kolme arabiankielistä kopiota, joista varhaisin on peräisin 500-luvulta. Vuonna 1957 arkeologit löysivät Efraem Syruksen (375 jKr.) kirjoittaman kommentaarin Diatessaronista. Gnostikoiden lisäksi vain osa Syyrian kirkosta piti Diatessaronista. Eräs syyrialainen piispa määräsi satoja kopioita tuhottaviksi, minkä vuoksi niitä on säilynyt nykypäivään vain muutama.

Varovaisuutta Diatessaroniin viitattaessa: Koska harvat säilyneet kopiot ovat peräisin myöhäiseltä ajalta, Diatessaron ei ole kovin hyödyllinen lähde evankeliumien tarkan sanamuodon määrittämisessä. Lisäksi suurin osa tekstistä on säilynyt arabiaksi, ja arabian kielen aikamuodot ovat vähemmän tarkkoja kuin kreikan.

Tämän harhaoppisen todistuksen suuri arvo: Diatessaron on kuitenkin erittäin hyödyllinen todistus toisessa suhteessa. Toisaalta kyseessä on gnostilainen harhaoppinen, joka ei epäröi jättää pois koko harmonioistaan kokonaisia kohtia, jotka eivät sovi hänelle, nimittäin niitä kohtia, jotka korostavat Jeesuksen ihmisyyttä. Ehkä tätä pidettiin hyväksyttävämpänä, koska hän ei vain kopioinut yhtä evankeliumia, vaan laati kaikkien evankeliumien yhdistelmän eikä lisännyt siihen mitään uutta aineistoa. Toisaalta ne 79 prosenttia evankeliumeista, joita Tatianus lainasi, on säilynyt itsenäisenä teoksena. Kun tarkastelemme tätä teosta, huomaamme, että se vastaa hyvin tarkasti nykyisin säilyneitä kreikkalaisia pyhiä kirjoituksia.

Tatianus, harhaoppinen, joka ei epäröinyt jättää pois kokonaisia kappaleita, olisi voinut olla motivoitunut sisällyttämään teokseen kaikki ne suuret eroavaisuudet, joita Jeesuksen kertomuksissa väitettiin olevan. Diatessaronissa on kuitenkin yksinkertaisesti lainauksia neljästä evankeliumista, joista on poistettu noin 20 % Jeesuksen ihmisyyttä korostavaa tekstiä.

Tärkeimmät erot ovat vähäisiä, mutta niistä voi kuitenkin nähdä, kuinka Tatianuksen askeettiset näkemykset vaikuttivat niihin. Siinä sanotaan, että Johannes Kastaja söi maitoa ja hunajaa heinäsirkkojen ja villihunajan sijaan, eikä Marian ja Joosefin avioliitosta mainita mitään.

Yksityiskohdat: Tässä on luettelo jakeista, jotka puuttuvat Diatessaronin kustakin luvusta. Nämä luvut on laskettu teoksesta *Ante-Nicene Fathers*, osa 9, s. 34–138, ja osa Metzgerin teoksesta *A Textual Commentary on the Greek New Testament*.